keskiviikko 3. elokuuta 2011

Sekametelisoppaa ;)

Tämä päivitys on hieman remppaa, ostoksia ja mökkeilyä eli kaikkea maan ja taivaan väliltä ;)

Olen aikoinani rullaluistellut, mutta luistelussa on ollut parin vuoden tauko raskauksien ja pienten vauvojen vuoksi ;) Lisäksi jompikumpi tytöistä lainaili luistiminiani ja sai ne rikki :( uudet osat olisivat tuleet suhteettoman kalliiksi vanhoihin luistimiin, että ei kannattanut. Nyt näin alennuksessa Filan luistimet, jotka olivat kuin sukat jalassani. Lisäksi hinta oli alennuksen jälkeen oikein minun kukkarolleni sopiva:) 
Mikki osti ne minulle synttärilahjaksi etukäteen, kun jäin itse empimään.

q3--4horz.jpg

Pyysin tyttöjä ottamaan kuvan ennen ensimmäistä (ja viimeistä) matkaa, jotta plastiikkakirurgi tietää, miltä olen näyttänyt ennen onnettomuutta ;)
q13.JPG

Hyvin meni ja en ainakaan eka reissulla kaatunut kertaakaan:)
Tein tyttöjen kanssa ehkä 5-6 km lenkin ja se ei tuntunut missään. Nyt ymmärrän, kun pikkuveljeni vetää välillä 100 km lenkkejä luistimilla.

Vinkki ;)
Olen etsinyt tytöille valkoista tikattua sängynpeittoa vaikka mistä. Ajattelin, että Pentikissä niistä saa pulittaa 100 e/kpl ja en viitsisi 200 euroa laittaa sängynpeittoihin. Kävin kuitenkin katsomassa, ja näin siellä peiton, joka oli alennuksessa 59 euroa. Halusin näyttää tytöille sen ensin, mutta en koskaan saanut tyttöjä Pentikkiin, päätin hakea ensiksi yhden ja sitten jos neidit tykkäisi, niin hakisin toisen. Meni maksamaan ja kassaneiti ilmoitti hinnaksi jotain 29 €!! Arvatkaas otinko heti kaksi :)
Lähtöhinta peitoilla oli 99 €.
Peitossa  toinen puoli on sellaista ihanaa pikkukarvaa ja toinen puoli puuvillaa.
q5.JPG

Essi pääsi toteuttamaan itseään eräänä iltana minun hiuksiini. 
Ihana -tykkäsin :)
q6.JPG

Saunarintamalla on menossa saumaus. Nyt tässä laitetaan lattiaa. 
Alexin kummitkin tuli yllättäen auttamaan.
Laattakoko on 10 x 10 ja väri antrasiitin harmaa.
q1--2horz.jpg

Tälläinen yllätys meitä odotti sunnuntai aamuna Emilian toimesta 
-ja ihan muuten vaan :)
q7--8horz.jpg

Koska emme vielä sunnuntaina päässeet  saumaamaan saunatiloja, niin päätimme lähteä jonnekkin.  Mikillä alkaa taas kohta 6 päiväiset työviikot seuraavat 8 kk, niin sitten emme taas pääsekkään mihinkään :( 
Joten vaihtoehdot oli nyt tai ensi vuonna.
Lapset halusivat tänne...
eli Tuuri ja Keskinen kutsui
q9--10horz.jpg
Alex löysi uuden tuttavuuden... lehmän :)

Kahvilassa otimme tyttöjen kanssa tälläiset leivokset.
Olipa hyvää... tälläisen teen Ellen synttäreille ensi kuussa :)

q12.JPG

Mökilläkään emme ole käyneet koko kesänä!!!
Nyt oli pakko mennä, koska nurmikkoa ei oltu ajettu myöskään koko kesänä, kuten kuvasta näkyy...
Toisessa kuvassa on meidän saari/viidakko. Viime talvena oli tarkoitus mennä harventamaan metsikköä, mutta talokaupat muutti suunnitelmat.

q14%252C19-horz.jpg

Äiti ja isäkin lähti mukaan, ja jokaisella on oma tärkeä tehtävä

q19-tile.jpg


q30-tile.jpg
Toinen syy, miksi mökille piti päästä, oli se, että siellä on tavaraa, jotka piti saada kotiin.
q33.JPG

Tämä rautakalusto on niistä yksi :)
q35.JPG

Toinen on pariovet meidän ulkovajaan, joka pitää rakentaa ennen syksyä.

Tälläistä siis meillä. Hieman tieteelle on tämä viikko mennyt, mutta meidän kesä alkoi vasta pari viikkoa sitten ja nyt on jo elokuu ja koulun alkuun pari viikkoa. SItä ennen on Muumilaakossa vielä käytävä:)


nimi.png

Osaako muuten kukaan neuvoa, mikä on vikana. 
En saa ladattua tuonne sivupalkkiin kuvia, mutta tekstiin kyllä?!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun jätit viestin ♡