keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Arvonta

Arvonta alkakoon :)
Blogeissa kerrotaan tosi paljon nykyään sisustustarroista ja siitä kuinka niitä on käytetty erilaisissa tiloissa, joko kuvana tai tekstinä.
Omassa blogissanikin on tarrat vilahdelleet ainakin
Essin sekä Emilian ja Ellen huoneissa. 
Uuteen kotiimmekin niitä tulee, kuten olen kertonut.


"Koti on paikka jossa persoonallisuus saa näkyä. Kodin sisustusta on hauska uudistaa aika ajoin ja siellä voi vähän hullutellakin. art4u tuotteilla voit toteuttaa näyttäviä uudistuksia nopeasti ja vaivattomasti.
Sisustustarrat ovat moderni tapa uudistaa seinä-, lasi-, ja kaakelipinnat. Uudet art4u sisustustaulut suurikokoisena ovat näyttäviä ja soveltuvat vaativimmankin sisustajan seinälle." 


Arvonnan palkintona arvon  
2 kappaletta 50 euron lahjakorttia
(yllä olevasta linkistä pääset suoraan Art4u:n sivuille)
Voittaja saa sitten itse valita haluamansa tarran, 
värin ja koon tai itse suunnitella haluamansa tekstin.

Art4u:n kaikki tuotteet valmistetaan aina asiakaskohtaisesti.
Sisustustarrojen valmistuksessa käytetään korkealaatuisia liimataustaisia materiaaleja.
Materiaalit ovat kauniin mattapintaisia lukuunottamatta hopeaa ja kultaa jotka hieman kiiltävät.
Normaaliolosuhteissa materiaali ei haalistu tai muuta muotoaan pitkänkään ajan (vuosien) kuluessa.
Itse tuotteen kiinnittäminen on helppoa. Tuote toimitetaan siirtokalvolla, joka tekee asentamisesta helppoa ja nopeata.  Tuotteiden mukana toimitetaan helpot ja yksinkertaiset kiinnitysohjeet, pieni perhonen harjoitteluun sekä asennuslasta.


Mallistosta löytyy Jukka Rintalan suunnittelemia töitä.

Hiekkapuhalluskalvoja voi käyttää esim. suihkuseinissä

Lastenhuoneisiin on paljon erilaisia malleja



Näyttävät "risut" liukkareissa

Tekstejä esim. sohvan taakse

Lasten sängyn päälle...

Jääkaapin oveen, välitilaan, ikkunan päälle... Tekstit saa leikattua irti toisistaan ja sommiteltua niinkuin itse haluaa.

Liitutaulu omalla nimellä

 Lisäksi uutuutena Art4u:lle on tullut hauskoja akryylistä 
valmistettuja 3 mm paksuja peilejä, jotka peilaavat kuin tavalliset peilitkin

Mikäli et löytänyt mitään kiinnostavaa, niin art4u:lla on myös mahdollisuus teettää silhuettitarra omasta kuvasta :)

 
 
Arvonnassa on samat ohjeet kuin kaikilla muillakin
1 arpa -kommentti (anonyymit -nimimerkki pakollinen)
2 arpaa -kommentti ja lukija (eli näyt sivupalkissa)
3 arpaa -kommentti, lukija ja linkitys

Muista mainita kommentissasi monellako arvalla olet mukana. 
Lisäksi olisi kiva kuulla hieman teistäkin, kuka juttujani lukee ja mistäpäin Suomea (paikkakuntaa ei tarvitse mainita).

Arvonta päättyy äitienpäivänä 8.5 klo 21.
Voittajat ilmoittavat minulle yhteystietonsa, jotka minä sitten ilmoitan eteenpäin Art4u:lle. Tilaus tehdään suoraan nettikauppaan.

ONNEA ARVONTAAN!! 



