perjantai 27. tammikuuta 2017

KUOHKEAT MOKKARUUDUT -VIIKONLOPUN HERKKU

Meillä leivotaan nykyään vain viikonloppuisin, jos silloinkaan. Nyt päätin, että lasten piti päästä vähän herkuttelemaan ja tein heille heidän herkkuja -mokkaruutuja tei suklaapaloja, niinkun minun kotona puhuttiin 
16359261_10208706603970202_1021876282_n.
6 munaa


4.5 dl sokeria


225 g margariinia


3 dl maitoa


3 tl vaniljasokeria


4.5 tl leivinjauhetta


4.5 rkl kaakaojauhetta


7.5 dl jauhoja


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet ja maito-voisulaseos vuorotellen. 
Kaada leivinpaperoidulle uunipellille ja paista noin 15min 200 asteessa.

 


Kuorrute:


1pkt tomusokeria


1dl kahvia


1dl kaakaojauhetta


3 tl vaniljasokeria


100 g sulatettua margariinia


Yhdistä kuorrutuksen aineet ja levitä jäähtyneelle pohjalle, koristele nonparelleilla.
16358743_10208706604050204_41096910_n.jp

Herkulllista viikonloppua teille!

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

MITÄ SINÄ TEKISIT?

Löysin kirppisryhmästä aivan ihanat lasit, jotka minun oli pakko saada....
vaikka käyttökohdetta en heti keksinytkään.
16195416_10208063497202175_7392170862408
Minulla on jo visio, mutta haluaisin kuulla teidän mielipiteenne.
16300043_10208063438960719_7786707455243
Lasi on hiekkapuhallettu, joten tekstiä ei saa pois ja toisaalta tekstithän on se syy, miksi nämä hain
16177639_10208063439120723_6558853057317

Mitä te tekisitte laseista? Yhden koko on 50x185 cm

tiistai 24. tammikuuta 2017

DIY -MEKKO (PIKATIKKI)

Viikko, ellei jo kaksikin, on taas vierähtänyt ja monta ompelutyötä on taas valmistunut. Kiva saada pitkästä aikaa kangasvarastoja tyhjäksi, vaikka on se valitettavasti täyttynytkin, johtuen kangaskauppamme muuttoalesta :) Koulu teettää töitä, sillä minun on pitänyt päättää millaisilla tuotteilla lähden omaa valikoimaa kehittämään. Tuotteet on ollut helppo päättää, mutta kuosi ja sen suunnittelu ovatkin olleet sitten eri asioita. Huomioon on pitänyt kuitenkin ottaa eri kuvioiden mallisuojat. 


Vaikka paljon juttuja odottaa kuvausta ja postausta, tökkii minulla nämä säät ja se, että kaikki näyttävät joko kuvat keltaisilta tai harmailta. Tämänkin postauksen kuvat ovat "hieman" ala-arvoisia, mutta jotta saan tänne edes jotain tekstiä, on ne nyt vain laitettava :)

Ompelemallani kankaalla on mallisuoja ja siitä ei saa valmistaa tuotteita myyntiin. Myyntiin nämä eivät mene, vaikka valmistinkin niitä kaksi -toisen Essille, toisen itselleni. 
16244273_10208675285787267_637132021_n.j
Kankaana on Marimekon Kivi-trikoo, joka on päällä aivan ihanaa. Ainoana harmina koin valkoisen kankaan värjäytymisen esipesussa, ja mitä ompelupalstoja seuraa, niin se tuntuu olevan aika tavallisen ongelma näissä kankaissa. Harmittaa, varsinkin kun kyseessä on "hyvälaatuisena" tunnettu kangas :(  Kaava on minun piirtämä.
16295475_10208675284907245_166211358_n.j

Se mitä opin näitä mekkoja leikkatessa on se, että kankaan kohdistus on aika lailla tärkeää. Joskus, ihan merkkivaatteillakin, kankaan kohdistaminen saattaa mennä pieleen ja tuloksena on tämä 😉
640@80.jpg

Kuva täältä
Hauskaa alkanutta viikkoa teille ♡

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

DIY -PAINETTU JUMPPAPAITA (PIKATIKKI)

Alan nyt pikkuhiljaa purkamaan näitä joululahja tekosia, joten paljon diy:tä tulossa.


