lauantai 29. lokakuuta 2011

Kuulumisia

Meillä tämä viikko on mennyt saunan kimpussa.
Puuttuvat levyt tulivat vihdoin ja
saunan osalta viimeisiä viedään.

Mikki laittoi yksi ilta ammeeseen veden kuplineen, 
kynttilät palamaan, musiikkia soimaan ja viinilasin ammeen reunalle. 
Sanoi, että riisu ja mene ammeeseen 
-ja nyt teidän mielikuvitus lentää;)
Kysyi, että tarvinko muuta. 
Kun tulin ammeesta pois, oli aikaa mennyt 1,5 tuntia!!!
Sillä välin Mikki oli laittanut lapset nukkumaan:)
Ihanaa!! Tätä oli odotettu :D

Itse olin torstaina pienessä leikkauksessa ja
elämäni ensimmäisessä ja toivottavasti viimeisessä nukutuksessa.
Nukutus pelotti minua enemmän, kuin itse leikkaus,
koska mm setääni ei tahdota
saada heräämään nukutuksen jälkeen.
Kotiin pääsin samana päivänä,
mutta niinkuin Mikillekkin sanoin,
ei ihmisiä saisi päästää nukutuksen
jälkeen kotiin pienten lasten kanssa (siis samana päivänä)
-varsinkin kun lapsilla oli joku ihme kiukkupäivä;)
Mikin ilta meni Emilian jumpan kanssa,
Essi oli vetämässä omaa muksujumppaa,
Eveliina oli kavereiden kanssa suunnittelemassa
meillä tänään järjestettäviä Halloween-juhlia ja
minun vanhemmilla oli pakollinen meno
eli jäin yksin kahden pienimmn kanssa.
No, hyvin se meni, vaikka olin itse ihan tokkurassa.


Jo jaa...
Tänään illalla meille siis tulee 12 teiniä viettämään Halloweeniä:)
Nyt lähden lasten ja äidin kanssa (Mikkikin tulee töiden jälkeen) vanhalle talolle tyhjäämään yläkertaa ja ulkovarastoja.
Vintti on saatu nyt ihan tyhjäksi.
Ensi viikonloppuna on sitten tarkoitus pitää se kirppis!
Myytävää tavaraa on tosi paljon ja toivotaan,
että saan edes jotain pois!


Muistattehan muuten huomenna päättyvät arpajaiset!
Ne, jotka eivät vielä ole osallistuneet, niin 
arvontaan pääset täältä




Ja sopivasti arpajaisten kynnyksellä huomaan, 
että 40 000 kävijän raja on ylitetty;D

Todella suuri kiitos kuuluu siitä teille!!
Lisäksi haluan toivottaa uudet lukijat sydämellisesti tervetulleiksi <3



Nyt toivottelen teille
Oikein Hyvää Halloween 
viikonloppua!!





8 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa tuo ammeylläri :)

    Aaa se teihän kirppis ei ookkaa vielä ollu. Teehän siitä postaus sitte!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että nuo meihet osaa vielä yllättää iloisesti näin monen vuoden jälkeenkin. <3 Musta nämä tällaiset "arjen yllätykset" on niitä parhaita. Ei siihen tarvitse aina käyttää kauheasti aikaa ja rahaa, että saa toiselle hyvän mielen. Kunnon vanhanaikainen huomaavaisuus on se paras keino, ainakin mun suhteen! ;D
    Hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  3. Oih..minäkin haluaisin istua ammeessa 1,5 tuntia:-))) Mutta kun ei oo edes sitä ammetta:-))

    Oikein mukavaa viikonloppua<3

    ( Ps:Arvonta mun blogissa)

    VastaaPoista
  4. Ai että miten ihana ele mieheltäsi! Oli varmasti rentouttava puolitoistatuntinen <3 Mukavaa Halloween-illan jatkoa! Meillä ei ole sitä koskaan juhlittu enkä koskaan ole moisissa juhlissa ollut, olis kyllä kiva päästä.

    VastaaPoista
  5. Happy Halloween sinnekin!

    Kävitkin jo lukemassa meidän kuulumiset, kiitos viestistäsi :)

    Ihana tuo Mikin järjestämä kylpyilta! Osaa nuo meijän miehet olla ihania (kun sille päälle sattuvat, hih ;))

    En ole osallistunut kylttiarvontaan, kun vähän aikaa sitten jo tuommosen kyltin voitinkin Minnan arvonnassa.

    Harmittavan vähän olen ehtinyt viettää aikaa blogejen parissa viime päivinä/ viikkoina... Nyt aion taas napata itselleni blogiaikaa enemmän!

    Tosi harmi ne viestit, joista kerroit...voin kuvitella että menee maku, kun saa semmosia. Uskomatonta, että jollain ihmisillä ei ole parempaa tekemistä!

    Pidä lippu korkealla Mia ja pärjäilkää muutenkin!

    ps. onneksi leikkaus ja etenkin nukutus meni hyvin, muakin kyllä nukutus pelottais. Just jokin aika sitten katsottiin semmonen dokumentti, jossa kerrottiin, kuinka ihmiset ei olekaan heränneet, vaikkeivät ole kuolleetkaan...tosi karmaisevaa!

    VastaaPoista
  6. ihanasti huomioitu tuo oma kylpyhetki. <3

    VastaaPoista
  7. Kylläpä kuulostaa hyvältä! Paranemisia sinne ja toivotaan ettei leikkauksia tule lisää. (Nimim. liian monta leikkausta kokenut).
    Meillä oli myös pienimuotoiset Halloween juhlat la. Sillä ehdolla saivat järjestää ettei minun tarvinnut tehdä mitään. Aikalailla niin mentiinkin. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kivoista kommenteista. Ja onhan se niin, että juuri tuollaiset arkipäivän yllätykset on parhaimpia:)

    PiiaS: Meillä oli sama juttu. Eveliina liikkuu 8 hengen tyttöporukassa, joka tapaa aina silloin tällöin elokuvaillan merkeissä. "Juhlat" on aina nyyttärityyppiset, joten meidän vanhempien ei tarvitse huolehtia mistään:) Paitsi loppusiivouksesta;)

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin ♡