lauantai 11. kesäkuuta 2011

Lämmintä piisaa :)

Tällä viikolla on ollut kyllä mahtavat kelit. 
Työntekoon liian kuumat, joten päätin ihan kylmästi, että aamupäivät vietetään terassilla ja illemmalla mennään talolle. 
Alexin päiväunien aikaan olemme "tyttöporukalla" vallanneet terassin ja nauttineet lämmöstä "ison" altaan äärellä ;) 
Eveliina ja Essi ovat lähteneet meren rantaan.
Jätskituokioon Alexkin pääsi mukaan, ja kuten kuvasta näkyy, niin lattiakin sai osansa :)

Emilia mietti tuossa leikkimisen ohella viikon ohjelmaa. Tarhassa heillä oli joka päivälle joku teema, ja nytkun se rytmi on hävinnyt, niin hänpä päätti, että meidän perheellä on seuraavanlainen :


MA -työpäivä
Ti -kukkien keräyspäivä
Ke -piirrustuspäivä
TO -pelipäivä
PE -siivous ja lelupäivä
LA -telkkarin katselupäivä
SU -vapaapäivä


Osittain nuo tulee kotoa ja osittain tarhasta. Aina kun iskä menee töihin, on maanantai. Keskiviikko oli tarhassakin askartelupäivä. Perjantaisin meillä on ns. siivouspäivä, vaikka siivoankin oikeastaan joka päivä ja tarhassa taas sai ottaa oman lelun mukaan. Lauantaisin olemme yritäneet katsoa jonkun ohjelman yhdessä ja vähän herkutella. Ja koko talven sunnuntaihan on ollut Mikin ainut vapaapäivä.
Fiksu tyttö ;)
Taistelu kiveä vastaan senkun jatkuu. Mutta tämä taistelu me voitetaan. Tänään katsottiin, että nyt on viimeisetkin möhkäleet halenneet ja kaivinkone saa tulla noutamaan nuo.
Alexille tämä helle on välillä tuskaa. Päiväunetkin jää melko lyhyiksi, kun kuuma yllättää. Meillä on ilmalämpöpumppu, mutta viileä ilma ei pääse kiertämään meidän makuuhuoneeseen. Toisessa kuvassa olemme uudella talolla, ja jostain syystä tuollainen tiilitalo pysyy viileämpänä.
Alexin punainen tutti on Ellen "vanha". Hän ei sitä ehtinyt käyttämään, niin me käytämme sitä Alexilla kotona. 

Ainakin yhden muuttokuorman olen kuitenkin päiväseltään vienyt ja sitten illalla vielä toisen. Yksi kaappi on nyt täysin "valmis".
Minun Muumikokoelmani, josta muuten puuttuu muutama:(
Täytyykin laittaa tänne kysely, jos jollain teillä olisi myytävänä puuttuvat osat.
Keittiöön on nyt saatu vetimet:)
Minä merkkasin, Mikki porasi 
Samalla kun tein, ajattelin muuta remppaan liittyvää ja pari kertaa taisin sanoa, että VOI EI!!
Arvatkaas säikähtikö Mikki, kun luuli poraavansa väärin :)
Illan päätteeksi kävimme ystäviemme luona iltakahvilla. Alex sai maistaa elämänsä ensimmäisen mansikan (TYKKÄS) ja harjoitella seisomista nurmikolla
Elle taas piti seuraa vuotta nuoremmalle neidille :)


Tänään oli ainakin meillä viikon kuumin päivä. Lämpömittari näytti terassillamme  (AURINGOSSA) +58!!!
Kokeilimme olla aamupäivän terassilla (Alexin nukkuessa), mutta ei siitä tullut mitään. LIIAN KUUMA!

 Eikun tavarat kasaan, autoon ja hiekkakuopille. 
Oikein lämmintä loppu viikonloppua kaikille, 
vaikka uutisissa sanottiin ilmojen kylmenevän.. 

