perjantai 24. helmikuuta 2017

MONTA YHDEN ILLAN JUTTUA

Netissä on ollut paljon juttua viime aikoina yhden illan jutuista. Minun tämän hetkiset yhden illan jutut johtuvat täysin siitä, että meille tuli Yrjö kylään. En ole ehtinyt oikein tehdä mitään muuta kun hoivata pikkuisia ja tehdä pakolliset työt. Illat olen ollut niin poikki, ettei sohvalta ole tahtonut jaksaa nousta. Raju tauti, muuta en osaa sanoa :( 

Keittiöremppa on valmis, mutta muutama mittatilausovi puuttuu, joten niitä odotellessa tehdään jotain muuta :) Minä tosiaan olen tehnyt näitä ns. yhden illan juttuja eli sukkia ja lapasia. Ja kaikki tämä oli äitini syytä, joka antoi kahdelle pienimmälle tytölle lapaset joululahjaksi. Ensin Essi osti itselleen langan, teki itse alun ja sitten innostus loppui, kun minulla ei ollut heti aikaa näyttää miten peukalon paikka tehdään. tällä viikolla nappasin työn käteen, sillä tarvin kahdet samankokoiset puikot tulevia Anelmia varten 😍 (ne eivät sitten olekkaan mikään yhden illan juttu). Essihän oli vain tyytyväinen.
16933326_10208913514302831_518187756_n.j
Samana iltana Eveliina soitti ja sanoi, että hän oli hukannut toisen lapasensa. Ja kun kaveri on hukassa, mitäs teet. Toiveena oli ihan perusmustat lapaset, jotka käy sitten kaiken vaatetuksen kanssa. Tässä lankana oli Ville-lanka, jota en ollut käyttänyt koskaan aiemmin. Oli muuten ihana kudottava.
16996980_10208913514342832_1858495366_n.
Peruutetaanpa pari vuotta taaksenpäin: Olen aloittanut Mikille villasukat, mutta en löydä työtä mistään. Hmm-m, ehkä muistini vain petti ja olin ajatellut aloittavani. Ei muutakun uuden langan ostoon ja sukkia tekemään. Viime viikolla lankakaappia siivoessani, huomasin hyllyn perällä pussin ja aloin tutkimaan, mitä siellä on. Yllätys, yllätys, mitä sieltä löytyikään. Olin kuin olinkin aloittanut kutomaan Mikille sukkia, enkä vain ajatellut. Pussi löytyi kuin tilauksesta, sillä edelliset sukat ovat muuttaneet mökille eläkepäivä viettämään. Nyt Mikilläkin on uudet sukat. 
16977093_10208913514422834_376806511_n.j
Tein pari vuotta sitten itselleni myös sukat, jotka yksi tyttäristä omi itselleen. Nyt oli aika sitten tehdä minulle uudet. Ikuisena lapsena tein itselleni "hauskat" leppis sukat
sukat.jpg
Lapaset tekee helpostikkin yhdessä illassa, sukat teen yleensä niin, että sukka/pvä, mutta kyllä nekin illassa tekee jos keskeytyksiä ei tule. 
Millaisia yhden illan juttuja te harrastatte? :)



TallennaTallenna