sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Työläin laatoitustyö on valmis:)

Prisman puutarhapuolen kuvasto kopsahti postiluukusta. Selailin sitä, ideoita hakien.
Silmiini tarttui pörriäinen, jonka ehdottomasti halusin itselleni :)
Unohdin koko pörriäisen, kunnes Emilian hakumatkalla näin "samaan sarjaan" kuuluvan perhosen erään ulkorakennuksen seinällä.
Eikun Prismaan toivoen , että niitä löytyisi. Ja olihan siellä.
Ampparin koko on noin 30 cm eli se on melko kookas. Meillä se tulee sisäpihan seinään, kun saamme ne vain vielä valkoisiksi. Tuo kamala kukkaviritelmä on nykyään kaatopaikalla. Ihan omakätisesti sen revin sorkkaraudan kanssa alas. Oli se niin kamala!
Mutta pörriäisestä tykkään :)

Olemme olleet hieman jumissa talon puolivälin paikkeilla sellaisissa töissä, että lapsilla oli pääsy kielletty. Emilia ja Elle ovat yrittäneet keksiä tämän päivän tekemistä sisällä, koska täällä on satanut. Alex onneksi nukkui hyvin.

Nyt se sitten on laatoitettu ja saumattu (vihdoin ja viimein), meidän kodinhoitohuoneen lattia. Tässä vaiheessa on pesu meneillään.
Niinkuin Mikki sanoi: " Pitkästä puusta tehty..."
Saimme muuten apukeittiönkin paneloitua noilla MDF-levyillä, mutta kamerasta loppui akku ja en saanut siitä kuvaa enää (näkyy pikkusen tuossa vasemmassa reunassa).

Saimme myös seinät valmiiksi saunapuolen ja KHH:n väliin. Oikeasta reunasta puuttuu vielä levy, koska sieltä puuttuu yksi sähkörasia. Saa nähdä miten se laitetaan tuohon tiiliseinään.

Minä käsittelin saunan paneeleja SUPI saunavahalla.
Väriksi olimme valinneet lämpökäsiteltypuun ruskean:)
Näin mallin, missä samalla aineella oli käsitelty saunapaneelit ja väri oli juuri sellainen pähkinänruskea, jollaisen halusimme.
Vaan kuinka kävikään :(
Tässä tulos -IHAN KELTAINEN!!!
Niinkuin vanha mäntypaneeli -YÄK!!!

Näin heti, että väri oli väärä, mutta ajattelin sen muuttuvan, kunhan se kuivaa ensin. Sitten ajattelin, että se tummuu, kun käsittelen ne kaksi kertaa. Mutta ei :(
Nyt meillä on "muutama" keltainen paneeli. Onneksi tajusin lopettaa ajoissa, enkä käsitellyt kaikkia, vaikka olin niin jo päättänyt tehdä.
Täytyy hakea uusi Supi saunavaha, mutta sävytettynä.
Onko kellään kokemusta, mikä on hyvä sävytekoodi sellaiselle ihanan pähkinän ruskealle ???

Saimme me muuten liukkaripaketin pystyy meidän omaan eteiseenkin. Samoissa väreissä tässäkin kaapissa pysyttiin.
Sähkökaapin vuoksi tuohon ylös ei saa laittaa mitään eteen. Toiseen koloon tulee koukkuja isojen tyttöjen vaatteille. Pikkulapsille meille tulee ihan oma kaappi toiselle seinälle.
Toisen oven takana on hattuhylly, tanko ja kenkähyllyjä.

Tälläinen siis meidän viikonloppu:)
Tämän iloisen vesselin myötä toivottelen teille (toivottavasti) aurinkoista viikkoa. 
Alex söi elämänsä ensimmäisen piparin :) siitä noin leveä hymy
Taidan olla ainoa, joka ei seuraa lätkää telkkarista parasta aikaa -yliannostus pienenä ja inhoan sitä :(
Kuulostaa kuitenkin siltä, että Suomi voittaa:)

10 kommenttia:

  1. Joo Suomi voitti! Ite katoin viimiset 7 minuuttia, ei vaan kiinnosta niin paljoa... :)
    Olin kyllä ihan varma, että Ruottiin se voitto menee, mutta....
    Ihana Alex! On kyllä tyytyväisen näköinen poitsu :D
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ja voittihan se :D Mäkään en ole vuosiin seurannut, mutta nyt päätin ja teki oikein hyvää meikäläisen suomitunteille heh ;) oli kiva ja jännä katsoa pitkästä aikaa! Varsinkin kun lopputuloskin niin mukava.

