perjantai 26. tammikuuta 2018

DIY -AARIKKA + IKEA VALAISIN

Meidän Alexin huoneesta tuli jo ennen joulua vierashuone. Halusin huoneesta vaalean -sellaisen, joka toisi kevään mieleen keskellä talveakin. Joulun alla oli ihanaa, kun huoneessa oli valkoinen tähti ja koko huone hehkui valkoisuutta. Jopa vanhemmat tyttärenikin sanoi, että onpa ihanan valoisa ♡

Joulun mentyä en löytänyt huoneeseen sopivaa lamppua ja päätin tehdä sellaisen.  Kuten moni tietää, pidän Aarikan tuotteista tosi paljon ja olen niitä ennenkin tehnyt  (KLIK). joten eihän siinä auttanut muu kun kaappeja kaivamaan ja puupalloja maalaamaan. 
Johdon päähän ostin ison pallolampun, joka valitettavasti oli aivan liian kirkas. Ostin toisen himmeämmän, mutta sekin otti silmiin. Se johti siihen, että varjostin oli saatava. Nopea kurkistus kaappiin ja löysin sieltä Ikean kynttilähdyn.  
Kuvat meni keltaisiksi, kun yritin saada kuvaa kuinka ihansti valo suodattuu reikien läpi
Nyt huone on juuri sopivan valoisa, kun laitan ikkunalampun päälle 
Lampun hinnaksi tulee alle 10 € :) 

torstai 18. tammikuuta 2018

VOISARVET & KUULUMISIA

Hei pitkästä aikaa! 

Kiva nähdä, että blogissani käydään, vaikka en olekkaan sitä päässyt päivittämään pitkään aikaan. Ja mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen seuraavat 2-3 kk töissä periaatteessa 24/7. Kuulostaa kamalalta, mutta tuo aika käytetään hyödyllisesti yrityksemme tilojen parantamiseen (tosin yritän saada kuvia tännekin). Asian pitäisi ratketa parin viikon sisällä eli peukut pystyyn.  

Joulu tuli vietettyä ihan oman perheen ja yhden vävykokelaan seurassa. Mehän olemme aina ennen viettäneet joulun vanhempieni ja pikkuveljen (tullut jouluaattona käymään) kanssa. Tänä vuonna vanhempani lähtivät kylpylälomalle Viroon ja pikkuveljelläni ja hänen kihlatullaan oli "kädet täynnä"   50 cm söpöliiniä, joten meidän jouluperinteet meni ihan uusiksi. Jep, minusta on tullut täti melkein 22 v tauon jälkeen ♡

Sekä joululomalla että nyt koulujen alettua meillä on ollut "saanko mä mennä/saako se tulla" kausi. Tänään minulta loppui välipala ideat ja päätin tehdä pitkästäaikaa voisarvia. 
3 dl maitoa
1 hiiva tai 1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 muna
n. 10 dl vehnäjauhoa
150g voita

Sekoita hiiva lämpöiseen maitoon, lisää suola ja muna. Lisää jauhoa vähitellen ja loppuvaiheessa rasvaa vuorotellen jauhojen kanssa. Jätä taikina mukavan rasvaiseksi, ettei sarvista tule kuivia.
 Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ympyräksi. Jaa ympyrä 8 osaan ja rullaa kolmiot sarviksi. Anna kohota sarvet liinan alla n.tunnin. Voitele munalla.
Paista 225, 10-15min.