lauantai 28. tammikuuta 2012

Nyt se on tehty :)

Ja joku tietysti ajatteli, että remontti...
Ei, vaan... :)

Kirjoitin joskus, 
että päätimme Mikin kanssa käydä kerran vuodessa 
jossain kulttuurikaupungissa :)
Ajattelin, että paljon puhetta vähän toimintaa...

Täytän tänä vuonna (tosin vasta loppuvuodesta) pyöreitä.
Meillä on sukulaisia Amerikoissa, ja olen aina halunnut sinne. 
Aloin hyvissä ajoin pyytämään New Yorkin matkaa lahjaksi
ja olisin ottanut meidän Amerikka pöhkön Eveliinan mukaan.
Mutta tiesin, että Mikki ei suostu siihen;)
Eli päädyimme kompromissiin lasten kanssa.
Eveliina ja Essi tulevat mukaan meidän "kultturimatkalle"
 Lontooseen!!! :)

Lähtö on Suomen puolustusvoimien lippupäivänä 
(Mikin synttäripäivä)
4.6 :)





Kaikki kuvat google kuvahaulla

En ole koskaan ollut ns. kaupunkilomalla.
Netistä löytyy paljon tietoa Lontoosta,
mutta haluaisin kuulla teidän tai ystävienne 
"hyvä paikka köydä"
kokemuksia!
Ja tottakai, jos tiedätte hyvän nettisivun, 
niin nekin on ehdottomasti tervetulleita :)

Tarkoituksena on kiertää nähtävyyksiä, 
mutta tottakai käydä myös ostoksilla;)


P.S. Osaako kukaan kertoa, miksi osa kommenteistä tulee blogin yhteydessä perustettuun sähköpostiin (ei siis tuo willaolivia@luukku.com), 
vaikka se ei ole ikinä ollut minulla missään!!
Käyn kyseisessä s-postissa noin kerran kuukaudessa... :(
Toinen asia... onko muilla samaa ongelmaa kuin Saralla, että kuvat ei näy??



torstai 26. tammikuuta 2012

Aurinko, voi ihana aurinko +pikapulla

Öljyauto huristeli keittiön ikkunan ohi ja ajattelin, että 
HUH onneksi ei tarvitse öljyä tilata.
Päätös laittaa maalämpö on ollut varmasti niitä viisaimpia 
tekojamme tämän remontin aikana.
Edelliset asukkaat sanoivat, 
että öljyä meni sellaiset 7000 litraa vuodessa!!!
Ja mitä se tänä päivänä maksaisi, näillä öljy hinnoilla...

Varsinkin nyt taas, kun aurinko ihanasti paistaa
ja nostaa tuota pakkaslukemaa melkoisesti, 
niin kulutus olisi melkosta.

Ah, tuo ihana aurinko <3
Kuinka se tuokaan virtaa, ainakin minuun :)
Minulla on tapana pitää jouluverhot tammikuun loppuun.
Nyt kun aurinkokin paistoi, 
niin totesin, 
että nyt on aika pestä ikkunat ja vaihtaa jouluverhot pois
Pienten neitien huoneeseen laitoin 
Eveliinan (Essilläkin oli samanlaiset)
vanhat "tyttöverhot".
Verhoissa on tyttömäisiä kuvia
ja niin ihanan pitsakat värit :)
Hieman pidemmät olisivat saaneet olla, mutta minkäs teet...
Alexille laitoin Tampereen Ikean mallihuoneesta ostamat verhot,
niitäkun ei enää ollut paketissa ja ei kuulemma enää valmistettu
Blogikierroksella törmäsin 
uuteen pikapulla reseptiin ja sitähän piti kokeilla
Pulla oli aivan älyttömän hyvää heti tuoreena
miksei kylmänäkin, mutta tuoreena... NAM:)
Ja ennenkaikkea,
sen valmistamiseen ei mennyt kuin
 n. 20 minuuttia, siis alusta loppuun 
Resepti kopsattu Leipoi, leipoi blogista
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 tl kardemummaa
  • ½ tl suolaa
  • 1 muna
  • 2 dl maitoa
  • 75g sulatettua voita (jos haluat olla vielä pikaisempi tai jos pienemmät lapset leipovat tätä olemme korvanneet voin ½ dl öljyä)
Kuivat aineet kuppiin ja sekaisin. Joukkoon muna, maito ja voi tai öljy. Nopea sekoitus tasaiseksi. Kaadetaan vuokaan ja päälle ripotellaan raesokeria (mantelilastuja) ja uuniin 200 asteeseen 15 - 20 minuutiksi

