maanantai 30. toukokuuta 2011

Viikonlopun aikaansaannoksia osa 2

Punnitsimme viikonloppuna monta kertaa, että lähdemmekö jonnekkin vähän tuulettumaan perheen kanssa vai menemmekö TAAS talolle. Motivaatio alkaa olla pikkuhiljaa hiipumassa...
Päätimme kuitenkin lähteä remppaamaan, koska 
MINÄ AION muuttaa tulevana viikonloppuna!!
ja ihan varmasti tulee jotain, etten pääse

Meidän sähköasentaja se vain lomailee etelän lämmössä äitini kanssa ja ei hoida hommiaan ;)
Kyseessähän on siis isäni ja syykin matkaan on se, että äiti täytti 60 v :)
Joten se heille suotakoon!
Sähkäasentajan puute tosin tuotti meille vähän harmia, ja ajattelimmikin, että voikun Alexin kummit olisivat tulossa meillepäin käymään (hän tietää hieman sähköjutuista). Ja kuinka ollakkaan tuli lauantai aamuna soitto, että oletteko kotona:) 
Tämä soitto mahdollisti meille kuitenkin sen, että pääsisimme laittamaan kodinhoitohuoneeseen kattoa. Halusin kodinhoitohuoneen kattoon samat LED valot kun meillä on olohuoneen käytävässä (linkki), lisäksi halusin tehokaat LEDit työvaloiksi kaappien eteen ja liukkarien sisään.  
Käytävään tulevat LED valot toimivat tunnistimella, eli kun joku tulee kodinhoitohuoneeseen tai tytöt omasta "siivestään" meidän puolelle, ei valoja tarvi laittaa päälle (ja ennen kaikkea niitä ei tarvitse sammuttaa!!), vaan ne syttyvät automaattisesti. Työvalot sytytään katkaisimesta.

Alla ollaan työn puolessa välissä ja toisessa laitetaan viimeistä palaa.
q1-tile.jpg

Valojen testaus. Tämä kuva on jotenkin liikahtanut ja lamput ei todellisuudessa roiku! . Liukkari valot laitetaan vasta ovien tultua 
(jossa kestää 4 viikkoa, koska tehdas muuttaa toiselle paikkakunnalle parasta-aikaa).
q4.JPG
Jos joku ihmettelee, miksi valot eivät ole käytävän keskellä, niin asia korjaantuu kun liukkarit tulevat paikalleen. Sitten ne on :)

Maalasimme viikonloppuna apukeittiön ja kodinhoitohuoneen paneeliseinätkin. Meillähän on helmipaneelia ja nuo urakohdat piti ottaa aina etukäteen pensselillä. Vasta päälle pystyi maalaamaan telalla.
Tässä ollaan urat maalattu yhteen kertaan.
q5.JPG

Ja tässä tullaan telan kanssa. Essi siistii uria, jos niihin on jäänyt "lönttejä" ;)
q7.JPG

Ja sillä välin muualla...
Emilia kävi pyöräilemässä ja oli jotenkin peruuttanut puskaan ja tehnyt takaperin kuperkeikan ... (älkää kysykö miten, mutta näin Emilia kertoi)
ja suoraan nokkospuskaan :(
Alex taas päätti mennä piiloon... vaatekaappiin :)
q6-tile.jpg

Ja takaisin ramppapaikalle...
Maarari vaihtui meillä melko usein. Oli siinä kuitenkin niin iso työ. Maalauksesta "vapaalla" oleva hoiti sitten lapsia.

Niin, saatiinhan me muutama kaappi ja pesutornin kohta laitettua:)
q10.JPG

Siinä se on...
Valmiiksi maalattu seinä. Ja väriksi tuli sitten kuitenkin se H486.
Oikein jänskättää mennä sinne illalla, ja katsoa miltä se näyttää valossa.
q11.JPG

