torstai 4. huhtikuuta 2013

TAPAHTUMARIKAS PÄIVÄ

Jos jonain päivänä tapahtuu, niin meillä se oli eilen.

Alex aloitti kerhon ja äitillä on hieman "omaa aikaa".
Se oma aika menee kyllä opiskelun merkeissä, 
mutta ei se mitään
-sehän on sitä, mistä pidän :)  
Maalausta, tapetointia, rakentamista ja stailausta on luvassa:)

Elle joutui (omien sanojensa mukaan) olemaan 
 "lapsenvahti" kerhossa Alexille :D 
Emilia täytti virallisesti 8 v
Meidän Talo lehdessä oli tosiaan se viime kesänä kuvattu 
juttu meidän kodista,
jonka tulen esittelemään teillekkin muutaman lisäkuvan kanssa.
Mutta luulen, etten saa sitä tehdä, 
ennenkun seuraava lehti ilmestyy.
Joten sitä odotellessa ;)

Eveliinakin oli päässyt
meidän paikallislehteen.
Lehdessä oli artikkeli siitä, 
kun Eveliinan koulu voitti kilpailun nimeltä "tekemällä oppii". 
Sen ansiosta 15 lukion oppilasta pääsi päiväksi 
tutustumaan Euroopan parlamenttitaloon ja sen toimintaan. 
Matka kesti kokonaisuudessaan viisi päivää, 
joista he viettivät kaksi Strasbourgissa ja loput Pariisissa. 
Ja Essi kävi allekirjoittamassa koko kesäksi työsopimuksen :)
Essistäkin tulee prismalainen,

pientä harjoitusta Essi sai jo joulun alla, 
kun hän oli siellä kiireapulaisena.
Essi on aivan innoissaan :)

Tuo Eveliinan matka oli mielestäni sen verran mahtava, 
että halusin teidänkin siitä kuulevan/näkevän.


Matka Eveliinan kirjoittamana
"Perjantaiaamuna lähettiin kohti parlamenttitaloa ja ratikasta poistuessa meni kyllä hetki tajuta, että nyt sinne rakennukseen pääsee sit ihan oikeesti käymään! Onhan se aikamoinen kunnia, koska EU-parlamenttiin pääsee ainoastaan MEPit, henkilökunta ja me Euroscola-päivään osallistuvat nuoret. Päivä alkoi turvatarkastuksella, josta siirrytiin yhteiselle aamiaiselle. 524 nuorta 27:stä eri maasta yhdessä huoneessa ja kaikki yhtä aikaa niin hermostuneita mutta innoissaan tulevasta.

Aamiaisen jälkeen siirryimme istuntosaliin ja olin aivan äimän käkenä siitä, kuinka iso huone todellisuudessa oli. Seinät oli vuorattu kauniilla valoilla, penkkirivejä oli liika kerralla laskettavaksi ja salin etuosassa oli hienosti esillä joka maan lippu. Istahdettuani paikalle, tuntui samalta kuin ensimmäisenä koulupäivänä. Ensin pelotti, mutta hetken jälkeen tajusi, että eihän minulla ole mitään hätää!

Istuntosalissa oli joka koulun esittelypuheenvuorot ja ensimmäinen täysistunto. Sielä meille kerrottiin miten Euroopan parlamentti käytännössä toimii, ja mihin asioihin pystymme vaikuttamaan itse. Kahden tunnin istumisen jälkeen oli lounaan aika. Sillon käynnistyi myös Eurogame-kilpailu, jossa piti 4 hengen ryhmissä vastata eri EU-maiden kielisiin kysymyksiin. Ryhmät piti itse etsiä, ja joka nuoren piti olla eri maasta. Siinä kerkesin jo tutustua muutamaan ihmiseen ja jokainen vaikutti todella mukavalta. Lounaan jälkeen meidät kaikki 524 nuorta jaettiin kuuteen ryhmään, joissa keskustelun aiheina oli mm. maatalouspolitiikka sekä Euroopan kansalaisuuden teemavuosi 2013. 

Ryhmissä meidän piti itse jakautua vielä pienempiin porukoihin. Työskentely oli todella mukavaa, koska sai kuulla niin monen eri maalaisen nuoren näkökulman eri asioista. Aluksi yhteisen puheenaiheen löytäminen oli hieman hankalaa, mutta kun yhteinen kiinnostuksen kohde löytyi, syntyi keskustelu tosi luontevasti! Minun ryhmässäni oli oikeastaan vain poikia ja ajattelin, että eihän tästä mitään tule. He olivat onneksi tosi reippaita ja innokkaita, ja yhdessä vaiheessa tuntui jopa siltä, että asiaa riittäisi vaikka kuinka paljon! Ryhmien tekemät raportit esitettiin illan täysistunnossa MEPeille ja EU-parlamentin hallituksele. Myös me nuoret saimme äänestää puolesta tai vastaan. Eurogame-kilpailu julkaistiin viimeiseksi ja finaaliin pääsi jopa kaksi meidän koulun oppilasta. Yhdeksän tuntia Euroopan Parlamentissa hujahti ohi aivan liian nopeasti. Täytyy sanoa näin ei-politiikasta kiinnostuneena, että sen päivän jälkeen kävi jopa mielessä, että täähän olis ihan mukavaa hommaa :) 


Seikkailu croisanttien ja patonkien maassa oli ihan mieletön kokemus! Jos saisin mahdollisuuden lähteä matkalle uudestaan, en epäröisi sekuntiakaan"

Tässä muutama Eveliinan ottama kuva matkalta









Katsotaan, mitä tänään tapahtuu ;)

 

4 kommenttia:

  1. No johan teillä on tapahtunut.
    Alex näyttää niin jännittyneeltä :) Oliko ollut kiva kerhopäivä? Ellelläkin?
    Tuo Ranskan matka on varmasti ollut elämys :)
    Niin ja onnittelut Essille ja Emilialle!
    T. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :)
      Kerhopäivä oli ollut kiva, ja mielellään meni uudestaan. Elleä hieman harmitti kun oli toisaan ollut lapsenvahtina ;)

      Onnittelut viety eteenpäin :)

      Poista
  2. Ihania tapahtumia, siis ihan jokainen! :))

    VastaaPoista

Kommentit saavat minut iloiseksi :)