    Vitsi teillä on edetty hirmuisesti rakennuspuuhissa!! Sähän pääset kohta jo sisustamaan jee!

    Laitan sulle joku päivä tässä vapailla kuvat ripsistä vaik meilitse, kun pyysit :)

    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  3. No ei kyllä yhtään kiva sävy tuo kellertävä..Mä menin sävyttämään puuöljyä terassi kalusteita varten niin mulla oli mukana puunpalanen mikä oli haluttua sävyä niin katsoivat sen perusteella sävyn ja tuli juuri sellainen kuin piti :)

    VastaaPoista
  4. Et ollut ainoa! Mä katselin makkarissa sisustuslehtiä korvatulpat päässä :)

    VastaaPoista
  5. Hienosti etenee:) Tuo liukuovikomero on kyllä ihana, minäkin toivon saavani uuden tuohon meidän eteiseen joku päivä:) Remppajaksamista!

    VastaaPoista
  6. Mahtava pörriäinen! Kelpais mullekkin, jos vaan olisi sopiva seinä mihin ripustaa... :D Teillähän alkaa olla työt hyvällä mallilla!

    VastaaPoista
  7. Senni: Alex kiittää :) Tyytyväinen poitsu se on!

    Liisa: Hyvän pelin valitisit... Olisi se ollut kurjaa katsoa Ruotisn voittamista ;)
    Lähetä ihmeessä kuvia, oikein mielenkiinnolla odottelen. Ajattelin Eveliinan juhlille käydä jotain kivaa laittamassa, kun sain Mikiltä sen lahjakortin sinne kauneuspaikkaan:)

    Anne: Täytyy etsiä jostain sopiva värisävy, ja ottaa mukaan!

    Maanvaiva: Kyllä on kiva kuulla, etten ole ainoa "outo";) Formulat on toinen, jota en seuraa... Oonkohan mä jotenkin poikkeava ;)

    Syysunelmia: Nuo liukkarit on käteviä. Ainakin tuossa, kun siinä ei ole kovin paljon tilaa tavallisilla ovilla avautua. Onhan ne sitten suhteessa kyllä kalliinpia :(

    Kaija: Pikkuhiljaa... :) Toiveena olis saada tällä viikolla tuo toinen pää ihan valmiiksi (siis 100%:sti) ja sitten ens viikonloppuna muutettais :)

    VastaaPoista
  8. Onpas teillä hommat edistyneet kivasti!

    Mä en nähtävästi ole saanut pienenä yliannostusta, vaikka lätkähullun isän lapsi olenkin. Matsin katoin alusta loppuun, välillä jännityksestä silmät kiinni. :D

    Söpö piparinsyöjä!

    VastaaPoista
  9. Olen itse meidän saunan käsitellyt sillä supi saunavahalla ja värinä oli musta mutta lopputulos oli tumman ruskea joten suosittelen ostamaan astetta tummemman sävyn sillä paneelit imevät aikas hyvin väriä..ja varsinkin kun pohja on niin vaalea..(ei näistä väreistä aina tiedä) lopputulos voi tosiaan olla joskus toinen kuin mitä purkissa luvataan...

    VastaaPoista
  10. Sara: Mietittiinkin tänään, jos hakisi mustan sävyn ja kokeilisi sitä. Vanhempana sävyttivät saunan itsesävyttämällään värillä ja se oli tosi hieno. Meillä väri oli ihan muuta. Sitten huomattiin, että meillä oli eri puut.
    Sain muuten tänään pakettisi. Se on ihana!! Laitan siitä huomenna ihan omaan juttua ;)

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin ♡