tiistai 29. huhtikuuta 2014

YRTTITIKUT

Tein tilauksen askartelukauppaan, ja jostain kumman syystä minun tilaus määrät on paljon suurempia kun mitä olin mielestäni tilannut...
En kuitenkaan ehtinyt tuotteita palauttamaan määräaikaan mennessä, 
sillä hain paketin jo ennen lomaa ja avasin sen vasta nyt.
Minulla on kuvansiirtopapereita 40 arkkia, ja jep kaikissa on sama kuva :)
Niin jokaisessa tais olla 20 kuvaa :D
Muutaman samanlaisen kynttilän taidan tehdä ensi jouluna ;)

Fimotaikinapaketteja minulla on nyt sitten 10 :)
Ne nyt eivät haittaa, sillä kyllä me niille tekemistä keksitään.
Sunnuntai aamuna, kun kello oli niin vähän ja piti olla hiljaa, 
en keksinyt muutakaan tekemistä kun kaulia Fimoa.

Olen ostanut kaikenlaisia yrttejä pihalle ja odotan, 
että saisin laittaa ne maahan. 
Joten siitä se ajatus lähti ;)
Leimasimet esiin ja sanoja kasaamaan.
Siinä ne nyt odottaa, kupissa ettei lapset katko niitä ;)
 Otin nimet ostamistani pusseista, joten näitä ainakin meille on tulossa.
Lisäksi meille tulee vielä raparperiä, sipulia, mansikkaa, kurkkua, tomaattia ja paprikaa.
Lopusta Emilia halusi tehdä itselleen uuden avaimenperän, 
kun neiti meni ja hukkasi avainnippunsa :(
Mitä yrttejä/kasveja teille on tulossa?


perjantai 25. huhtikuuta 2014

MUUTTO JA TUUNATTU KAAPPI

Ostin jokin aika sitten kirppikseltä tuolin
ja avohyllykön/kaapin.

Kaappi oli alusta alkaen menossa mökille, 
sillä kotona ei ole tilaa vaikka tarvetta olisi.
Tämän näköisen kuvan lähetin Mikille, että miltäs näyttäisi? ;)
Kaappi hiottiin ja maalattiin
Ja kun tavarat on saatu suurinpiirtein paikoilleen, näytti se tältä :)



 Ja lastenosasto jätskikuppeineen ja mehupulloineen ;)
Alexin synttärin ovat huomenna ja olen käynyt kaappeja läpi.
Kaikkea ihanaa on keräilty mökille viemiseksi,

mutta niinkuin sanoin näytän sitten huone kerrallaan,
kun saan niitä edes pikkuisen valmiiksi.

Ja siihen muutto asiaan... :)
Olen monesti puhunut muutosta, ja siitä kuinka emme viihdy täällä.
Turku/Raisio sektori on se, jonne me tulemme päätymään...

Nyt kyse ei ole kuitenkaan paikkakunnan vaihdosta, 
vaan blogin muutosta ;)
Pääsin mukaan Casa blogien perheeseen ja muutto tapahtuu näillä näkymin ensi viikon aikana.
Teen/yritän parhaillani tehdä muutoksia blogin ulkonäköön, 

ja kun saan sen valmiiksi, näytän peukkuja muutolle.

Yritän ohjata blogiteksit vanhasta blogistankin sinne, 

mutta mikäli se ei onnistu, löytää minut 
http://willaolivia.casablogit.fi/

Nyt toivottelen kaikille oikein ihanaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua!
Me vietetään huomenna pikku Prinssin synttäreitä, ja poitsu on sen verran sekaisin, ettei tiedä kuinka paljon täyttää ;)
Alex luulee, että joka yö tulee vuosi lisää :D







keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

TEIPIT JÄRJESTYKSEEN

Minulla on jäänyt näyttämättä vaikka mitä tekeleitä teille.
Tässä yksi, jonka tein jo muutama viikko sitten.

