torstai 31. toukokuuta 2012

LONTOO, leipomuksia ja muuta mukavaa

En ymmärrä mihin aika menee... :(
En ole ehtinyt käydä muiden blogeissa, 
saatikka edes päivittää omaani.
Olen viimeiset päivät istunut koneen äärellä,
ottanut kuvia ja naputellut uusia tuotteita
verkkokauppaan.
En muistanutkaan, että siinä oli aluksi näin kova työ:O 


Tämä viikko olisi aikaa saada kaikki valmiiksi, 
sillä lähdemme Lontooseen ensi viikolla =D
Isot tytöt lähtevät mukaan, ja
 vanhempani jäävät pienten lasten kanssa kotivahdeiksi. 


Nyt kaipaankin hieman apua 
Lontoon kävijöiltä!!!
Olemme katselleet netistä eri nähtävyyksiä ja 
tehneet listaa, missä käydään.
Nyt tarvitsen apua hieman erilaisista ostospaikoista,
sellaisista, mitä ei löydy matkaopas kirjoista
eli tietoja outleteistä
 sekä käymisen arvoisista sisustus- ja leivontaliikkeistä
otetaan mielellään vastaan :)

Ja nyt sitten niihin leipomuksiin...
ja tästähän sitten koitui se, 
että sokeriton toukokuu on nyt loppu.
Ei ollut vaikeaa, 
mutta kyllä se makea on niin hyvää ;)

Sain avattavaan
Home Interior verkkokauppaani
(avataan muuten 11.6)
myyntiin uusia kakkuvuokia.
Muutamaa piti päästä heti kokeilemaan :)
Samalla etsin uusia ohjeita netistä, sillä 
olimme sopineet muutamien ystävien 
kanssa pitkästäaikaa treffeistä. 

Aluksi valmistin elämäni ensimmäistä kertaa 
BEBE leivoksia.
Oli hyviä, 
vaikka itse en tykkää tuosta sokerikuorrutteesta
 ja tässä ohje!

Pohja:

200 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
1 kananmuna
4 ½ dl vehnäjauhoja



Täyte:
3 ½ rkl sokeria
4 tl perunajauhoja
1 ¾ dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g voita
2 tl vaniljasokeria

Kuorrute:

4 dl mansikkatomusokeria
3 ½ – 4 rkl vettä
nonparelleja

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää
munat ja jauhot n. 1 dl kerrallaan.
Muotoile taikinaa vuoan pohjalle ja reunoille. Annoksesta tulee n 40 kpl


Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia, 
kunnes reunat ovat saaneet kevyesti väriä.
 Anna leivosten jäähtyä vuoissaan hetken aikaa -ei kuitenkaan kylmäksi.
Irrota pohjat varovasti muoteista.

Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. 
Lisää kuohukerma ja keltuaiset. 
Kuumenna vispilällä sekoitellen, kunnes kiisseli pulpahtaa. 
Anna jäähtyä.


Vatkaa voi vaahdoksi. 
Lisää vaahtoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi.
Laita reilu teelusikallinen täytettä kupin pohjalle ja tasoita. 
Nosta leivokset jääkaappiin, kunnes kreemitäytteen pinta on jähmettynyt.


Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi.
Levitä kuorrutetta täytteen päälle. 
Ripottele pinnalle nonparelleja.

Voidaan pakastaa!!


Tämä ohje on ollut kaapissani jo kauan, ja lähdettä en muista.
Jostain netistä se on, koska olen sen kirjoittanut paperille.


Sitten tein uudella vuoalla
DOMINO kakun
Sorry valotus tuossa "mustassa" kakussa :)
Ohjeena käytin muffini ohjetta:
Vatkaa vaahdoksi
2 munaa 
2 dl sokeria
Lisää kuivat aineet
3,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhoja 
1 dl kaakaota
0,5 tl suolaa
Lopuksi vielä
100 gr voita 
1,5 dl maitoa


Uuniin 175 °
Muffinien paistoaika on noin 20-25 min, 
En huomannut katsoa, kuinka kauan kakku oli uunissa, 
joten kokeilkaa kypsyy tikulla.


Anna kakkujen jäähtyä KUNNOLLA!!
Väliin jämäkkää kermaa 
(kannattaa sakeuttaa esim. vaniljakreemijauheella) 
ja ehkä haluamaasi hilloa.
On muuten hyvää!!


Sitruunakakku
Ohjeen olen saanut joskus Ryytihyppysen edustajalta, 
jolta ostin ohjeeseen tulevan sitruunamausteenkin.
Nyt minun mausteeni loppui, ja
en edes tiedä onko Ryytihyppystä olemassa enää.
Uuden hyvän sitruunamausteen etsintä on siis käynnissä;) 

2 munaa
2,5 dl sokeria
1/3 tl 100 % sitruuna-aromia (tämä on se Ryytihyppysen) 
4 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhoa
1 dl kiehuvaa vettä
100 gr sulatettua (lämmintä) margariinia


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää kuivat aineet.
Lisää vesi ja margariini kuumina,
Paista 200 ° n. puoli tuntia


Helppo ja nopea vierasvara!!

