keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Viimeinen huone ja tuunauksia

En kertakaikkiaan ymmärrä mihin tämä aika menee...
Ehkä siihen, että yritän touhuta lasten kanssa kaikkea, 
mitä pitkään aikaan en ole kunnolla ehtinyt.
Lisäksi minua odotti pino hoitamattomia asioita, 
joiden tiesin vievän kauan aikaa.

Sunnuntain vietin kirjaimellisesti koneen äärellä (9 tuntia!!).
Tein vihdoin ja viimein sen valituksen kuluttajariitalautakunnalle 
meidän kahdesta kylppäriurakoitsijasta.
Kuluttaneuvojan kanssa olen käynyt kirjeen vaihtoa 
tässä oikeastaan koko talven
ja häneltä sain hyviä neuvoja.
Paperinippu oli 50 sivun paksuinen
eli mitenkään heppoisin perustein ei tuollaista lähde tekemään.
No, nyt on kivi sydämeltä pois ja nyt sitten odotellaan...
kuluttajaneuvojan mukaan vuosi tai kaksi:(

Lisäksi tein verolappuihin muutoksia.
Piti laskea kotitalousvähennykset ja
 Mikin matkakorvaukset eri työpisteisiin.
Kiva almanakan kanssa laskea läpi päiviä ja kirjata kaikki paperille.
No... sekin on nyt tehty:)

Nyt ei ole tehtävälistalla kuin pieniä juttuja
ja yksi kiva, kunhan saadaan tietyt asiat selviksi:)


Nyt kuitenkin muihin asioihin.
Kuten kerroin, pääsiäisen aikaan tehtiin kaikkea kivaa näpellystä.
Tässä niistä yksi
myös solmuihin päätin panostaa kunnolla.
Jokainen on solmittu ihana samalla lailla
Ovi, jota vilauttelin jokin aika sitten jäi ainakin nyt 
toistaiseksi alkuperäiseen väriin.
Pesussa siitä tuli todella kauniin värinen, 
että en ainakaan nyt uskaltanut "pilata" sitä maalaamalla valkoiseksi.
Ehkä joskus... ;)
Lasi me vaihdettiin tavalliseen

Ja nyt sitten viimeisen huoneen paljastus
eli telkkari/jumppahuone

Isovanhemmista on osa edelleen muuton jäljiltä hukassa;)
 
Tänne tulee vielä vanhan yläasteeni puolapuut, 
kunhan olen saanut maalattua ne.
Hiominen on jo hoidettu:)
Siinäpä se,
MEIDÄN KOTI 
 

Willa Olivia tulee jatkumaan, 
mutta luultavasti muutaman viikon tauon jälkeen ja sitten julkisena.
Seuraaviin kahteen viikkoon mahtuu nimittäin paljon: 
teatterimatka pienten tyttöjen kanssa Vaasaan, 
astmakontrollit Kokkolaan, 
Alexin kontrolli Tampereelle, 
Alexin neuvola,
Alexin synttärit, 
Ellen hammaslääkäri, 
Emilian kaverisynttärit,
Alexin labra ja vielä 
Eveliinan pääsykoe Vaasassa 
-niin ja kaikki eri päivinä.
Autossa tullaan siis istumaan muutama tunti;)
Enpä valita, onhan ainakin tekemistä;)
  

Tulen poistamaan vanhat tekstit viikonlopun aikana.
Olisi todella kiva kun jokainen täällä käynyt kävisi kommentoimassa jotain,
vaikka I was here;)
En odota mitään kehuja, haluan vain tietää, 
moniko tämän rempan seurasi loppuun:) 
Hyvää viikkoa kaikille!!!