Minulla oli kasa teippejä... ja puinen viinilaatikko :)
Teipit olivat laatikossa aina sekaisin, ja tahdoin niille oman paikan, 
josta olisi helppo napsaista pala sitä tarvittaessa.
 Reiät reuniin, sopivan kokoista pyöröpuikkoa ja maalia pintaan
 Pikkasen yritin kuluttaa sitä vielä vanhan näköiseksi :)
Nyt teipit ainakin löytyvät :)


tiistai 22. huhtikuuta 2014

PÄÄSIÄISEN TOUHUJA

Meillä on taas hihat heiluneet pääsiäisviikonloppuna.
Perjantai ja lauantai pyhitettiin täysin lapsille. 
Jäimme kotiin (vaikka mökki houkutteli lähteämään jo torstai iltana),
 että lapset pääsevät trullailemaan.
 Emiliakin oli sopinut kaverinsa kanssa omat menonsa,
kovasti oli kuulemma kissoja bongailtu teiltä, ja se tuntui olleen hauskinta :)
Alexin ja Ellen käytimme autolla muutamalla ystävällä ja sukulaisella.

Tässä muutama kuva meidän pääsiäisestä
Tuo suomenlippukukko on vaihto-oppilaslahja portugalin Juliettalta ♥

 Mökille siis lähdettiin heti trullailujen jälkeen.
Olimme Mikin kanssa tulleet siihen tulokseen mökin kanssa, 
että paikat laitetaan uusiksi ja ne ällöt 70 luvun talolle ominaiset lastulevyseinien rapot täytetään ja mökki päivitetään 2000 luvulle.
Lapset touhusivat omiaan, silloin kun me teimme sisällä.
Ainakin tuossa Ellen ja Alexin kuvassa näkyy nuo raot, joista puhuin :P
Pakkelointi sujui yllättävän nopeaa.
Mikki hoiti sen, kun minä raivasin tavaroita pois edestä.
Ja kun keittiössä tarvittiin todella leveä lasta, ja meillä ei mökillä ollut niin...
hätä keinot keksii ;)
Tuo välitilalaminaattikin oli menossa vaihtoon, 
mutta kun saimme tapetit paikoilleen, niin se saikin jäädä.
Värit sopi nimittäin tosi hyvin yhteen :)
 Tapettien suhteen meillä kävi niin, 
että oltiin jo kaupassa, uudet keittiöntapetit kädessä kun mietin että ne minun stailauskohteen tapetit olisi olleet tosi kivat. 
Hitsit, niitähän jäi yli kun suunnitelma muutti hieman.
Äkkiä töihin katsomaan ja siellähän ne oli -varastossa.
  Pikkasen jännitti tapetoinnin aikana, että riittääkö -sitä nimittäin jäi 60 cm!

Makkarin tapetin on varmaan joillekkin tutun näköiset. 
Ne on myös ylijäämää meidän omista, kun suunnitelmat muuttui.

Lastenhuoneen tapetit taas oli -50 %, joten halvalla päästiin :)
Välillä piti tietysti nauttia mahtavasta säästä
ja lasten touhuista :)
Elle ja Alex päätti istuttaa meidän saareen omppupuun.
Kuoppa maahan, multaa sinne, puu pystyyn ja vettä päälle.
Seuraavan kerran kun mökille mennään, 
niin omppuja siinä pitäis kuulemma olla :D
Emilia taas harjoitteli KOKO VIIKONLOPUN käsillä seisontaa :)
 Loppujen lopuksi me saimme pakkeloitua ja tapetoitua kaikki 3 huonetta.
Tapetti tuli yhdelle/kahdelle seinälle ja loput maalataan seuraavalla kerralla.
Vessakin on pakkeloitu, joten meitä odottaa neljä maalattavaa huonetta :)
Valkoista maalia kuluu paljon, sillä haluan raikkautta mökille.
Tässä on menossa lasten huoneen tapetointi.
 En millään malttaisi odottaa mökille pääsyä.
 Ensi viikonloppuna meillä juhlitaan kuitenkin Alexin 4 v päiviä :)


maanantai 21. huhtikuuta 2014

HATTURASIA ♥

Olen jo kauan ihastelut muiden blogeissa puisia hatturasioita.
Paikallisessa fb kirppiksellä oli sellainen huutokauppamyynnissä, 
ja aina silloin tällöin kävin katsomassa sen hintaa.
Olin itse menossa huudon päättymisen aikaa, joten laitoin Mikin koneelle :)
Ja arvatkaas, kuka sen sai :D
Näettekö mun hampaat tuossa hymiössä?
Vähän mä olin happy!
 