Sitten vielä tälläinen
SITRUUNAMARENKI 
 
Tämän piirakan olen tehnyt Sirpan ohjeella

Taikina:

  • 100g pehmeää huoneenlämpöistä voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl sokeria
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 2 rkl kylmää vettä
Täyte:
  • 2 dl vettä
  • 1½ dl sokeria
  • 1 dl sitruunamehua (1 sitruuna riittää)
  • 2½ rkl maissitärkkelystä
  • 4 keltuaista
  • 50g pehmeää voita kuutioituna
  • 1 rkl vaniljasokeria
Marenki:
  • 2 valkuaista
  • 0,75 dl sokeria
iso irtopohjavuoka
Nypi huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon kylmä vesi ja vaivaa vain sen verran, 
että saat taikinan palloksi. 
 Taputtele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Jos irtopohjavuoan pohjalle taikinan alle leikkaa sopivan leivinpaperipalasen, saa kakun helposti siirrettyä tarjoiluastiaan.
Nosta vuoka jääkaappiin n. 15 minuutin ajaksi. 
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Levitä leivinpaperipaperi pala piirakkapohjan päälle ja painele paperi kiinni pohjataikinaan. 
Laita leivinpaperin päälle painoksi kuivattuja herneitä tai riisiä.
Paista pohjaa noin 15 minuuttia. Poista paiston jälkeen leivinpaperi ja painot ja anna piirakkapohjan jäähtyä.

Kun pohja on jäähtynyt hetken valmista kiisseli.
Sekoita kaikki ainekset voita ja vaniljasokeria lukuunottamatta kattilassa. Keittele seosta miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Seos paksunee nopeasti ja kun se on paksua ja tönkköä ota kattila pois liedeltä.
EDIT: Tämän jälkeen lisäsin voin ja vaniljasokerin.
 Lusikoi kiisseli piirakkapohjan päälle ja nosta jääkaappiin viilenemään.
Valmista marenkikuorrutus juuri ennen tarjoilua. 
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi ja pursota piirakan päälle. 
Paista joko kuumassa uunissa grillivastuksen alla tai n.175 asteessa muutaman minuutin ajan. 
Marenki palaa nopeasti, joten marenkia kannataa vahtia!!
Minulle kävi niin, että maistoin tuota kiisseliainetta lämpimänä ja ajattelin, että HYI mitä se Sirpa on tehnyt ;)
Vieraiden tulo siirtyi päivällä, ja laitoin piirakan jääkaappiin. 
Vielä siinäkin vaiheessa kun laitoin sen seuraavana päivänä pöytään, 
ajattelin, nyt on on fiasko tarjottava.
Ystäväni otti palan ja sanoin, 
OI, TÄÄ ON TOSI HYVÄÄ!!
Otin itsekkin palan, ja NAM!!! 
Siis ehdoton uusi tarjottava suosikki!!
Sitruunanmaku oli jotenkin muhinut yön aikana. 
Tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen resepti!!
Niin ja Sirpa!! Mulla on nyt se tukkaankin laitettava situunamarenki;)



ARVONTAVOITTO
Voitin Hannelen Täyttä Elämää blogin arvonnassa 
jokin aika sitten aivan ihanan palkinnon.
Kuva lainattu Hannelen blogista -oma kamera pimeni :(
 Ja koska sokeriton toukukuu on kohdallani nyt loppu, 
niin olihan tuota suklaata maistettava heti.
Täytyy myöntää, että 
ON SE VAAN NIIN HYVÄÄ:)
Naulakollekkin tiedän jo paikankin:)
Kiitos ihanasta palkinnosta!! 


Näissä makeissa tunnelmissa jatkamme :)





8 kommenttia:

  1. järkyttävän ihanan näköisiä leipomuksia!!! Oikein ihanaa rentouttavaa Lontoon reissua ja makoisaa kesäkuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ja yritetään rentoutua, vaikka tiedän, että ollaan koko ajan menossa:) Pääasia, että nähdään mahdollisimman paljon ja välillä istutaan kahvilaan nauttimaan maisemista ja ihmisistä.

      Poista
  2. Ihania leivonnaisia!Rakastan bebejä!

    VastaaPoista
  3. Lontoo osioon en osaa ikävä kyllä vastata :/
    Mutta sen myönnän, että makea on hyvääää ;D
    Herkullisen näköisiä leivoksia ja toi dominokakku... NAM!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kysellä paikallisilta.
      Tuo dominokakku oli kyllä hyvää. Ajattelin tehdä vaalean ja laittaa väliin appelsiini tai aprikoosajuustotäytteen

      Poista

Kommentit saavat minut iloiseksi :)