maanantai 17. huhtikuuta 2017

KEITTIÖ -OSA 3

Keittiön paljastus jatkuu pitkästä aikaa. Meillä on myllännyt kaikki maailman "kevättaudit" ja juuri kun ajattelin, että tästä se kevät ja terveys alkaa, niin minä sain aivan järkyttävän korvakivun muutama päivä sitten ja siitä seuraa minulla aina kurkkukipu. Kurkku on tällähetkellä sellainen, että ottaisin melkein oksennustaudin mielummin, sillä silloin saan edes nukuttua. Nyt on mennyt 3 yötä valvoessa. Tarkoituksena oli tehdä pääsiäisen aikaan pari arvontoihin liittyvää postaustakin, mutta mitäpä tässä puolikunoisena jaksaa. Niiden tiimoilta kannattaa pysyä kuulolla.

Meillä alkoi pääsiäinen jo torstaina Emilian ja Alexin sukulaissynttäreillä. Tänään saamme keittiön virallisesti valmiiksi... Jep, se vähän venähti -kiitos siitä kuuluu minun "todella hyvälle muistille". Käväisimme Turussa Eveliinan luona pikaisesti ja Ikean reissulla minulla on vain yksi -pakko muistaa- asia. Arvatkaas muistinko? No en! 

Löydätkö kuvasta jatkokohtaa? :)
17974881_10209346831775497_1896796640_n.
Tämä aukko on aiheuttanut minulle päänvaivaa -jätänkö vanhan tapetin paikalleen vai laitetanko siihen jokun uuden jutun. Oikeastaan vanhat ruuvinreiät päättivät asian puolestani ja päätös siitä, mikä tilalle tulisi on itseasiassa helppo. Meillä on keittökaapiston välitilassa tiililadonnalla kaakelit. Aitoja kaakeleita en tähän halunnut ja ratkaisun minulle antoi Kensapuu, joiden tuotteita me myymme muutenkin. Valintaa helpotti myös se, että Kensapuun välitilalaminaatti on korkeudeltaan 62,6 cm (muilla yleensä 50 cm). Tilan korkeus oli 120 eli koloon tuli vain yksi jatko, kun muiden omilla siinä olisi kaksi. 
17965619_10209346831535491_137203723_n.j
Tykkään kolosta todella paljon ja kun saamme siihen tänään tuon viimeisen silauksen, taitaa siitä tulla "lemppariseinäni", jota pääsen sisustamaan kauden mukaan. Ennen minulla ei ole sellaista ollut. 

Kolo on tällä hetkellä täynnä lasten tänä vuonna tekemiä pääsiäiskoristeita ja pääsin minäkin omaa luovuuttani hieman kokeilemaan. Munien alla on Heirolin munakenno, jota voin käyttää pääsiäisen jälkeen muutenkin munien/korujen säilytykseen. Ja mitä tuohon tulevaan arvontaan tulee, niin Heirol on palkinnon lahjoittaja. 
17974545_10209346831655494_1029509155_n.

17974480_10209346831855499_432611177_n.j
Nautitaan vielä viimeisestä pääsiäistäpäivästä. Meillä on täydellinen ulkoiluilma, plussan puolella ollaan ja aurinko paistaa. Nyt särkylääkettä kehiin ja touhuamaan :)