maanantai 25. heinäkuuta 2011

Bulgaria -Sunny Beach 11-19.7.2011

Nyt vihdoin ja viimein pääsin kahlaamaan matkakuvat läpi. Kuten jo aiemmin kerroin, sanoi kameramme sopimuksen irti kesken matkaa :(
Jotenkin tämän vaistosin ja ostin lentokentältä uuden kameran. Kun myyjä kysyi, että tarvinko muistikorttia, sanoin, että en!!! Mutta hän ei huomannut kertoa, että kortteja on monenlaisia -kuinka ollakkaan toisen kameran kortti oli erilainen. Ja ennenkun löysimme muistikortteja myyvän kaupan, oli lomasta muutama päivä jo ehtinyt mennä :( Joukossa on nyt vanhalla ja uudella kameralla otettuja kuvia, joten laatu on osassa melko huonoa, mutta... minkäs teet:( 
Kyllä niistä varmasti sen verran selvää saa :)

Matka alkakoon!!!
Kohteena Sunny Beach
q1-2-horz.jpg
Tytöt sitten rakastaa kuvisssa olemista ;)
Saavuimme illalla päämääräämme. Emme pidä paikoista, joissa ei ole ihmisiä. Olen itse melko paljon yksin lasten kanssa, ja jos lähdemme jonnekkin, kaipaamme niitä myös ympärillemme
Joten heti tutkailemaan mitä "maailmalla tapahtuu" :)
q3.JPG
Sunny Beachän on tunnetusti erittäin edullinen ja säiden suhteen todella hyvä lomapaikka. Vaikka paikka on muuttunut viime vuosina (olemme olleet samassa paikassa "muutaman" kerran) enemmän ja enemmän biletyspaikaksi, suosittelen sitä kuitenkin myös lapsiperheille. MUTTA tässä tapauksessa kannattaa ottaa hotelli muualta kuin rantakadulta. Meillä oli matkaa rannalle noin 150 m ja musiikki ei meitä häirinnyt.
q4.JPG
Panoraamakuva hotellimme allas alueelta.
Edustalla on noin 140 syvä isohko allas, sen takana korotettuna 90 cm syvä allas ja sitten vielä aidattu 30-40 cm syvä lasten allas.
Lisäksi sivuilla on 2 suihku-hierontapistettä sekä altaan alla muutama hierontapiste.
pano+allas.JPG

Kuva hotellihuoneestamme merelle päin:)
Meri on noin 50 metriä tuon kerrostalon takana
q5.JPG
Iltapäivä kävelyllä ennen ruokailua. Kello on ehkä kuuden paikkeilla ja aurinko paistaa edelleen :)
q6.JPG
Tytöt ei enää suostuneet istumaan Ronaldin viereen -iskä istui ;)
q7.JPG
Eräänä iltana kävimme minigolffaamassa, tai oikeastaan minä toimin kirjurina.
q8-11tile.jpg
Reikä nro 17 -Suomelle "omistettu"
-oli muuten kaikista kaunein kaikista :)
q12.JPG
Erilaisia baareja rantakadulla
q13.JPG

q14.JPG
Tämä oli kyllä aika hupaisa.
Poljettava baarin sai vuokrata 20 levaa/hlö eli noin 10 euroa (1/2 litran kaljatuoppihan maksaa Sunny Beachillä noin 0.50 €) ja hintaan kuului niin paljon olutta kun jaksoi juoda. 
Joka ilta se oli liikkeellä jossain päin rantaa
q15-16-horz.jpg
Steak House
Todella ison ja maittavan possupihviannoksen sai meidän perhe (juomineen) noin 20 eurolla. Valitettavasti kamera oli tässä vaiheessa rikki ja tämä kuva on otettu jälkeenpäin
q17.JPG
Rakastuin...
nimittäin KFC:iin;)
Inhoan Heseburgeria, Subwaytä, McDonaldśia ja muita pikaruokapaikkoja. Kyn syömässä niissä, vain jos on pakko.
Sunnu Beachillä on Kentucky Fried Chicken pikaruokala ja ajattelin, että käydän nyt sitten yksi ilta sielläkin.
Jokainen ruoka sisältää kanaa, minun herkkua!!
Hamppari, jossa oli tosi iso filepihvi, tortilla isoilla fileillä jne...
NAM!! 
Suosittelen kanan ystäville!