Muuten meillä työt tökkii.
Alex alkoi kuumeilemaan lauantai iltana sellasta 38 astetta,
sunnuntaina alkoi Emilia yskimään aivan mahdottomasti.
Tiistai vastaisena yönä Alexin lämpö nousi 40 ja pysyi siellä, 
vaikka annoin lääkettä.
Eilen illalla lähdin sitten käymään lääkärissä, 
koska 40 kuume ei hellittänyt.
Pikkumiehellä oli pahat tulehdukset molemmissa korvissa :(
Kun pääsimme kotiin, kuuntelin Ellen yskimistä ja tapaus oli selvä...
Niin ja Eveliinakin on tänään kotona räkätaudissa :(
Eli Essi ja me isot ollaan ainakin vielä terveitä...
paitsi että minä aivastelen koko ajan 
ja se on yleensä merkki, että se on menoa
Tämä mies "nukkui" eilen 5 päikkärit
Ja jotta tekeminen tai ainakin haaveileminen ei lopu,
niin tilasin Adlibriskeltä pari kirjaa;
Anna Örnbergin Maalaisunelmaa ja Tildan joulukirjan.
Ainkin tuo piparitalo tulee meillä työn alle, mutta
teen sen MDF levystä :) 
Mutta se on sitten myöhäisemmän ajan projekti ;)
KYSYMYS KUULUU!?!

Onko jollain käyttämättömänä/turhana
Anna Örnberg
Sisusta valkoista maalaisunelmaa -kirjaa??
Täällä olisi yksi kiinnostunut!!


Illalla menen Eveliinan vanhempainiltaan.
Aiheena on jatkokoulutus...
Oonko mä jo niin vanha :O


maanantai 23. tammikuuta 2012

Pakkasterveisiä :)

Lähdin lauantaina Kokkolaan Rukan tehtaanmyymälään 
etsimään itselleni uutta talvitakkia, 
sellaista joilla voin mennä lenkille ja pulkkamäkeen lasten kanssa.
Olen tosi kranttu vaatteiden suhteen, 
ja en todellakaan läydä helposti vaatteita, mistä pidän
(paitsi muiden päällä).
Muuten ostosreissu oli melko katastrofi, sillä
pienet lapset oli tosi levottomia.
Syykin siihen selvisi, sillä 
Alexille nousi illalla kuume ja viimeyön on Emilia yskinyt. 
Elle on vielä terve.
Niin ja Mikkihän nautti tämän ajan töissä -korviaan lepuutellen ;)

Samalla reissulla löysin Essille mieluisen ikkunalampun,
hän olisi halunnut kattolampuksi jo tälläistä,
mutta en suostunut ostamaan, 
koska Essi (ja me muutkin) olisimme siihen aina kolauttaneet päämme ;)
Nyt löytyi minikoko ja ihan ikkunaan tarkoitettu:)
Ja tälläinen puku löytyi :)
Yritin itse ottaa kuvan, 
joten kuvan huonosta laadusta saatte kiittää minua ;)
Takin väri ei ole punainen, vaan vähän fuksian pinkkiin menevä...
Lähdin lasten kanssa ulos, 
kun Mikki jäi maalaamaan ompeluhuoneen seiniä.
Alex nimittäin kaatoi tapetoinnin aikana liisterikulhon, 
Elle rikkoi yhden valmiiksi leikatun tapettivuodan jne.
Joten nyt totesin, että on parempi viedä tuholaiset ulos, 
koska maalia on himppasen vaikeampi saada pois ;)
Kattokin saatiin illal tehtyä 99 % valmiiksi.
Mikki sahaa vain pari kattopaneelia halki ja sitten on valmista :)
Tuo lamppu on vain tilapaisvalaistus ja ei jää tuohon!
Siivoilin kaappeja ja löysin aikoinana Lidl:stä ostamani canvas taulupohjat.
Ostin ne silloin, että tytöt olisivat piirtäneet sydämiä olkkariin,
mutta sitä ei koskaan totetutettu.
Päätin kokeilla toista ideaa, 
mitä tehtiin jossan amerikkalaisessa
sisustusohjelmassa seinään :)
Canvas pohja, maalarinteippiä, 
spraymaalia ja valmis :)
+ Mikki, joka hoiti spreijaamisen ;)
Itse tykkäsin, ja niin tykkäs muutkin jotka näki :)
Nämä tulee meillä telkkarihuoneeseen.
Nyt meillä sitten odotellaan sitä helkutin putkimiestä,
sillä emme pysty jatkamaan tästä eteenpäin enää 
ilman putkien katkomisia:(

