tiistai 19. maaliskuuta 2013

KUINKA KAUAN ON LIIKAA??

Olen monesti miettinyt itsekseni,
kuinka kauan on liikaa...

Minulla on nykyään sellainen sääntö meidän lapsilla,
että korkeintaan kolme tuntia, mielummin kaksi.
Jos sovitaan erikseen, niin silloin vähän kauemmin
-neljä on ehdoton maksimi, josta ei jousteta.

Mistäkö puhun?
No, kavereilla olosta ja kavereiden meillä olosta.

Itse en anna lasten olla kolmea tuntia kauempaa kavereiden luona.
Siinä ajassa lapsille tulee jo nälkäkin, 
ja eihän se ole muiden tehtävä ruokkia lapsiani.

Varsinkin Emilia on meillä siinä iässä,
että kavereita pitäisi olla koko ajan.
Kaikki sanovat aina, että kun on kaveri,
niin se helpottaa omaa olemista
-VAAN EI MEILLÄ!!

Kun Emilialle tulee kavereita,
jostain syystä heille ei käy mikään Emilian ehdottama leikki,
ja lapset pyörivät minun "jaloissani".
Äiti, meillä ei ole mitään tekemistä!!!

Ja siinä vaiheessa, kun lapsen kyläily venyy viiteen tuntiin
(niinkuin kolmen viimeisen kaverin kanssa on käynyt)
niin alan itse tosissaan väsymään.
Vanhemmille ei voi sanoa jälkeenpäin, 
sen olen kerran kokenut 
(meillä oli meno, ja en voinut ottaa turvavyötöntä lasta kyytiin)
-kyseinen lapsi ei käy meillä enää :(

No, kun sitten tämä kyseinen kyläily venyy, mitä teette?
Itse annan lapsille välipalan koulun jälkeen,
seuraava ruoka meillä on 16-17 aikaan, 
ja siinä välillä ei yleensä näpitä mitään.
Entä jos vieraileva lapsi alkaa kovaan ääneen sanomaan vieressäni, 
että voi että kun mulla on nälkä...
Jos annan hänelle, tulevat omanikin pöytään ja 
se on "hyvästi ruokahalu" kunnon ruoalla.

Yritän nykyään välttää lasten kyläilyjä.
Tiedän, että omat lapseni siitä ehkä kärsivät, 
mutta mikä ilmainen päivähoitaja minä olen.
Eikö nykyajan vanhemmat tajua,
ettei lasta voi pitää kylässä tunteja.

Kerrankin eräs äiti oli suunnitellut toiseen kaupunkiin menon.
Itselleni tuli meno ja jouduin siirtämän kyläilyn.
Arvatkaas, oliko ilme näkemisen arvoinen :/
Kysymys kuului: "No, etkö sä voi ottaa niitä mukaan???"

Miten te hoidatte lasten kyläilyt?
Onko teillä joku aikaraja kyläilyyn, 
syökö kyläilevät lapset teillä ns. kunnon ruoankin?

Nyt puhun vieraista, en sukulaislapsista.
Ja onneksi on muutama, 
joiden vanhemmat sanovat heti, että pari tuntia :)



12 kommenttia:

  1. Hei. Ajatuksia herättävä postaus :)

    Meillä nuo "kyläilysäännöt" on vähän erilaiset eri-ikäisten kanssa. 4 ja 6 v:t eivät tietenkään itsenäisesti osaa menoja ja kaverin tuloa sopia, vaan me vanhemmat sovitaan keskenään. Silloin sovitaan aika, että kaverin äiti tuo lapsen meille esim eskarin jälkeen klo 14. Tuodessa sovitaan, moneltako lapsi haetaan, yleensä parin-kolmen tunnin päästä. Jos jotain tulee puolin tai toisin, lapselle aikaisemmin ikävä, äidille joku viivytys vaikka kauppareissulla tms., niin ollaan yhteydessä viestillä tai soitellaan.
    Isommat pojat on meillä viides- ja kuudesluokkalaisia. He laittavat minulle usein tekstarin että "voiko X tulla meille?". Yleensä meille sopii, jos ei sinä päivänä ole erityisiä menoja joihin lasten oletetaan lähtevän mukaan (treenit, parturit jne.) tai seuraavana päivänä kokeita. Täällä maalla lapset on vanhempien kyytien varassa, ja usein kyläily järjestyy niin, että koulusta suoraan bussilla/taksilla mennään kaverille ja vanhemmat hakevat kun pääsevät töistä. Kavereille tarjotaan samalla tavalla ruokaa kuin omillekin lapsillekin, eli koulun jälkeen välipala ja ruoka-aikana lämmin ruoka, jos eivät ennen sitä ole vielä lähteneet kotiin. Samalla tavalla toivon, että omille lapsilleni tarjotaan syömistä kylässä ollessaan - aika kurjaa olisi nälkäisenä koulun jälkeen katsella vierestä kun kaveri ottaa välipalaa vain itselleen. Toki jos tuo on aina yksipuoleista, että vain meillä kyläillään ja syödään, eikä poikia vastaavasti koskaan kutsuttaisi kylään, olisi se aika ikävä tilanne.
    Sitten on näitä viikonloppukyläilyjä vielä erikseen.. Esim pe joskus on tulossa joku kaveri yökylään, ja silloin mä kyllä vähän oletan että lapsi haettaisiin kotiin joskus lauantaina päivällä. Minusta on kiva viikonloppuna viettää edes toinen ilta ihan oman perheen kesken, ja jos ei neljän-viiden aikaan seuraavana päivänä ala hakijaa kuulua, saatan hienovaraisesti jo kysellä että koskas sinua muuten tullaan hakemaan ;) Näissä on käynyt yleensä niin, että vanhempi olisi ollut tulossa jo aikoja sitten, mutta lapset on keskenään sopineet että pyydetään lisäaikaa, ja se on sitten unohtunut meiltä vamhemmilta kokonaan kysyä että käykö jos kaveri onkin pidempään. Sillon olen kyllä keskustellut omien lasten kanssa kaverin lähdettyä, että ensin kysytään MINULTA, sopiiko jos kaveri on vielä myöhempään tai toisen yön, ennen kuin kaverin vanhemmilta!

