sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

HEIPPATIRALLAA

Perjantaina oli Emilian viimeinen eskaripäivä.
Hieman haikein mielin olin, vaikka 
eihän mikään muutu.
Ainoastaan uusi opettaja ja uusi luokkahuone.
"Ota nyt se kuva!"
Meillä on myös toinen, jolla on suuret muutokset edessä kesän jälkeen.
Eveliina pääsi nyt ysiltä.
Eveliina oli mukana "tehotiimissä", 
joka järjesti ysienpäivän koulullaan.
Meidän piti palauttaa ilmapallokone ja helium
vielä ennen matkaa.
Kaasua oli kuitenkin jäänyt sen verran, 
että lupasin täyttää lapsille muutaman pallon. 
Siellä niitä nyt oli... tässä vasta osa;)
Muilla taitaa tulppaanien aika olla parhaimmillaan, 
kun taas meillä se on vasta alkumetreillä. 
En edes muistanut, minkä värisiä istuttelin viime sykynä,
mutta valkoisilta ja vaaleanpunaisilta näyttäisi:)
Aivan ihania
Lauantaina sitten piti saada koko komppanja liikkeelle 
(tukat laitettuna jne) kahdeksalta aamulla, 
että ehtisimme viemään isot tytöt omalle koululle, 
ja sitten menemään Emilian päätösjuhliin.
Täällä oli onneksi aurinkoinen aamu, sillä juhlat olivat pihalla.
Ensin lapset esiintyivät, ja sen jälkeen perheille oli järjestetty suunnistusta.
Olis tosi kivaa.
Suunnistuksen jälkeen kokoonnuimme sisälle, 
jossa jokainen lapsi sai todistuksen, ruusun ja karkin.
Todistuksen myötä heistä tuli ekaluokkalaisia:)
Ylläolevassa kuvassa on sekä suomeksi että ruotsiksi kylpevät eskarilaiset
-trulleungarnat ja kirahvit
Emilia ja bestis :)
Postaus on ihan "seko" eikä aasinsiltoja ole, mutta koittakaa kestää ;)
Tämä äiti ei nimittäin tahdo pysyä tuolissaan, sillä
kohta puoliin käynnistämme auton ja suuntaamme kohti Helsinkiä.
Meidän lomamme alkaa ja huomenna näihin aikoihin olemme Lontoossa:)

Oikein hyvää ja toivottavasti aurinkoita viikkoa teille kaikille!

P.S. Meillä ON kotivahti!!



6 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa matkaa!! Mul on salaisissa suunnitelmissa Lontoo-matka elokuussa mun parhaan ystävän kanssa. Saas nähdä, onnistuuko..

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää matkaa teille! :D

    VastaaPoista
  3. Moi Mia ja anteeksi, kun en ole käynyt kommentoimassa...sama vanha virsi, juu nou... Ihan jo huonoa omaatuntoa pukkaa, kun sä olet käynyt jättämässä viestin jos toisenkin, kiitos niistä ihana!
    Mun piti käydä edes toivottamassa hyvät Lontoon matkatkin, mutta nythän te ootte jo takaisin.. Oliko ihanaa?? Jään innolla odottamaan Lontoon kuulumisia!! Miten muuten selvisit lennoista?
    Onhan se haikeaa se eskarin loppuminen varmaan just sen takia, kun opekin vaihtuu...ja jotenkin voisin kuvitella, että omasta pikkuisesta tulee oikea koululainen, sniif.. Hui, onneksi mulla on vielä "pari" vuotta siihen aikaa, heh ;)
    Voi mitä leipomuksia olit tuolla aiemmin taas loihtinut, ihanaa, kun aina kokeilet kaikkea ihan uutta ja "outoa"! Vieläpä hyvällä menestyksellä...!
    Ihnaa sunnuntaita teille ja kuullaan taas pian!
    Halauksin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kuule haittaa! Itelläkin tahtoo jäädä muiden blogit ihan unholaan, kun ei kertakaikkiaan ehdi:(
      Matka oli aivan ihana, tykästyin tosissani Lontooseen <3
      Tuosta Emilian lopettamisesta, niin luulen, että se on enemmänkin (ainakin mulla) sellanen tapa, että nyt "pitää olla haikeaa" ;) Eskariopeakin näen päivittäin ja se tulee luultavasti Ellellekkin, jos Elle pääsee kielikylpyyn.

      Hyvää alkuviikkoa sinulle!

      Poista

Kommentit saavat minut iloiseksi :)