 Oikein ihania ulkoilukeleja toivotellen!!
Mekin "jouduttiin" lähtemään sairaina pienelle lenkille,
koska auto ei suostunut käynnistymään ja Elle piti hakea kerhosta.
Matkan varrella tein muutaman tosi hyvän löydön Alexille kirppikseltäkin :)
Pikkumieskun kasvaa vähän liian nopeaa...


torstai 19. tammikuuta 2012

Joulukorttien tekoa, meikkauskoulua....

Nyt se Mia on sitten lopullisesti pimahtanut ;)
Kävin pitkästä aikaa Tiimarissa.
Kaikki jouluaskartelujutut oli -70 % eli
melkein ilmaisia.
Sain hyvän idean ensi vuoden joulukorteiksi ja
kuin tilauksesta Elle ja Alex molemmat nukahtivat
(tapahtuu 1 kr/puolessa vuodessa)
päikkäreille =D
Kädet syyhysi ja ajattelin, että
etten mitenkään voi tehdä kortteja nyt...
MIKSEN VOI?!?
Korttitarvikkeet esiin ja niitä väsäämään.
Tämän vuoden kortit on pikkasen esivalmisteltuja,
kun yleensä teen ne kokonaan itse.
Laitoin uudella leimasimella tekstin ja näin heti,
että se on liian mitäänsanomaton...
Äkkiä "sulatettavaa jauhetta" päälle, 
hiustenkuivaajalla kuumaksi
ja teksti kiiltäisi.

Vaan eipä toiminutkaan...
TYTÖÖÖT, onko meillä tehokkaampaa hiustenkuivaajaa??
On, se on täällä mun huoneessa.
Uusintayritys ja ei vieläkään...
Eikö meillä ole parempaa??
On se vanha joka ylikuumenee.
Kolmas yritys... ei onnistunut
HEI, silitysraudalla voisi kokeilla
Eipäs onnistunut sekään :(
Nyt etsinnässä sitten kuumailmapuhallin
(se jolla poistetaan maaleja),
toivotaan vaan ettei kaikki jauheet ehdi varista ennen sitä...
Peukut pystyyn!!!!

Kuumailmapuhallin toimi tosi hyvin (suosittelen) 
ja tässä kuva vielä keskeneräisistä korteista
Yhden kortin hinnaksi (leimasin mukaan laskettuna) tulee noin 14 senttiä, sis. kirjekuoret


Essin huoneeseen on ollut lamppu hakusessa,
ostin jo yhden, mutta neiti ei tykännyt siitä.
Onneksi ostin sen sillä varauksella, että
se menee sitten telkkarihuoneeseen, jos Essi ei sitä kelpuuta.
Kävin ruokaostoksilla, ja ajattelin, että
mennään nyt taas tuo lamppuvälikkö läpi. 
Ja siellä se oli -50 % tarra päällä.
Lähetin Essille kuvan,
mutta kun vastausta ei kuulunut,
päätin ostaa sen :)
 Essi sai muuten tekstarin 2 päivää myöhemmin!!!
Tälläinen se oli ja Essi tykkäs :)

Essin huone on muutenkin nyt valmis
(lukuunottamatta sitä yhtä laminaattiriviä)
Tässä siivotaan pois viimeisiä meidän juttuja,
ja kaikelle yritetään löytää oma paikka.
Mistä ihmeestä tätä tavaraa kertyy???
 Meille hankittiin uusi telkkari, että saimme meidän "vanhan"
lapsille toisen pään telkkarihuoneeseen.
Uudessa telkkarissa on 3D mahdollisuus ja 
tottakai lasten piti sitä heti päästä kokeilemaan.
Ostimme aluksi vain kahdet lasit,
mutta Elle oli sitä mieltä, että
kyllä tavallisillakin aurinkolaseilla näkee.
Emiliakaan ei huomannut mitään
tai sitten se ei sanonut ;)


Ompeluhuoneen remonttiin kuuluu seuraava...