    VastaaPoista
  2. No huh huh! Meillä on poika vielä niin pieni että 2-2,5 tunnin vierailut riittävät, mun mielestä ja kavereiden äidit on samoilla linjoilla.
    Oon kyllä samaa mieltä sun kanssa, joka kohdassa.

    VastaaPoista
  3. Onneks meillä on niin isot lapset, sekä vieraat ettei mun tarvi huolehtia niistä. Itse tulevat, itse menevät eikä kukaan metelöi eikä häiritsee mut ainakaan :)
    Ruoka tarjoan, jos on ylimääräistä, muussa tapauksessa se lapsi jolla on vieras joutuu odottamaan kunnes vieras on lähtenyt.

    VastaaPoista
  4. meillä lapset pääasiassa kyläilevät saman kadun kavereiden kanssa, joita komennan kyllä niinkuin omiani - jos tulee meteliä tai natinaa passitan pihalle, jos nälkä, kotiin. :)
    muut kyläilyt hoidetaan juuri samojen ruoka-aikojen puitteissa, lähdtään syötynä ja tullaan ruuaksi kotiin.
    Usein erikseen kutsun meille iltapäiväksi koulukavereita joiden vanhempien kanssa sovin että tarjoan välipalan, muuten ovat täälläpäin aina ilttiksessä ja illat harrastuksissa...

    ilman muuta pitää laittaa selkeät rajat jos aikuiset ihmiset eivät itse tajua!

    VastaaPoista
  5. Meillä toimii kaverikyläilyt ihan kivasti. Yleensä muutama tunti kylässä ja sit kotiin syömään/välipalalle tms. puolin ja toisin. Omia kavereita ei periaatteessa käykään vielä kuin esikoisella, kakkosella joskus. Esikoisen paras kaveri on yleensä pidempiä aikoja ja monesti syökin meillä, mun mielestä ihan ok. Pari kesää sitten se samainen poika tosin miltei asui meillä ja silloin meinasi muutamaan otteeseen mennä hermot.

    VastaaPoista
  6. Hei, piti vielä aiemmiin pikaisesti kirjoitettuun kommenttiini lisätä, että nuo oli havaintoja mitä itse olen meillä kyläilevistä kavereista tehnyt :)
    Pienempiä poikia viedessäni sovin aina hakuajan vanhempien kanssa, usein ehdotan itse 1,5-2h ja se on monesti sopiva.
    Kun isommat pojat soittavat koulun jälkeen että voinko mennä x:n luo, sanon aina että jos sinne vanhemmille sopii että päästään hakemaan vasta tiettyyn kelloaikaan (usein klo 18 jälkeen kun mies tulee kotiin). Kyläily on tällöin 2-5 tuntia riippuen moneltako koulu on loppunut. Kun sitten tulevat kotiin, sanovat monesti että ovat jo syöneet, ihan niinkuin kaveritkin meillä ollessaan. Toki jos ovat koko iltapäivän olleet vaikka ulkona, ei ruokaa välttämättä tule tarjotuksi ennenkuin pojat tulevat sisään, ja joskus kaveri on lähtenyt suoraan ulkoa kotiinsa eikä ole ehtinyt meillä syödä mitään. Ja sama toisinpäin.
    Meillä harvoin onnistuu se että kaikki on yhtäaikaa pöydän ääressä arkisin, mikä on harmillista. Mutta kun mies on töissä ja kotiutuu klo 17-20 välillä, pojat laskettelmassa jne. niin pienille on kuitenkin se ruoka oltava klo 17-18 aikaan, muut syövät sitten kun kotiutuvat.

