perjantai 7. elokuuta 2015

KEIKAUSJUUSTOKAKKU

Pieni herkutteluhetki oli paikallaan ja päätin kokeilla tuorejuustosta tehtyä keikauskakkua.

Ohje oli Unelmien Talo & Koti lehdessä. Ja vaikka tämän kakun tekemiseen kuluukin aika monta tuntia, vakuutan, että se on sen arvoista :)

Juustokakkutäyte:

600 g Philadelphia-tuorejuustoa

250 g kookoskermaa

(2 limetin kuoriraaste)

1 dl limettimehua (noin 3-4 limetistä)

2,5 dl sokeria

1 dl perunajauhoa

5 pienehköä munaa

Vadelmatäyte:

3 liivatelehteä

400 g vadelmia

Keksipohja:

60 g voita

15 g digestivekeksejä

Koristeluun

Suomalaisia vadelmia, sitruunamelissanlehtiä ja tomusokeria
iPhone%206-2015%20005.jpg

Sekoita tuorejuusto ja kookoskerma. Sekoita (kuoriraaste ja) limetinmehu tuorejuustoseokseen. Yhdistä sokeri ja perunajauhot keskenään, kaada seos juustotäytteeseen. Lisää joukkoon lopuksi munat. Kaada täyte silikoniseen kakkuvuokaan. Paista 175 ° 60 min. Jos kakku tummuu, laita leivinpaperi kakun päälle, mutta älä lyhennä paistoaikaa!! Ota kakku uunista ja anna jäähtyä jaakaapissa yön yli (pitää olla kylmä!)


Kuumenna vadelmat kiehuvaksi (ulkomaisia vadelmia pitää keittää 5 min). Sulata joukkoon kylmässä vedessä liotetut liivatteet ja sekoita huolellisesti. Jäähdytä, kunnes seos on sakeutunut ja hieman viilentynyt. Kaiva vuoassa olevaan juustopohjaan noin 2-3 cm syvä "oja" ja täytä oja jäähtyneellä vadelmaseoksella. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti.


Sulata voi ja sekoita murskatut digestivet keskenään. Painele seos tiiviiksi kerrokseksi vadelmatäytteen päälle ja nosta kakku vielä kerran pariksi tunniksi jääkaappiin. Kumoa kakku tarjoilulautaselle ja koristele.
iPhone%206-2015%20010.jpg

Ja eikun herkuttelemaan :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun jätit viestin ♡