72 kommenttia:

  1. ihana arvonta!! kahdella arvalla olen mukana.. :) olen lapista , 21 vuotias neitokainen. kotona oleskelen kahden kissan kanssa ja on minulla mieskin joka käy töissä.. :D hauskaa kevään jatkoa! blogisi on ihana.. :)

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Mä olen mielelläni mukana sun arvonnassa, kun olen ihaillut noita sun kuvissa näkyneitä tekstejä ennenkin! :D Siispä olen mukana kahdella arvalla.
    Aurinkoista päivää sinne vanhaan kotikaupunkiin täältä maalta! :D

    VastaaPoista
  3. Kolmella arvalla mukana:) Minä rakastan sisustustarroja, niitä meillä on tällä hetkellä eteisessä, wc:ssä ja olohuoneessa. Makuuhuoneen tarra odottaa vielä paikkaansa. Lapsille haluaisin myös jotkut tarrat. Minä olen 4 lapsen äiti Etelä-Suomesta, läheltä itärajaa;)

    VastaaPoista
  4. onpas upea arvontavoitto, mukana ollaan ehdottomasti kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  5. Soile Pohjois-Suomesta ilmoittautuu innokkaana kisaamaan voitosta.

    VastaaPoista
  6. Minä käsitöihin hurahtanut, pirkanmaalainen äiti ja vaimo ja kaveri osallistun arvontaan x2!!!

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  8. Moi! Ihan pakko osallistua arvontaan, kahdella arvalla :) Neljän Onnentähden äiti täällä toivottelee Mialle kivaa vappuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Moikka, kahdella arvalla mukaan ihanaan arvontaan :) paras arpa meille olisi ehdottomasti Mitta-puu :)
    Kaakkois suomessa lueskellaan, ihan venäjän rajalla.

    VastaaPoista
  10. Kahella arvalla mukana, Pohjois-Pohjanmaalta. :)

    VastaaPoista
  11. Eilen löysin ihanan blogisi ja istuin tässä koneen ääressä niin kauan kunnes olin lukenut kaikki postauksesi! :) Tämä vei vain mukanaan, ja Helsingistä lueskelen.
    Yhdellä arvalla mukaan

    VastaaPoista
  12. Ihana arvonta! :)
    Senni on 2veen Ruusan äiti, joka tykkää maalais-ja romuromantiikasta. Vanhoissa esineissä on vaan sitä jotain. <3 Asustellaan maaseudulla (korvessa??) pohjosessa keski-suomessa.

    VastaaPoista
  13. Voi ei.... Ja sitte se jäi ilmottamatta se arpojen määrä, elikkä kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  14. Gyl maar serkkuplikka Turkkusesta on fölis.
    Ei kai mulla yhtä enempää arpoja ole..

    Terveisin Minna

    VastaaPoista
  15. No ehdottomasti mukana!!! Ja kaikilla kolmella arvalla tottakai! Upea palkinto!!!
    Mitähän itsestäni minä vuorostani nyt kertoisin, mitä et vielä tiedä ;) hmm..olen kotoisin Espoosta..horoskoopiltani rapu :) ja luonteeltani myös..hih :)

    VastaaPoista
  16. Ihana arvonta! Sisustustekstejä on mulla vähän siellä täällä. Joten olen mukana kahdella arvalla.

    Myöhästyneet onnittelut päivänsankarille, ihania tarjoiluja oli tuossa edellisessä postauksessa!

    VastaaPoista
  17. Arvontaan mukaan kahdella arvalla! :)

    Täältä Lapista olen kotoisin ja täällä myös asustelen mieheni, kahden lapseni ja koiramme kanssa.

    VastaaPoista
  18. Hei Mia! Mukana arvonnassa 3:lla arvalla!! Pohjois-Savoa edustetaan täällä! :)

    VastaaPoista
  19. Osallistun tottakai arvontaan!!Sisustustekstille oliskin käyttöä!:)2 arvalla mukana.

    Sarppa täältä itäisestä suomesta toivottelee oikein ihanaa vappua!!

    VastaaPoista
  20. Voi huisi mikä arvonta! :) Osallistun kaikilla kolmella arvalla. Hassua, en ollutkaan ennestään sun julkinen lukija, osaa blogeista luen blogilistan kautta ja siellä olin lukijasi, mutta nyt ihan julkisenakin :)

    Olen siis Mäntsälästä Etelä-Suomesta ja blogi-maailmassa viime syksystä saakka :) Postauksesi aina luen, vaikkei aina ehdikkään kommentoida :) Tykkään tosi paljon!