Sunny Beachillä löytyy ihan mahdottomasti kaikenlaista ostettavaa... 
sekä aitoja että piraatti tuotteita. 
Tässä ostari, joka myi aitoja tuotteita. Hinnat olivat kuitenkin Suomen hintoja alhaisemmat -osa jopa puolet edullisempia.
q18-19vert.jpg



Happy Feet


-fish spa
 q20--21vert.jpg
Olin nähnyt mainoksen Suomessakin tehtävistä jalkahoidoista... siis kalamanikyyreistä:)
Nyt minulla oli mahdollisuus käydä jossain eikoisessa, ja vieläpä edullisesti. 
Manikyyri maksoi meiltä kolmelta "TYTÖLTÄ" vain 45 levaa eli noin 22.50 €. 
Lähi-idästä tulevat erityiset Garra rufa - tohtorikalat tekevät jalkahoitajan työtä.
Hampaattomat kalat näykkivät ihon pinnalta kuollutta kuivaa solukkoa  ja antavat samalla mikrohierontaa. Hoito on hellävaraista ja miellyttävää.
Tämä kalapedikyyri sekä rentouttaa että naurattaa. Stressintunteet loittonevat joka näykkäisyllä.
Iho on kalapedikyyrin jälkeen pehmeä ja olo virkistynyt. Hoito myös vilkastuttaa verenkiertoa.

Garra Rufa -kalat
Garra rufa eli englanniksi doctor fish on makeanveden kala ja kuuluu karppikalojen heimoon.
Kalat ovat kotoisin Lähi-idästä, yleisimmin Tigris- ja Eufrat - joista Turkista ja Irakista.
Turkin kuumavesilähteissä kalahoitoja on suoritettu jo sadan vuoden ajan.

Tässä minä koipineni:)
Siis aivan ihanat jalat jälkeenpäin:)
KOKEILKAA IHMEESSÄ
 jos teillä on mahdollisuus.
Istuimme jalat altaassa noin 15-20 minuttia ja ajattelin, että nuo ei saa mitään pois. Otin jalat altaasta ja kuivasin... (syvä huokaus) 
vielä kerran, siis aivan ihanat!!
q22.JPG
Läytyi sieltä kaktuksiakin...
tosin istutettuja sellaisia :)
q23-24-vert.jpg

Shoppailijan paratiisi
jos ei ole pakko olla aitoa;)
Osa näistä kojuista myy myös aitoja, mutta ne eivät ole sitten rantakadulla.
Löytyy
* vaatteita
*farkkutuotteita
*lompakoita
*vöitä
*uikkareita
*alusvaatteita
*laukkuja
*leluja
*itsepainettuja paitoja
*hopeaa ja kultaa
*lastenvaatteita
*pyyhkeitä jne jne
q47-58tile.jpg
Lähdimme eräänä päivänä rannalle katsomaan, jos levät olisi hävinneet. Lisäksi tyttöjen piti mennä laskuvarjoliitoon.
q59-62-tile.jpg
Tosin kuitenkin kävi :( 
Levät oli paikallaan, ja tytöt olivat liian pieniä liitoon. Olimme Mikin kanssa tuon saman liidon pari vuotta sitten, mutta se lähdettiin veneestä. Siinä ei tarvinnut ohjata ollenkaan. Nyt oli vain maasta lähteviä, ja ohjaajat sanoivat, että tytöt eivät jaksa ohjata varjoa maahan.
q36-44tile.jpg



Meidän viikko siis koostui uimisesta, uimisesta, auringon otosta, syömisestä ja lisää syömisestä :)


Oltiin patjalla, tapeltiin lohikäärmeen kanssa, heiteltiin palloa, tiputettiin tyttöjä patjalta, syötiin allasbaarissa hiukopalaa ja NAUTITTIIN!!!