Tuossa yläkuvassa muuten näkyy lattialla meidän pesutilan kaakelit eli Trespo levyt.
Levyt on kooltaan 60 x 240 cm ja niissä on valmiina vesieritykset.
Eli mitään vesierityksiä ei seiniin tarvitse laittaa, levyt tulee suoraan piirujen päälle.
Laattojen kokoja ja malleja on aika paljon, mutta kuinka ollaakkan se, mitä minä halusin, ei löytynyt satiinin valkoisena. Olisin ottanut 30 x 60 laatat, mutta valkoisessa sitä löytyi 20 x 60. Sitten päädyimme 30 x 40 laattakokoon eli yhdessä levyssä on niin sanotusti 2 laattaa vierekkäin ja 6 päällekkäin. 
Levyt kinnitetään pontista ruuveillä seinään, ja tiivistysmassana levyjen väleissä käytetään Sikaflexia (joka on saumojen kanssa samanvärinen). Näin saumasta saadaan tiivis. Kulmiin tulee näihin juuri näihin levyihin tarkoitettuja kulmalistoja.
q12-tile.jpg

Mutta siihen menee vielä tovi, ennenkun nämä levyt saadaan seiniin.

Nyt toivottelen kaikille hyvää alkavaa viikkoa! 
Mikkikin pitää vapaapäivän perjantaina ja saa muut hoitaa kaupan, joten meille tulee pitkä viikonloppu :)
Mikkikin täyttää 40 v Suomen puolustusvoimien lippupäivänä, 
mitähän sitä keksis -muutakun sen muuton:)
Tykkäisköhän se, jos tilaisin puutarhalta istutuksia ja laitettais niitä paikoilleen ;)

nimi.png

lauantai 28. toukokuuta 2011

Tökkii, tökkii

ja paljon...
Latasin vahingossa uuden Firefoxin konelleni muutama viikko sitten. Sen jälkeen kone tuli TODELLA HITAAKSI :(
Saatan joutua odottamaan sivun avautumista parikin minuuttia :(
Monella on käytössä sananvahvistus ja kun kiireessä yritän kommentoida, en muista koneen hitautta ja koko kommenttia ei sitten blogeissa olekkaan (kun en ole odottanut sitä vahvistus kenttää).
Tuo sananvahvistus on ihan tyhmä, kun kuitenkin jokainen saa kommentit niin, että niitä ei tarvitse julkaista jos ei halua (tällä pääsee eroon roskapostistakin). Poistakaa ne -PLEEAASE ;)
Sama kiireestä johtuva juttu on minun kommenteissa olevat todella, todella monet kirjoitusvirheet;) Ei minulla pitäis olla mitään lukihäiriötä -ellei se sitten ole aikuisena tullut ;) Yritän lukaista ne läpi ennen julkaisua... 
Mutta koska itse tykkään kommenttien saamisesta, niin ajattelen sitten, että ehkä muutkin :) Joten olisi niitä teille kiva jätellä :)

  Tässä kuvia meidän pihasta, kun kaikki roskat vietiin pois.
z1-tile.jpg

Kun maalämpöä kaivettiin, sovimme porauspalvelun kanssa, että he tulevat sitten korjaamaan omat "sotkunsa", kun maa on sulanut. Eilen oli maalämmön mies paikalla ja meillä meni putkien kaivaminen uusiksi :( Työmiehet olivat kaivaneet pinnalla menevät putket 20 cm syvyyteen. Ja tämän porauspalvelufirman omistajan mukaan, ne ovat heti kovien pakkasten aikaan jäässä ja sitten meillä soisi sähkömittari... Pihan läpi kaivettiin uusiksi metrinen ura, johon putket upotettiin. Lisäksi putkien alle laitettiin styroksi vielä routimisen estämiseksi. Jos tätä ei olisi tullut, niin meillä olisi piha ollut istutusvalmis eilen illalla. Nyt se meni ensi viikkoon. Kaivinkone yritti saada pihassa olevan suuren kiven pois -huom. YRITTI ;)
Kuten näkyy, niin kaikki ei mennyt kuten kuljettaja oli kuvitellut. Loppujen lopuksi kauha meni rikki kiven valtavasta painosta. Maanantaina uusintayritys toisella koneella.
x1-7-tile.jpg
  Lupailin, että laitan talostamme hieman kuvia. Talohan on U-mallinen ja "siipien" väliin jää noin 100 neliön sisäpiha, johon tarassimme joskus tulee :)
Näissä kuvissa pihan tasoitus ja autopaikkojen teko on vielä kesken, mutta talo näkyy nyt todella hyvin, kun viidakko sen ympäriltä on poistettu.
Voitte kuvitella minkä näköinen se on ollut, kun muutama ventovieraskin on tullut sanomaan, että olihan sille jo aika tehdä jotain :)
Talomme muuten jatkuu (viimeisessä kuvassa) tuonne kaivinkoneelle asti. En tiedä miksi siinä on (seinässä) tuollainen väriero.
a1-4-tile.jpg