Huonetta aletaan tapetoimaan TÄNÄÄN :)
Sinnekkin odotellaan sitä putkimiestä vielä :(
On ne kiven takana...
Lattiaa ei vain pääse laittamaan, ennen putkien katkomista
MEIKKAUSKOULU

Meidän lapset osallistuivat kodissamme 
järjestettävään meikkauskouluun.
Olemme järjestäneet samaisen koulutuksen vanhempien tyttöjen aikaan, 
mutta nyt nämä pienet olivat niin innostuneita, että
oli aika taas kerran se järjestää:)
Tosin opettaja ei ehtinyt paikalle
ja oppilaina oli sinne kuulumattomia...

ja tässä tulos!!!
Alexin nyt ei tarvis tuota taitoa opetella...vai ;)
Karppauksesta sen verran, 
että 2 vk olin kuurilla ja 4 kg putosi.
Pidin herkuttelupäivän 1,5 viikon kohdalla, 
koska paino jämähti siihen 2 kg viikon jälkeen.
Sen jälkeen taas alkoi tapahtumaan :)
Nyt normaali ruokavalio taas käytössä :)
Oi SUKLAA, minä tulen :)

Ei ollenkaan paha ja 
ehdottomasti aion samaa kuuria käyttää tulevaisuudessa, 
kun vaa'an lukema osoittaa nousemisen merkkejä.
Minulle ei sovi mitkään säännöstely jutut, 
se on kaikki tai ei mitään.
Sen verran vielä sanon, että
Zumba tunnin jälkeen oli vielä seuravankin 
päivän ihan "pihalla", ja joka paikka tärisi.
Vaikka päivittäin teenkin melko pitkiä lenkkejä rattailla, 
niin zumba oli kuitenkin sen verran kovempi veto, 
ettei elimistö oikein tykännyt.
Eli seuraavalla kerran tankkaan zumba tunnille :)

Näillä jatketaan, 
seuraavalla kerralla näettekin (toivottavasti) 
tapetoituja seiniä ja ehkä valmiin katonkin
(kunhan vain osaisin päättää, minkälaiset valot sinne tulee)






sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Talvipuuhaa ja muuta hössötystä

Ihan en ensimmäiseksi haluan sanoa, 
että nyt ketuttaa ja kympillä!!!!
Sain uuden koneen, koska vanhani oli niin älyttömän hidas.
Nyt tässä uudessa, en pysty enää muuttamaan fonttia samaksi, 
mikä minulla on ollut melkein koko blogin ajan...
Yritin jo sitäkin, että kirjoitin tekstin Open officella, 
mutta kun liitin tekstin tänne, 
niin se muuttui automaattisesti tälle fontille :(
En tykkää yhtään!!!!!!!
Osaako kukaan auttaa???

Minulla on päivät menneet siivoillessa, laatikoiden tyhjentämisessä, 
tavaroiden kirppikselle viemisessä, kaatopaikalla käydessä ja myyntiin menevien lajittelemisessa...
Putkimiestä odotellaan edelleen, ja mitään "rakentavaa" emme pysty tekemään, ennenkun putkimies käy :(
Minä olenkin siis viettänyt aikaa iltaisin lasten kanssa, 
kun Mikki on tehnyt mitä pystyy :) 

Meillä on kaupungin ehkä tunnetuin (ja vanhin) pulkkamäki noin 500 metrin päässä:) Sinne siis matka suuntasi yhtenä iltana :) 
Emme käyneet Ellen ja Alexin kanssa käyneet laskettelemassa viime talvena kuin muutaman kerran (hävettää oikein), 
joten vähän jännitin miten he uskaltaisivat.
 Mutta ihan turhaan...

Emilia oli meidän perheen arkajalka, Elle halusi kaikista mahdollisista pompuista ja Alex vain kikatti =D
Valitettavasti kuvat ovat mitä ovat,
pokkarilla kun kuvasin...
 


