tiistai 29. huhtikuuta 2014

YRTTITIKUT

Tein tilauksen askartelukauppaan, ja jostain kumman syystä minun tilaus määrät on paljon suurempia kun mitä olin mielestäni tilannut...
En kuitenkaan ehtinyt tuotteita palauttamaan määräaikaan mennessä, 
sillä hain paketin jo ennen lomaa ja avasin sen vasta nyt.
Minulla on kuvansiirtopapereita 40 arkkia, ja jep kaikissa on sama kuva :)
Niin jokaisessa tais olla 20 kuvaa :D
Muutaman samanlaisen kynttilän taidan tehdä ensi jouluna ;)

Fimotaikinapaketteja minulla on nyt sitten 10 :)
Ne nyt eivät haittaa, sillä kyllä me niille tekemistä keksitään.
Sunnuntai aamuna, kun kello oli niin vähän ja piti olla hiljaa, 
en keksinyt muutakaan tekemistä kun kaulia Fimoa.

Olen ostanut kaikenlaisia yrttejä pihalle ja odotan, 
että saisin laittaa ne maahan. 
Joten siitä se ajatus lähti ;)
Leimasimet esiin ja sanoja kasaamaan.
Siinä ne nyt odottaa, kupissa ettei lapset katko niitä ;)
 Otin nimet ostamistani pusseista, joten näitä ainakin meille on tulossa.
Lisäksi meille tulee vielä raparperiä, sipulia, mansikkaa, kurkkua, tomaattia ja paprikaa.
Lopusta Emilia halusi tehdä itselleen uuden avaimenperän, 
kun neiti meni ja hukkasi avainnippunsa :(
Mitä yrttejä/kasveja teille on tulossa?


3 kommenttia:

  1. Ihanat tikut, hauska idea käyttää noita leimasimia! Meillä yrttejä kasvatetaan aika tavalla, ruohosipulia, timjamia, rakuunaa, persiljaa, sirtuunamelissaa, basilikaa, korianteria, tilliä jne. Lisäksi aina vähän erilaisia salaatteja, porkkanaa, retiisejä ja herneitä. Kohta pääseekin niitä laittelemaan maahan. Meillä on iso yrttikuivuri, joka syksyn tullen sitten säilöö herkut talvea varten.

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo yrttitikut!! <3 Meille on tulossa ainakin tomaattia, chiliä, salaattia, tilliä ja minttua. Uusvanha kasvihuonekin on kohta valmis, joten päästään istutushommiin :) Kivaa vappua! <3

    VastaaPoista
  3. Johan teille on kunnon puutarha tuloillaan! =D siinä riittää kupsuttamista yllin kyllin mutta sitten myös sapuskaakin! Jos et keksi kuvansiirtokuville mitään käyttöä, laita mulle kuva faceen ja hinta, voisin katsoa mitä niissä on ja sulta muutaman ostaa jos viitsit nakata postiin (maksan tietty postaritkin jne.)

    VastaaPoista

Kommentit saavat minut iloiseksi :)