 Kannen sisäpuolella on alla oleva leima,
tarkoittaakohan tuon nyt sitä, että se on 1900 luvulta? ;)

Mikki oli käynyt sen hakemassakin ennen kotiintuloani.
Siinä se oli, keittiönlattialla odottamassa minua.
Ja vaikka ilmoituksessa oli rasian koko, yllätti se minut positiivisesti.
Rasia oli tosi iso, ja se oli erittäin hyvässä kunnossa.
Luulenpa kuitenkin,
 että jossain vaiheessa se saa kuluneen vaalean peitteen ylleen ;)
Tuonne eteisen lasten vaatekaapin päälle se nyt meni,
ja sen sisään laitoin lasten talviset lakit, huivit jne.
Meidän pääsiäinen vietettiin mökillä ja aikamoinen viikonloppu se olikin,
siitä kuulette seuraavaksi :)



torstai 17. huhtikuuta 2014

KEVÄTAURINKO & SIIVOUS

Tuo, niin ihana, kevätaurinko saa kaiken heräämään.
Meilläkin pukkaa krokukset jo maasta
ja ainakin minulla herääminen on paljon helpompaa :)

Kevätaurinkogn "huono puoli" on se, että kaikki pöly ja lika näkyy :(
Ja vaikka minäkin siivoan täällä JOKA PÄIVÄ, tuntuu että pölyä on joka puolella.
No ehkä se minun siivoaminen on paljolti ainaista tavaran paikoilleen viemistä, pyykkäystä, imurointia jne,
joka toisaalta pöläyttää pölyt oikein liikkeelle.
Keväisin huomaa myös ne "tosi puhtaat ikkunat", 
jotka talvella jää pimeyden piiloon -oli ne sitten talon ikkunat tai UUNIN ;)
Kerronpa teille muutaman uuden siivoussuosikkini,
ja tämä EI OLE MAKSETTU MAINOS, joten sillä ei ole osaa arvosteluuni ;)

Minähän olen buzzador.
Buzzadorina saan mahdollisuuden päästä testaamaan uusia tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, sekä kertoa ystävilleni niistä.
Palautteeni tulee olla totuuden mukainen!
Useimmissa kampanjoissa myös ystäväni saavat mahdollisuuden päästä osallistumaan tuotteiden ja palveluiden testaamiseen.
Nyt olen mukana buzzaamassa Viledan hankaussieniä.
Jokapäiväisenä uuninkäyttäjänä on uuni sen näköinenkin. 
Olen kokeillut uunin puhdistukseen jos jonkinlaisia sieniä/aineita,
mutta pinta jää "ruskeaksi" eli pintaan palanut väri ei lähde.

Hieman skeptisesti laitoin uuniritilän altaaseen, 
että tälläkö, Viledan Power Inoxillako,
lian pitäisi nyt lähteä :D
Jopa tytöt huomasi eron, ja joku niistä kysyikin
 että olenko ostanut uuden ritilän :)
Uskomaton sieni!
Sain testaukseen myös
Viedan Active Scrubin, keraamisen lieden puhdistamiseen.
Tällä lähtee myös lieden pinnassa olevat "naarmut".