Ja keskeltä mäkeä ylös -tottakai ;)
Toinen asia, mihin olen niin kyllästynyt, 
on koirien jätteet meidän molemmilla portilla ja tuossa etuoven kulmalla!!!
Eräänä aamuna syötin Alexia ja katsoin ikkunasta ulos. 
Eräs "kuivannäköinen" mummeli kakatti koiraaansa meidän portilla!!!
Nousin ylös, vedin kaihtimet ylös ja katsoin melko murhaavasti naista.
Herranjumala, eikö se tajua, ettei toisten portille anneta koirien tehdä tarpeitaan.
Nainen lähti juoksemaan ja koira teki tarpeensa naapuritalon eteen.
Mummeli ei tehnyt elettäkään kakan pois ottamiseen!!!
Nyt meidän talon aitaan on tulossa tälläiset kyltit joka ikiseen nurkkaan,
tosin täällä koiranulkoiluttajat nyppivät nämä pois...
Ei se minua haittaa, meillä on laminointikone, teen sitten uuden =D

Minun vanhempien vanha naapuri teki kerran niin, 
että hän otti kakan pussiin ja palautti sen koiran omistajalle!!
Oli todennut vain, että teiltä jäi jotain meidän portin pieleen.
Ei mennyt se koira (tai omistaja) enää sitä katua=D
Eihän se koiran vika ole!!
No se siitä...
Täällä oli toissapäivänä aivan hirveä lumimyräkkä :(
Eilen lumityöt odotti meitä ulkona ja otin kaikki lapset pihalle haukkaamaan vähän raitista ilmaa.
Pieni lumisukellus :)
Myöhemmin pikkuiset tytöt meni vanhempien luo laskettelemaan.
Vanhempani asuvat erään kirkon vieressä,
heillä on rinnetalo ja tontti laskee kirkon tosi isolle parkkipaikalle.
Parkkipaikan alueella tehtiin koneilla lumitöitä ja isä oli pyytänyt, että he pukkaavat lumet lähemmäksi heidän tonttiaan, siten siihen tuli iso liukumäki :)
Isä ajoi vielä mäessä edestakaisin moottorikelkalla, jotta se kovettuisi.

Älä ota musta kuvaa!!!!
Essin huoneeseen me laitettiin jo kaapit, 
mutta jouduimme jättämään yhden jalan irti. 
Täältäkin, kuten näkyy, puttuu vielä laminaattia. 
Ne katkaistavat putket on tuossa ihan kuvan oikealla reunalla
ja lattiaa ei saada sen vuoksi laitettua loppuun.
Nyt Essi kuitenkin saa tavaransa omaan huoneeseensa.
Tuohon syvennykseen tulee vielä peili ja
yläkaapin pohjaan valot.
Tuo ei ole Essin tuoli, vaan edellisten asukkaiden jättämät
Näitä olen täällä maalaillut...
Ostin aikoinaan Eveliinalle ja Essille ikkunoihin
tälläiset rauhanlinnut.
Väri ei vaan tällä hetkellä sopinut enää meille, ja enhän minä vaaleanpunaista voi Alexin huoneeseen laittaa...
Joten maali esiin ja molemmat linnut on nyt valkoisia (kuvassa vain yksi).
Nyt pikkutytöillä on oma ja Alexin (leikki)huoneessa oma 


Ai niin, jotain mukavaakin on nyt suunnitteilla =D
Mehän lupasimme Ellelle viime kesänä, että Muumilaaksoon mennään...
vaan eipä mentykkään ajanpuutteen vuoksi.
Elle kysyy JOKA ILTA milloin mennään ja vastaan aina, 
että sittenkun Muumit heräävät talviunilta.
Nyt on liput tilattu Taikatalveen ja suunta 
Turkua kohti on helmikuun lopussa :)
Lapsille ei kerrota vielä;)
Aivan ihana nähdä Muumilaakso talviasussakin :)
Sukulaisia suosittelen uusimaan Diapam reseptin ja hankkimaan korvatulpat ;)

Onko joku teistä ollut talvella siellä???
Mitä kannattaa ottaa mukaan, pääseekö rattailla 
(jos Alexkin tulee, se tykkää nimittäin Muumeistä aivan hirveästi) jne jne

Jostain syystä en saa fontteja samankokoisiksi, enkä rivinväliä samanlaisiksi :(

maanantai 9. tammikuuta 2012

Reseptin haku kampanja ;)

Google kuvahaku

Päätin osallistua yhteiseen ja toivottavasti herkulliseen kokemukseen 
ja kutsun myös sinut tähän. 
Tämä siis kiersi s-postissa, mutta ajattelin, 
että josko se toimisi myös täällä blogimaailmassakin.