Kaupunkiimme on tullut uusi pikkuinen sisustuskauppa nimeltä 
Katarina Maria,
jossa omistaja myy itse suunnittelemien tuotteiden lisäksi myös muiden tuotteita. Aina kiva piristys tämän kaupungin muuten niin huonolle sisustustarjonnalle :) 
Ehdottomasti menen käymään siellä uudestaan! :)
q-tile.jpg
 Ostin Mikille kivan pikku synttärijutun sieltä, mutta koska tiedän rakkaan mieheni silloin tällöin tätä lukevan, niin en sitä voi vielä näyttää...
(heipä hei kultaseni ;)
Lisäksi ostin yhden tosi kivan kyltin, mutta sen näette kun muutto on ohi ;)

Tyttöystävän etsiminen on päättynyt :)
Olen etsinyt Bobille tyttöystävää jo jonkin aikaa ja nyt se sitten löytyi. 
Täydellinen pari -vaatteita myöten.
On ne niin onnellisen näköisiä;) 
w3-4-tile.jpg
 Tässä kolmas onnellinen :)
Syynkin varmaan näette. 
Elle sai kovvikset, ei korviksia, eikä korvakoruja vaan kovvikset!! :)
Tai ovat ne nyt olleet hänellä jo pari viikkoa. Monta kuukautta hän niitä pyyteli ja sitten päätin, että mennään nyt.
Ja yhtään ei itketty, Elle ei edes huomannut kun niitä laitettiin. Jouduin sanomaan, että nyt ne on! Ehkä Emlalla (puudutusaine) oli jotain osuutta asiaan ;)
w6.JPG
 Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille :)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Pihan raivaus alkoi

Tässä päivityksessä on enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä ;)
Pihan raivaustyöt on nyt sitten vihdoin alkaneet.
Tämä oli näkymä vielä tämä aamuna.
q1-tile.jpg
Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä

Ja tämän näköistä siellä oli illemmalla. Huomenna on ilmeisesti "vapaapäivä", mutta torstaina työmiehet tulevat taas jatkamaan.
Hehän kaatavat ja kaivavat puut ja pensaat pois sekä kuorivat pihasta noin 10 cm multakerroksen pois. Pihassa on nimittäin villiintyneitä ruusupuskia ainakin 20, umpeen kasvanut mansikkamaa, villiintyneitä marjapuskia eli kahdella sanalla sanottuna VIILLIINTYNT PIHA
Nurmikon ja kukkien istutuksen teemme sitten mahdollisimman pian itse :)
w1-tile.jpg
Osaako kukaan sanoa, mitä nämä ovat???
Ylinpänä UNIKKO??
Keskellä ???
Alinpana jonkinlainen varpu? Lehdet ovat kuin puolukan ja kukka tuollainen töyhtö
x1-vert.jpg

Tässä tämä mainoskuvajuttu, mihin meitä kysyttiin.
Kuvamme on kävelynkadun valopylväissä (ei siis kaikissa) kesän yli.
z1-horz.jpg

Tälläistä siis meillä :)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Viikonlopun aikaansaannoksia

Viikonloppu oli ja meni remontin merkeissä... ei varmaan mitään uutta. Blogeissakaan en ole oikein ehtinyt vieraille, kun Alex on ollut niin itkuinen. Alex ja minä ollaan vieläkin kipeitä. Alex on nyt itkenyt 5 yötä, kun on niin tukkonen sekä nenästä että keuhkoista. Poitsu vinkuu, mutta lääkärin mukaan on ihan terve. 
No jaa, seurataan tilannetta:)

Rempparintamalla kuitenkin jotain edistystä. 
Mehän ostettiin Supi saunavahaa (lämpökäsiteltypuu, ruskea) ja se on tosiaan tuossa vasemmalla, niinkuin näytin jossain vaiheessa. Oikean puoleinen on äitin ja isän saunavahaa, joka niillä oli tosi hieno (pohjalla haavapuu). Meilläpä siitä tuli punainen :O

