maanantai 2. joulukuuta 2013

KETKUPOLKKA

niinkun pienet lapset sanoo, vai potkukelkka :)

Viime kesänä, ihan meidän naapurissa, 
olevan päiväkoti tyhjensi varastojaan kirppiksen merkeissä.
Ihmiset kävelivät ja katselivat pihapiirissä, 
kun minä menin takapihalle ja sieltä kellariin,
jonne kuulemma sai mennä.
Kellarissa oli vanha, jo rikkoutunut, kelkka.
Kysyin hintaa, mutta tilanpuutteen vuoksi jätin sen sinne.
Pääsin kotiin, istuin teekupposen ääreen ja lähdin takaisin.
Kelkkaa katsoi eräs vanhempi rouva, 
ja olin aivan varma, että taas meni kaupat pieleen. 
Hän sanoi minulle, että kelkka on rikki
ja minä jatkoin muiden tavaroiden katsomista,
 niinkuin minua ei edes kiinnostaisi koko kelkka.
Rouva lähti, ja minä nappasin kelkan kainaloon, 
menin maksamaan ja aloin änkemään sitä autoon :)
kelkka.JPG
Nikkarissa Mikki sitten korjasi kelkan jalaksen ja rautatuet.
Tarkoitus oli laittaa se vierassisäänkäynnin eteen,
mutta meidän asuinalueella on tehty viime aikoina 
niin paljon tuhoja/varkauksia,
etten sitä sinne uskalla laittaa.

Kelkka päätyi nyt sitten ainakin täksi jouluksi meidän eteiseen.
kelkka2.JPG
Monen monta koristetta kelkan päällä on jo ollut, 
mutta lopulliset tontut on siihen tulossa postista :)
kelkka3.jpg
 Kelkka on nyt siinä mielessä kunnossa,
että mikään ei estä minua nappaamasta sitä ulos kelkkalenkille :)
Siinä käytössähän se tarhassakin oli :)

nimi.png