Kysymys on reseptien jakamisesta. 
Toivon että mahdollisimman moni osallistuu tähän, sillä tästä voi tulla hauskaa:)
Ja useammankin reseptin voi lähettää sama ihminen :)

Lähetä reseptisi minulle s-osoitteeseen 
Reseptin pitäisi olla jotain hyvin helppoa ja nopeata sekä 
sisältää hyvin tavanomaisia raaka-aineita. 
Itse asiassa parasta olisi sellainen resepti, jonka muistat ulkoa 
ja voit välittömästi lähettää eteenpäin. 
Älä piinaa itseäsi valinnan edessä 
- lähetä resepti sellaisesta ruuasta (tai leivonnaisesta), 
jonka olet itse hyväksi havainnut.

Julkaisen sitten kaikki saamani reseptit blogissani 
(ja tottakai kerron lähettäjän).

Voitte mielellään kertoa asiasta omissa blogeissanne 
ja jos ulkopuolisia reseptejä tulee tosi paljon, 
niin julkaisen saman tekstin Willa Olivia 2:ssa, 
silloin kaikki näkevät sen.

Toivottavasti moni lähtee mukaan, 
sillä kaikkihan me tarvitsemme hyväksi havaittuja reseptejä :)




lauantai 7. tammikuuta 2012

Muutoksia keittiössä

Tulihan se lumi (ja suojasää) vihdoin:)
Tytöt leikki ulkona ja minä tein lumitöitä.
Emilia ja Elle teki aivan ihanan lumiukon portailla ja
ihan heidän omaa mittakaavaa:)

Tänään meillä oli talven ensimmäinen kunnon pakkaspäivä.
Aurinko paistoi ja mittari näytti aamulla -17 astetta.
Joulu sai lähteä meiltäkin, vaikkakin jotain lamppuja jätin.
Kuusi koki muutama päivä sitten "pienen" horjahtamisen,
itse asiassa se oli ihan kumossa
kun Emilia päätti mennä kuusen taakse piiloon :)
Pisan kalteva kuusi

Telkkarihuoneen tapetit tuli ja seinät on nyt tapetoitu ja maalattu.
Listoja laitellaan tänään kun Mikki tulee töistä.
Laitan kuvia siitä myöhemmin, 
kun saan vähän siivottua seutua ;)

Keittiössä sen sijaan on tapahtunut jotain =)
En aluksi halunnut työvaloja kaappien alle, 
mutta talven tullen huomasin alueen olevan liian pimeä:(
Välitilaan meille on tulossa jossain vaiheessa lasi tuon kalvon suojaksi, 
mutta sitä ennen asensimme valot.
Pikkuveljeni, kituvirta-asentaja (niinkun hän itse itseään kutsuu)
juotti LED valo nauhat toisiinsa, koska tavallisella tinalla ja 
kolvilla palat eivät kiinnittyneet
Kotipizzan mainos sai heti lähteä, koska minäpä päätin aloittaa karppaamisen...

ja tälläinen on lopputulos :)
TYKKÄÄN =D
Johdot roikkuu vielä tässä vaiheessa, mutta sensuroikaa ne ;)
Myös toinen muutos tehtiin keittiöön
nimittäin vitriinikaappi.
Olen kertonutkin, että meillä hävisi muuton yhteydessä
3 m alakaappeja ja 3 m yläkaappeja,
joten säilytystila on kortilla.
Tällä paikallahan oli sellainen pienempi samantyyppinen "1953" kaappi,
mutta lisätilaa oli saatava.
Tämä on nyt sitten tilalla


Nyt kaappiin mahtuu sitten "kaikki" 
(lukekaa ei läheskään kaikki) ihanuuteni ;)


Tuosta karppaamisesta...
En ole lukenut mitään artikkeleita tms, mutta jätin pois vain sokerin, kaikki viljaa sisältävät tuotteet, makaronin, riisin ja perunan.
Maanantaina aloitin ja tänä aamuna eli 5 päivän kuurilla lähtenyt 2 kg :)
Tosin, minulla ainakin on koko ajan nälkä ja tekee mieli suolaista!!!
Arvatkaas, oliko eilen kivaa kun kaveriporukalla pelasimme korttia
ja pöydässä oli sipsejä...
Olin ajatellut olla viikon, mutta nyt tuntuu, 
että tätä voisi jatkaakin:)  
Minulla ei painon suhteen ole tarvetta laihduttaa 
(menen nytkin BMI:n mukaan alipainoisen puolella), 
mutta joulun aikaan tuohon mahan kohtaan tuli ikävä pömppö:(
Ei vain ollut kivaa, kun muut katsoivat "sillä silmällä" mahaani,
nyt ei tarvitse katsoa :)

Oikein ihanaa pakkasviikonloppua kaikille kävijöille!