Minähän tein Emilialla jo syksymmällä jumppatakin ja trikoot, johon hän halusi myös paitaa. Itse asiassa olin siinä vaiheessa tehnyt esivalmistelutkin paidalle, mutta pitihän sitä jotain jouluksikin jättää. Itse paidan leikkauksessa ja ompelussa ei mennyt kun muutama minuutti, mutta sen esivalmistelut veikin sitten vähän kauemman. Kuvan mallina ja kaavana olen käyttänyt Mekkotehdas koulutyttöjen tapaan -kirjassa olutta ohjetta



IMG_1624.jpg

Piirsin kuvan ensin kaavapaperille, kopion sen leikkaamalla kontaktimuoville ja painon kuvan kankaaseen
IMG_1625.jpg

Kankaana käytin kirpparilta löytynyttä trikooseos jättihuivia (hinta 1 €)
IMG_1629.jpg

ja siinä se on.

Malli on takaa hieman pidempi ja koska paita on leveä ja ihanasti laskeutaa materiaalia, se liikkuu aivan ihanasti jumpatessa.
15969913_10208536524158313_1852245890_n.

On se kiva, kun lapsilleni kelpaa itsetehdyt vaatteet ♥︎ 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

KEITTIÖKAAPEISTA TYYLIKÄS KALUSTE

Joulu oli ja meni, vuosikin vaihtui, mutta kiire senkun jatkuu. Uudenvuoden lupauskin tuli tehty, mutta siitä tulee keväämmällä vähän lisää. Paljon diy juttuja tuli tehtyä jouluksi, mutta koska tiedän perheeni/ystävieni käyvän blogissani, en niitä voinut ennen joulua näyttää
-niistäkin siis tulossa postauksia. 

Mutta asiaan...  
Essi kaipasi huoneeseensa lisää säilytystilaa, joka on ovien takana piilossa. Aiemmin Essin huoneessa oli kaksi Expedit lokerikkoa, mutta hän moitti "näkyviä romuja". Teimme jo remppavaiheessa huoneeseen keittiörungoista laatikoston. Laatikostossa on käytetty istuinlaatikon (sellaisia, joita sijoitetaan yleensä ikkunan alle) runkoja, jotka sitten "liitimme" yhteen irtosivulla. Näin saimme runkojen saumatkin piiloon. Tämän saman saa tehtyä myös komeron rungosta, mutta silloin komeron kylkiin olisi mitata laatikoston kiskoille paikat ja laatikoston tekemiseen olisi mennyt paljon enemmän aikaa.
Istuinlaatikossa ei ole "kattoa", joten laitoimme päälle ihan tavallista keittiölaminaattia. 
thumb_IMG_3199_1024.jpg
Laatikot ovat todella isoja ja niiden sisään mahtuu nuoren naisen kaikki välttämättömät tavarat. 
thumb_IMG_3200_1024.jpg
Keittiön reelinkivetimiä voi käyttää normaalitavasta poiketenkin, sillä Essin huoneessa se toimii korutelineenä. Näin koruja ei tarvitse olla aina selvittelemässä solmuista. Kesäisin telineeseen voi laittaa myös aurinkolasit, kuten ylimmistä kuvista näkyy.
thumb_IMG_3206_1024-tile.jpg
Nyt joulun alla Essi kuitenkin alkoi tarvitsemaan lisätilaa tavaroille, joita hän on hankkinut omaa kotia varten. 
thumb_IMG_3191_1024.jpg
Kaapisto on tehty normaalista keittiön XL-yläkaapin rungosta, johon on laitettu normaalia pienempi ovi ja päälle laatikko.  Vaikka kaapissa on ns. katto, laitoimme kaapiston päälle tason, sillä se antoi kaapille ryhtiä. Kaapisto koostuu kolmesta 50 cm leveästä kaapista.
thumb_IMG_3195_1024.jpg
Kaapin alle laitoimme levyn palan, jotta ovet pääsevät aukeamaan ongelmitta.
thumb_IMG_3196_1024.jpg
En ole tainnut huonetta näyttää sen jälkeen, kun Essi on sen asuttanut. Kuten kuvasta näkyy, Essi pitää siitä ettei tavaraa ole paljon
thumb_IMG_3212_1024.jpg
Peili on Eveliinan peruja, sillä sen mitoitus on täydellinen tähän huoneeseen
thumb_IMG_3213_1024.jpg
☆☆☆
-niitä meidän kodistä löytyy 
thumb_IMG_3209_1024.jpg
Jostain kumman syystä kaikki kalusteemme ovat Ideal-keittöstä ;)

Meillä alkaa lapsilla huomenna koulu ja ette tiedä, kuinka tyytyväinen olen siitä. Lapsista huomaa kyllä, että he kaipaavat tiettyä rytmiä päiviinsä ja niin kaipaan minäkin. Essillä on koulua enää kolme päivää ja sen jälkeen hänen lukio-opiskelut ovat kirjoituksia vaille valmiit. Niin se aika menee...