Nessebar 
 Yhtenä päivänä teimme matkan ihan lähellä olevaan kaupunkiin (näkyi muuten meidän parvekkeelta) Nessebariin -vanhaan kaupunkiin. Täällä kamera sippasi lopullisesti, siksi kuvia ei oikeastaan ole  -varsinkin niistä ihanista vanhoista taloista ja rannoista.
n1.JPG

n2.JPG
Tässä on näkymä melkein heti tuon pääportin jälkeen.
n3.JPG
Tiet on oikeastaan kokonaan kivistä tehtyjä, joten vaunuilla meneviä suosittelen jättämään sateenvarjorattaat pois!! Tavallisilla pääsee hyvin kulkemaan.
n4.JPG
Tätä tytöt odotti, ja miksei mekin. Nuo kojuissa myytävät pizzat oli tosi ihania. Iso (jos syö yksin, niin on ähky) maksoin 1-1.25 €
n5-6.jpg
Ostettavaa löytyi myös täältä, tässä vain yksi vaatekauppa.
n7.JPG
Tälläinen siis meidän matka. Paljon hyviåä kuvia jäi näyttämättä ja paljon oli mennyt pilalle :( 
Hyvät muistot jää kuitenkin itselle ja sehän on tärkein :)


 KOTONA "TAPAHTUU"
Viime viikko meni ihan tieteelle. Kaupungimme elää vain kerran vuodessa viikon ajan, ja nyt oli sen viikon aika ja me päätimme nauttia siitä "niin paljon kuin mahdollista"... 

Tosin meitä odotti tälläinen neiti kotona. Näpyt oli nousseet meidän kotiin tuloaamuna. Ellelle tuli kaikista pahin vesirokko, mitä meidän lapsilla on ollut. Neiti on oikeastaan itkenyt koko viikon. Eilen oli ensimmäinen rauhallinen päivä. Ja Ellen vesirokon vuoksi minulta meni melkein koko viikon ohjelma kaupungilla hukkaan:(
Hieman harmittaa...
Jotain kivaa lapsille me on tehty :)
Kerroin aiemmin, että hiekkalaatikkomme ei ollutkaan hiekkalaatikko vaan uima-allas. Nyt olemme sitä kasailleet. 
Huomatkaa Emilian työvaatteet -korkkarit ja turkistakki :) Talvitakki sen vuoksi, että olemme hakeneet taas tavaroitamme vanhasta kodista. Alexkin halusi auttaa...
q26-29tile.jpg
Hui, mikä urakka!!!
siis Alexin tukanleikkuu :)
Mies on niin nopea liikkeissään, että piti olla jos jonkinlaista rekvisiittaa...
Alkutilanne oli pitkät hiukset pojalle -ei poika saa näyttä tytöltä ;)
Hiukset meni korvien ja silmien päälle oikein kunnolla.
Välivaiheita...
ja lopputulos....
Korjattavaa siis vielä on. Takatukka jäi kokonaan leikkaamatta, se klipsitään vielä joku päivä :) 
q30-35tile.jpg
Joku ehkä muistaa, että sain Mikiltä lahjakortin kaunessalonkiin ystävänpäivänä. En ole sitä ehtinyt käyttämään ja kerran jo soitinkin että voiko aikaa pidentää. Sain kuukauden armonaikaa :)
Päätin Eveliinan juhliin käydä laittamassa ripsipermanentin ja värjäyksen sekä bikinivahauksen -johon en muuten ikinä enää mene, muttakun matkakin odotti ja ...no jaa, tehty mikä tehty. Synnytyskin on kivuttomampi ;)

Ripsistä tuli tälläiset :) Tykkään!!
Nyt on jatkuvasti ripset huolitellun näköiset:)
Kiitos Liisa vain vinkistä ;)
q41.JPG
Huomasin muuten 3 päivää ennen juhlia, että hiuksetkin oli leikkaamatta!! Sain peruutusajan eli nyt minulla on hoidettu hiukset, ripset ja jalat :) 
Näillä mennään sitten vuosi eteenpäin:) Olen nimittäin tosi huono hoitamaan itseäni!


q46.JPG
"Lomaterveisin"


nimi.png