VINKKI
Putsasin sillä myös vanhan suoristajan! 
Puhdas siitä tuli ja ainakin vielä se toimii -onhan sekin keraaminen!
Kolmantena testauksessa oli
Vileda Active Scrub, joka on tarkoitettu hankalan lian puhdistamiseen,
jopa teflon päällysteisistä pinnoista.
Pinta tuntui todella kovalta, ja mietinkin, että tefloniin... hmm :O
Itselläni ei ole yhtään teflon tuotetta, joten päätin putsata tiskialtaan.
Allas oikein kiilsi pesun jälkeen,
aiheena käytin teräkselle tarkoitettua pesuainetta.
 Omasta kokemuksesta en voi muutakun suositella!
Varsinkin tuo Power Inox oli aivan mahtava :)

Okei, sitten toiseen uuteen ihastukseen :)
Meillä ikkunat on täynnä kätten jälkiä, 
ja niitäkin tulee sisältä pyyhittyä aika usein.
Mun kädet puutuvat tosi nopeaa kun nostan ne ylös ja ikkunan pesu ei todellakaan ole ollut mitään lempparipuuhaa. Varsinkin kun ikkunoista on saanut oikein jynssätä pölystä pois.

Jokin aika sitten näin lehdessä mainoksen Kärcherin ikkunapesurista ja 
aloin katselemaan niiden hintoja netistä.
Helsingissä ollessa sellainen meinasi jäädä käteeni, mutta ajattelin että saan sen täältä omasta kaupastakin samaan hintaan.
Kevätmessuilla sattui olemaan Prisman ja Kärcherin yhteisesittely,
jossa tarjouksena oli pesurin uusin malli. Pesuri lähti mukaamme :)
 
Viime viikolla päätin kokeilla tätä ostamaani "turhaketta".
Muutama tunti ja meidän kaikki 24 ikkunaa oli pesty :)
Siis aivan uskomattoman nopea ja helppo käyttöinen laite!
Tällä uudella versiolla saa pestyä 75 m2 ikkunapintaa yhdellä latauksella,

 joten pieni teetauko tuli välissä. Kone lataa itsensä kuitenkin suht nopeaa. 
Paketin mukana tuli pesulaite ja kuivuri (2 eri leveyistä lastaa).

Suosittelen! :) Kerrankin ikkunan pesu on mukavaa :)

Nyt meillä on menossa petivaatteiden pesurumba. 
Pieni hysteria menossa, sillä kaveri vinkkasi yhden sivun...
Jos sinulta puuttuu siivousinto tai tekeminen pääsiäisen ajaksi,
 niin käväseppäs täällä ;)


tiistai 15. huhtikuuta 2014

VENETSIA ♥

Näistä blogitauoistahan alkaa tulla tapa :O
Kaksi viikkoa mennä hurahti, mutta tällä kertaa minulla on ihana syy :)
Olimme nimittäin mieheni kanssa Italiassa, Venetsiassa ♥

Ennen reissua kävimme myös Kevätmessuilla Helsingissä. 
Ihania inspiksiä ja paljon kuvia sieltäkin toin, 
mutta ne jääkööt nyt taka-alalle ;)

Olimme 4 yötä Italiassa, Lido di Jesolossa.
Matkaseuralaisina meillä oli aivan ihana pariskunta Juupajoelta
(tutustuimme heihin viime syksynä Toscanassa),
sekä pikkuveljeni avopuoliso sekä hänen ystävänsä.
Kiitos P, M, A ja S mahtavasta matkaseurasta!
 Pikkuveli taas PÄÄSI hoitamaan lapsiamme muutamaksi päiväksi,
sillä vanhempani oli myös samassa paikkaa ennen meitä :)

Meidän matkataktiikka oli se, 
että edellispäivänä tai samana aamuna päätimme mihin mennään.
Jokainen päätti tuliko mukaan vai menikö omia reittejään.
Matkat kohteeseen teimme yhdessä ja paikanpäällä sovimme ajan, 
että milloin tapaamme. 
Jos joku ei ollut ehtinyt kiertämään, lisäsimme aikaa :)
Tämä systeemi sopi meille. 

