torstai 24. tammikuuta 2013

EI VOI OLLA TOTTA!!!

Kun edellisen saa korjattu,
tulee seuraava este vastaan :(
Muistatte varmaan vesivahingon vessassa.

Reilu viikko sitten meillä hajosi pesukone kesken linkouksen.
Yleensä jätän koneen rauhassa pyörimään yksikseen
ja saatan lähteä ulos.
Nyt jostain syystä lähtöni viivästyi ja viivästyi...
Olin keittiössä, 
kun jostain alkoi kuulua todella kova meteli
(niin kova, että jalat meni aivan makaronille).
Kun tajusin mistä ääni tulee ja pääsin koneen sammuttamaan,
oli rumpu koneen sisällä jo irronnut.
Puoli minuuttia myöhemmin,
olisi kuivausrumpu tippunut pesukoneen päältä,
sillä se oli jo nyt tullut hyvän matkaa pihalle.
Onneksi kone oli sen verran uusi,
että saimme uuden takuuseen. 
Tosin se ei ole vielä tullut!!
Yli viikko ilman konetta perheessä, 
jossa neljä kuntoilee ja yksi opettelee vaipatta oloa,
on aika tuskaista :/

Samana iltana meiltä hajosi imuri!
Se kone, jota käytän päivittäin 
monen monta kertaa!!
Onneksi imurin korjaus onnistuu itseltäkin,
sillä joku meidän lapsista oli
nypännyt sen seinästä irti, ja töpseli irtosi johdosta.

No niin ja sitten pahimpaan!!
Viime perjantaina aloin ihmettelemään, 
että miksi ihmeessä meidän liesituulettimesta valuu noin paljon 
veden sekaista rasvaa.
Olinhan sen jouluksi pessyt läpikotaisin...
Asia jäi siihen, kun ajattelin, että jostain kolosta se nyt valuu :/

Maanantaina aloin tekemään ruokaa ja huomasin että
sitä samaa rasvaa valui nyt viereisen kaapin altakin!!
Tutkittuani asiaa huomasin, että kaapit
(meillähän on 2 päällekkäin) oli pilalle kostuneita :(
 Kaapin päälläkin oli sitä samaista rasvaa, 
jota "meidän liesituulettimesta" valui...

Rasva tuli ilmastointikanavasta
eli kyseessä oli edellisten asukkaiden rasvat
(ilmastointiputkiinhan me ei kajottu rempassa).
Remppamiehen piti tulla arviomaan kustannukset jo toissapäivänä...
ja eilen...
ja tänään...
Jos se ei tule tänään, niin soitan jollekkin toiselle.
Jos ei työt kiinnosta, niin ...

Keittiössä meillä menee ainakin pari kaappia ja katto uusiksi.
Keittiön ja olohuoneen välinen väliseinä joudutaan ilmeisesti uusimaan,
 sillä välitilakalvo on irronnut liimauksista, 
ja näyttää pahasti siltä että vesi on mennyt myös sen taakse.
Lisäksi vesi meni toisesta kohtaa kalvon päältä 
alakaapistojen taakse, eli mitenkähän on lattian käynyt... :(

Nyt en suostu enää paikalliseen korjaukseen,
vaan kaikki on korjattava kerralla.

 Olen tällä viikolla ollut yhteydessä vakuutusyhtiöön ja lakimieheen,
sillä tahdoin selvittää, minkälaiseen taisteluun joudun,
jos myyjä on korvausvelvollinen. 

Mitähän seuraavaksi???