perjantai 23. joulukuuta 2011

USKO-TOIVO-RAKKAUS

Symbolit ovat luonteeltaan uskonnollisia, mutta niiden yleiseettinen leima selittänee symbolienerityisesti 1600-luvulla saaman suosion. 
Ne löytyvät puisten huonekalujen kaiverruksista, sineteistä, onnittelutauluista ym. 
Symbolit ovat olleet erityisen pidettyjä merimiesten keskuudessa. 
Niitä on käytetty merimieskirstujen koristeena ja jopa tatuointiaiheena.
Luultavasti niiden liittyminen merimiesammattiin teki niistä näinkin pitkäaikaisen Pietarsaarelaisen perinteen, 
sillä ne ovat vielä nykyäänkin tärkeä osa pietarsaarelaisten yleistä joulunviettoa. 
Joulua vietetään kristillisessä maailmassa perhejuhlana, 
jolloin perheet vahvistavat yhteenkuuluvuuttaan. 
Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että näin merimieskaupungissa 
varsinkin jouluna vaalittiin symbolia, joka vei ajatukset niihin pietarsaarelaisiin merimiehiin, jotka eivät voineet viettää joulua kotona rakkaidensa parissa. 
Monien perheiden isä ja poika tai pojat eivät voineet osallistua joulunviettoon 
kotona pitkien merimatkojen takia.
Joulua vietetään vuoden pimeimpään aikaan ja pimeyden häivyttäminen on aina ollut tärkeä osa joulua. 
Ennen vanhaan kovin pimeät kaupungit valaistiin jouluna lyhdyin 
ja joulutähdin ja jouluristi nostettiin pihojen salkoihin. 
Valaistuksen luominen oli siis varsinaisesti usko-toivo-rakkaus-perinteen idean perustana.

Milloin ensimmäiset symbolit sitten ripustettiin? 
Todistettavasti Pietarsaaressa oli joulukatu 1850-luvulla, 
mutta silloin Isokadun symbolit olivat kaksi ristiä ja ankkuri niiden välissä. 
Varmuudella tiedetään sydämen olleen yhtenä symboleista vuonna 1913, 
jolloin kaupunki oli ottanut järjestämisvastuun ja asennutti sähkölamput symbolit muodostaviin lyhtyihin. 
Sydän oli ollut vaikea työstää lyhdyksi, jossa käytettiin talikynttilöitä. 
Itse lyhdyt oli tehty puukehikoista, jotka oli 
päällystetty öljyyn kastetulla paperilla, 
jotta valo pääsisi paremmin läpi.
Isokadun kauppiaat vastasivat aluksi valaistusjärjestelyistä. 
Kaupunki otti tehtävän hoitaakseen sen muututtua työlääksi, 
ja yritti korvata symbolit torille tuodulla kuusella vuosina 1906 ja 1907. 
Kaupunkilaiset vaativat kuitenkin joulukatunsa takaisin, 
ja niin perinne elvytettiinkin ja järjestys oli palautettu. 
Jo silloin olivat symbolit niin juurtuneet kaupunkilaisten mieliin, 
että niiden katsottiin olevan korvaamaton osa Pietarsaaren joulunviettoa. 
Ja perinne elää.

Isokatu -Pietarsaari 1929

Isokatu -Pietarsaari joskus 1980 luvulla
Usko, toivo, rakkaus löytyy monen talon ikkunalta.
Itselläni on ollut Usko, toivo ja rakkaus valot niin kauan, 
kun minulla on ollut oma koti. 
Oulussa asuessani moni naapuri kysyikin, 
että mistä nuo valot ovat... 
Muutama vuosi sitten markkinoille tuli myös valkoiset valot, 
joihin ihastuin täysin, mutta hinnan vuoksi en niitä ole malttanut ostaa. 
Tämä vuonna sitten ajattelin, että NYT.

Kotonamme punaiset perinteiset valot koristavat olkkarin ikkunoissa ja 
valkoiset kodinhoitohuoneen ikkunoissa. 
Pahoittelen laatua, salamalla valoista ei näkynyt mitään :(
Oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!!

4 kommenttia:

  1. Kaunis, kaunis perinne! Ihanaa joulua koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten kauniita kuvia!!!

    Niin myös minä toivotan Sinulle ja perheellesi OIKEIN RAUHALLISTA JA ILOISTA JOULUA!

    Jouluhalein, Pia

    VastaaPoista
  3. Voi, miten kauniita kuvia!
    Ihanaa joulun aikaa <3

    VastaaPoista
  4. Mä olen nähnyt livenä ne vanhat kun olin työharjoittelussa kaupungin museossa joskus 1900-luvulla! ;)Mun muistikuvan mukaan ne ei olleet tietenkään niin värikkäät kuin nämä nykyiset, vaan vanhuuttaan haalistuneet tasaisen "luonnonvärisiksi". Mun mielestä nuo valkoiset on tosi hienot! Silti omassa ikkunassa roikkuu perinteiset punaiset jotka isä on tehnyt, ja paperiset tietenkin. <3
    Hyvää joulun aikaa teidän perheelle!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin ♡