Meillä sattui matkalle aivan mahtavat säät, 
jopa opas sanoi, ettei muista tälläistä huhtikuuta.
Aurinko paistoi joka päivä, lämpöä riitti ja parhaimmillaan se oli 27 °c :D
Matka Jesolosta aloitettiin aina linja-autolla läheiselle vaporetto (=vesibussi) pysäkille. 
Vaporetolla me matkasimme sitten eri saarten välillä.
Matkakohteisiin meillä kuului tietenkin Venetsia (johon tuo Jesolokin kuului),
Buranon ja Muranon saaret sekä Mestre, jossa teimme halvimmat ostokset :)

Tässä se tulee -kuvapläjäys,
ja voitte uskoa että kuvista oli vaikea löytää ne "parhaimmat".
Kuvat on sekalaisessa järjestyksessä, joten pyydän jo etukäteen anteeksi :/

Venetsiahan on "rakennettu pylväiden varaan" 
ja näitä paksuja pylväitä oli joka puolella.
 ja autohan siellä ei jostain kumman syystä ole ;)
 Palazzo Ducale, jossa aikoinaan asui johtajat.
Se toimi noin 900 vuotta Venetsian tasavallan keskuspaikkana.

 Ruokapaikoissa meillä oli ruokajuomana talon viini, 
joka oli yleensä hinnaltaan halvempaa kuin muut...
tämä paikka ei kuulunut niihin :/
Jostain syystä meillä ei ole ainuttakaan kuvaa ruoista :O
 Ostokoriin olisi löytynyt kaikkea mahdollsita ihanaa...
Iltaisin me lähdimme kävelylle Jesolon kaduille,
tämä kuva on hotellin viereiseltä torilta.
Jossa me P:n kanssa metsästimme käpyjäkin :D
 Kivat viinikupitkin löydettiin marketista. 
Ne avattiin niinkuin viili ja eikun nauttimaan.
Kupit rehasin kotiin matkamuistona :)
Mozartin asunto
Talo näkyy hieman paremmin meidän gondolikuskin takana
 La Salute toimii Canal Granden portinvartijana.
Se rakennettiin Neitsyt Marialle 1630.
 Yksi kymmenistä rannan edustalla olevista silloista
 Yksi monista kauniista kelloista
 
 Piazza di San Marco, Venetsian päätori, "Euroopan olohuone"
joka oli paikkapaikoin remontissa.
Ja vaikka mekin olimme tuolla ennen turistikauden alkua, oli siellä ihmisiä paljon.
 jopa niin paljon, että aina joku tuli eteen kuvaa otettaessa :D

Ihanan rauhallista elämistä...
Eräs japanilaispari otti myös kuvia. 
Mies syötti puluja ja  kuinka ollakkaan sai mies kauniin valkoisen tukan ;)
Siinäkös sitä oli nauramista sekä heillä itsellään, että muilla sivusta katsojilla :)
 Gondoliajelu on ehdottomasti se ainut ja oikea (vaikkakin kallis)
tapa nähdä pikkukanaaleja.
Siellä huomaa olevansa keskellä todella kauniisti vanhentuneita taloja ♥

Canal Grande
kannattaa taas käydä katsomassa vaporetoilla. 
Tastalla näkyy Ponte di Rialto, Rialton silta
joka on Venetsian kaupankäynnin historiallinen keskus.
Sillalla myydään mm. koruja, kenkiä ja silkkihuiveja.
.
Lisää kiireetöntä tunnelmaa...
tälläisiä pareja rannoilla oli useita
 
 Venetsian pankki

 Huokausten silta yhdistää Palazzo Ducalen entiseen vankilaan.
 Vankityrmän ovet
 Kauniita pylväitä
 Ihania siltoja ♥
kapeita kujia ♥
 Uskomattomia antiikki/kirjakauppoja



 Gondolit ja gondolieerit
Varmasti kaikille, joka puhuu Venetsiasta tulee ensimmäisenä mieleen gondolit.
Gondolieerin perinteinen puku on sininen/punainen raitapaita, tummat housut ja olkihattu.
Tässä oli yksi monesta gondoli pysäkeistä.
 Gondoleita illansuussa Canal Grandella
 

Toivottavasti viihdyitte retkellämme :)
Näytän "Burana ja Panadol" saarten kuvat erillisessä postauksessa, 
sillä kuvia on yhteensä melkein 1000 :D