 

8 kommenttia:

  1. Ihana muumi kokoelma siullakin.
    Mitkä siulta uupuu?
    meiltä uupuu kolme mukia:
    Molemmat sarjakuva-mukit ja fazerin joulu-muki.
    Ihana ois saada kaikki itselle.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun teillekin tuli vihdoin kesä! Nauttikaa nyt helteistä niin kauan kun niitä kestää..meillä ollut tällä viikolla jokunen päivä hyvinkin lokakuista ;) nyt näyttäisi olevan tulossa kaunis päivä!
    Ihana postaus muutenkin..meilläkin Peipponen rakastaa mansikoita :D
    En malta odottaa, että esittelet uuden keittiön valmiina!!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Tuo rakennus puuha taitaa olla aika tukalaa tällaisella helteellä,ei kyllä tarvitse rakentaakaan niin on tuskaisaa välillä.Mutta en valita!!!!!!! Näistä pitää nauttia niin kauan kuin kestää :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus kuumasta kesäpäivästä lasten kanssa :) Ja listan laatija on ollut viisas...miullekin kelpais tuollainen työjärjestys :D Katsoin ensin, että tuleepa makean siniset värit keittiöön, kunnes huomasin tuon suojakalvon irroituskuvan :)

    Ripseni maksoi 60 euroa, mutta paikkakunnasta riippuen hinnan lähtötaso voi korkeampikin, mutta täällä hinnat vaihtelee 60 - 120 euroa. Itse otin silloin halvimmat ja eihän ne ehkä parhaasta päästä olleet :) mutta kauniit kuitenkin. Ripsiä täytyy myös huoltaa ja ensimmäinen huolto kannattaa tehdä n.kolmen viikon sisään. Siinä tippuneiden ripsien tilalle pistetään uusia. Eli tarkoitus olisi että yksi pidennys liimataan aina yhteen omaan ripseen ja ripsiä laitetaan vaihdellen riippuen juuri siitä, minkä verren laitettavalla on omia ripsiä :) Mutta suosittelen...varoituksen sanana, niihin jää koukkuun, koska ne helpottaa meikkausrumbaa niiin paljon :)))

    VastaaPoista
  5. Enkeli Fani: Minulta puuttuu kyllä enemmän. Aloitin keräilyn vasta 6-7 vuotta sitten. Nyt lista on jo uudella talolla, mutta teen kyllä päivityksen piakkoin:) Sullahan on jo tosi hyvä kokoelma!! Mulla on käynyt noiden sarjakuvakuppien kanssa vähän hullusti. Olisin ne SAANUT ILMAISEKSI (perintönä), mutta en keräillyt niitä vielä silloin :( ARVAA HARMITTAAKO...

    Liisa: Mansikka taitaa olla aika monen lapsen mieleen:) Otinkin jo kuvia keittiöstä, mutta laskuvirhepaholainen iski vetimien suhteen ja saan puuttuvat ensi tiistaina. Sitten näytän kuvat :)

    Anne: Näinhän se on. Meillä Suomessa on loppujen lopuksi aika vähän niitä matavia kesäpäiviä. Nyt nautitaan!

    Sirpa: Et ole ainoa, jonka silmät on suurentuneet;) Meillä on ikkunasta suora näkymä tielle (joka on tosi suosittu lenkkipolku, koska menee merenrantaan). Muutama on osoittanut meille sisälle ja näyttänyt lenkkikaverilleen luultavasti juuri noita ovien väriä:)
    Kiva, kun ehdit vastata tuohon ripsikysymykseen. Pitää tutkailla vähän hintoja ja päättää sitten ;)

    VastaaPoista
  6. Voi kun on kesäisiä kuvia! Kyllä nyt on helle hellinyt, myöskin täällä itäisessä Suomessa. Nyt menikin sitten pilveen ja kerralla lämpötila tippui yli viisi astetta! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Tänään ei oo helteestä enää tietoakaan, ainakaan täällä mutta ihan kiva kun välillä saa vähän viilennystä :)
    Tsemmpiä urakkaan, siellä riittää tohinaa!

    VastaaPoista
  8. PiiaS: Nyt huomaa täälläkin, että ilma viilenee. Nyt voisi ensi viikon sataa aina öisin, niin saisi meidän nurmikkokin vettä. Nyt ollaan jouduttu sitä kastelemaan:(

    Hannele: Täällä on ollut tänään kyllä lämmin, mutta tuuli on ollut kylmä sinne mihin se sopii.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin ♡