    VastaaPoista
  7. Silloin kun pojat oli pienempiä, niin sanoin kanssa et pari tuntia ja välillä kotiin käymään... takaisin pääsi jos halusi (jos siis sinne sai mennä takas).
    Meillä kyllä sai olla (iltaisin oli takaraja kotiin lähdöillä), kun pojista ei ainakaan ollut mitään haittaa... pysyivät yläkerrassa ja kyselin aina varoiksi, että heidän vanhemmat tiesi, että ovat meillä :)

    Teineinä vasta ovat tulleet keittiöön syömään ja sen oon sallinut, koska mein esikoinen on kanssa viettänyt kaverillaan pitkiä aikoja ja nyt puhutaan myös öistä. Keskustelin toisen äidin kanssa ja hänelle se sopi oikein hyvin, joten näillä on menty. Nyt välillä nuorempi (yläaste ikäinen) toisinaan viettää öitään kaverilla ja syövät mitä syövät :)

    VastaaPoista
  8. Meillä ongelman ehkä aiheuttaa se, että otan yleensä laspet suoraan koulusta, ja se loppuu yleensä klo 12. Vanhemmat hakevat lapset vasta "töiden" jälkeen viiden puoli kuuden aikaan, vaikka kaikki eivät ole edes töissä. Onhan se hyvä käydä kaupassa jne ;)

    Aikoinaan Eveliinan (on sama kaveri kyllä vieläkin) kaverin äidin kanssa tehtiin usein niin, että tytöt söi toistensa luona, eikä siinä mitään. Emilialla vaan ei ole sellaista "bestis" kaveria ja melkien kaikki luokan tytöt vaihtuvat meillä koko ajan.

    Ehkä mun täytyy kuitenkin ottaa tämä asia puheeksi vanhempien kanssa, sillä eihän tämä voi näin jatkua. Tai sitten kun sovimme kyläilystä, kysyn ihan suoraan, että haetko sä mihin aikaan... Eipähän jää epäselväksi, milloin tyttöä ollaan tulemassa hakemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vielä, että meillä teinit kanssa "elävät omia menojaan".
      Eniten minua tässä tilanteessa ärsyttää ehkä se, että lapset tosiaan ovat niin minussa kiinni ja en itse saa mitään tehtyä :(

      Poista
    2. Tottakai kannattaa jutella, on sit mukavampi kyläillä :)

      Poista
  9. Meillä on kans se tilanne, että lapset tulee/menee yleensä suoraan koulubussilla kavereiden kanssa. Mutta vain ja ainoastaan jos asiasta on sovittu edellisenä päivänä kaverin vanhempien kanssa. Samalla sovitaan kotiin haku/meno aika. Erikseen on sitten ne kerrat, kun sattuu jotain yllättävää ja tarvitaan yhtäkkiä paikka lapselle tai muutamalle. :) Meillä on diili vanhempien kesken, että ruokaa syödään vain sopimuksen mukaan. Välipalan saa antaa kavereillekkin koulusta tullessa. Ja jos nyt jossain halutaan ehdottomasti ruokkia, niin silti soitetaan ensin. Mikään ei oo niin ärsyttävää, kun että laittaa ruokaa ja sitten kaikki sanoo jo syöneensä!
    Mutta mä kuvittelen, että täällä maalla on hiukka toisenlaista... Meidän kylällä me tunnetaan kaikki toisemme niin hyvin, että jos jollain on jotain sanomista, se sitten kans sanotaan mutta hyvässä sovussa. :D
    Me saatiin jo aikoinaan kommenttia tästä meidän kyläläisten yhteishengestä, kun neiti 10v. oli eskarissa. Me kuskataan toistemme muksuja kouluun, kotiin, harrastuksiin ja mihin milloinkin tarpeen mukaan ja jokainen vuorollaan (tai joka ehtii eikä ole työesteitä). Samalla me ollaan sovittu, että meillä kaikilla on yhteisesti vastuu siitä että lapsilla on kaikki hyvin, eikä kukaan tee typeryyksiä kun on poissa vanhempiensa silmistä. Silloin saa kuka vaan meistä vanhemmista käskeä ja komentaa ja sen lapsetkin tietää. En mäkään "vieraita" lapsia ala komentelemaan, vain näitä "meidän kylän kakaroita". :D
    Mun mielestä pitää voida kysyä että koska vieras tullaan hakemaan. Kyllähän meillä kaikilla on muutakin tekemistä ja menoja. :) Tai sitten vaan rohkeasti sanot, että vieras voi tällä kertaa olla tiettyyn aikaan saakka, Piste.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Jotain kautta tänne blogiisi eksyin ja jämähdin lukemaan tekstejäsi. ;) Kiva blogi sinulla.

    Olen kyllä täysin samaa mieltä tästä lasten kyläily asiasta, tutun kuuloinen tilanne et lapset roikku helmassa "ei ole mitään tekemistä" jne. Välillä on ollut pakko rajoittaa kyläilyä, en minä ainakaan jaksa omieni lisäksi alkaa perhepäivähoitajaksi kylän lapsille.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin ♡