Löysin Tikkurilan sivuilta saunaan tarkoitetun helmiäismaalin. Sävytimme sen ja kun avasimme purkin kotona, oli maali tämän väristä -lilaa!! Maali piti laimentaa 1:1 ja sitten siitä tuli vaaleansinistä... Eikun "Pinotexia" pintaa, neljättä väriä ei enää haeta.
Lopputulos oli kuitenkin ihan kiva:)
sauna.jpg
Kerrankin sain vähän maalaus apua tytöiltä, maalattavia lautoja oli melkonen kasa.
s6.JPG
Tuo paneelikin oli ihan liila, kun sitä maalasi:O
Maalina meillä oli Tikkurilan Helmiäiskuullote, väri nro 5124, KEMI.
Väri on ruskean ja harmaan sekoitus, ja pinta kimaltelee tosi kivasti (muttei liikaa)
Valtti_Arctic-tile.jpg

Lisäksi leikkihuoneen kaapit sai vetimet:)
Tässä ne ovat =D
vetimet.jpg

Vieraseteisen liukkari sai tarran, joka on ollut kaapissa ties kuinka kauan.
s2.JPG
Sunnuntaina tytöille piti keksiä jotain tekemistä, koska he olivat aamupäivän arestissa sisällä. Lauantaina tytöillä oli ollut ulkona uusi leikki, jossa heitettiin hiekkaan toisen päähän. Useista kielloista huolimatta leikkiä jatkettiin aina silloin tällöin, joten tytöt sisälle vaikka oli hieno ilma...
q1.JPG

Paneelit piti käsitellä vielä uudelleen, että saisimme niihin haluamamme värin. Tuossa alla näkyy kerran ja 2 kertaa käsitellyt paneelit.
q2.JPG

Siinä ne nyt on valmiina, yksi viidestä paneelirivistöstä. Muutama metri tuli maalattua :)
q4.JPG

Ja sillävälin kun minä maalailin, niin Mikki paneloi KHH:n seinää. 
Muutama metri jäi vajaaksi, mutta jatketaan huomenna:) 
Väriksi mietittiin oikein vaaleaa harmaata, mutta niitähän on kymmeniä tuossa Tikkurilan Symphony väriliuska kartastossa. SItä H486, mitä meillä on muualla, emme tuohon laita, koska se luultavasti tulee liian piemeäksi. Ainoat ikkunat on pohjoispuolella ja ne on tuollaisia pikkuikkunoita. Ja se Monacon vaalea saattaa tehdä huoneesta sairaalan käytävän...
q3.JPG

Niin ja nyt on sitten vihdoin saatu kattolistatkin olohuoneeseen. 
Niiden toimitus kesti tosi kauan (jotain ongelmia). Olkkariin halusin ehdottomasti tälläiset leveät "vinot" listat
q5.JPG

kun lattia- ja ovilistatkin on tavallista paksummat.
q7.JPG

Eli tällänen meidän viikonloppu! Jotain saatiin taas aikaseksi.

Tämä on ihan pakko näyttää... Emilia keksii kaikenlaista =D
Emme ole vielä ehtineet mökilläkään käymään, kun yleensä vietämme siellä vapun ja siitä eteenpäin kaikki vapaat viikonloput Venetzialaisiin asti. 
Emilia tuli alas ja sanoi, että tälläinen löytyi hänen sängystään ja että siinä lukee näkymättömällä tekstillä, että silloin kun on ympyröity päivä, niin meidän pitää mennä mökille!! Huomenna siis, kuinka ollakkaan;)
q8.JPG

Emilia lähti takaisin nukkumaan, ja kohta taas rappusilta kuului askelia.
Emilia tuli toisen lapun kanssa, joka kuulemma oli hänen hihassaan. Ja tässä kuulemma luki myös näkymättömällä kynällä, että nämä pitää ottaa mökille mukaan.
q9.JPG
Isosisko on auttanut kirjoittamaan nimet tavaroille

Että sellanen neiti meillä :)

Oikein hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille :)

nimi.png