    VastaaPoista
  21. Vaniljaisen blogin kautta tänne löysin ja nyt olen lukijasi. Osallistun kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  22. Kiva-kiva! Mukana 3-lla arvalla!
    Ja kiitos kommentistasi! :)

    VastaaPoista
  23. Kohta 4kymppinen käsityöaddikti hyppää mukaan kolmella arvalla Lahden suunnasta!

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana. (kun en ikävä kyllä osaa linkittää..)
    Ihana palkinto. :)

    VastaaPoista
  25. Täytyypi kokeilla arpa-onnea kahdella arvalla. Aivan ihana palkinto!

    Löysin juuri mukavan blogisi, kun tulin vastavierailulle :) Jäänpä heti lukijaksi seurailemaan.

    Olen siis kahden prinsessan reilu 30:nen äippä Etelä-Suomesta.

    VastaaPoista
  26. Terveisiä pohjois-pirkanmaalta!

    Kahdella arvalla mukana =)

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukana:)

    .riikka.

    VastaaPoista
  28. Heippahei! Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  29. 2:lla arvalla mukana ja Länsi-Suomesta kirjoitellaan :)

    VastaaPoista
  30. kiva arvonta! ja kaikkia kivoja tarroja näytti olevan, laaja valikoima erilaisia! yhdellä arvalla mukana. hauskaa vappua!!! :)

    VastaaPoista
  31. hups, korjaan kahdella arvalla olen mukana! ihanaa hääpäivää :)

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukaan täältä Keski-Pohjanmaalta. Taitaa olla nyt ensi vierailuni blogissasi ja taidan käydä toistekin...

    VastaaPoista
  33. Heippa! Kahdella arvalla ilmoittautuisin mukaan. Toisen blogin kautta löysin tänne kauniiseen blogiisi ja heti pitikin selailla kaikki sisustus-ja remppa-aiheiset postaukset läpi. Asun tällä hetkellä Kainuussa.

    VastaaPoista
  34. Oi, ompa ihana arvonta. Pakko siis osallistua, yhdellä arvalla.

    -Sarrri

    VastaaPoista
  35. Ekaa kertaa tutustumassa blogiisi :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana täältä Pohjois-Suomesta! :)

    -Eepija

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukana! Lueskelen tätä ihanaa blogiasi Oulun suunnalla ja sisustustarrat ovat hankintalistalla uunituoreeseen, ensimmäiseen omaan asuntoon! :)

    VastaaPoista
  38. Ihana arvonta! Kahdella arvalla mukana Etelä-Suomesta.
    Löysin juuri blogisi ja haluan tulla toistekin, siispä liityin lukijaksi:)

    VastaaPoista
  39. Hei! Olen mukana kahdella arvalla. Tulin tänne toisen blogin kautta, mutta muistelisin käyneeni täällä aiemimminkin. Blogilinkitykset menivät vain hukkaan, kun entinen tietokoneemme särkyi. Nyt löysin takaisin :). Olen täältä Perämeren rannalta.

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukaan!
    Löysin tänne erään toisen blogin kautta. Ihana blogi sinulla!
    Nuo sisustustarrat olisi ihania. Asustelen Intiassa, josta tuollaisia ei saakaan :)

    VastaaPoista
  41. Ihana arvonta! Toivottavasti onni suosisi minua ;) Kahdella arvalla mukana !

    VastaaPoista
  42. Hei! Eksyin hetki sitten blogiisi ja siitä asti olen käynyt kurkkimassa tasaisin välein juttuja :) Kivaa kun joku viitsii kirjoitella toisten iloksi! Asun itse Varsinais-Suomessa. Yhdellä arvalla mukana :)

    -Heisku-

    VastaaPoista
  43. Mukana ollaan kahdella arvalla!
    anni409

    VastaaPoista
  44. Ihana blogi sinulla ja vielä mahtava arvonta!! Liityin lukijaksi eli mukana kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  45. Kokeillaan taas onnea kun edellinen ei tärpännyt ! Ihana arvonta, mukana yhdellä arvalla.
    - elinainen-

    VastaaPoista
  46. Ihana arvonta, kolmella arvalla lähden mukaan! Pohjois-Pohjanmaalta kirjoittelen :)

    VastaaPoista
  47. 3 arvalla lähtisin mukaan arvontaan! Olen 2 pienen lapsen äiti Pirkanmaalta ja uusi blogisi seuraaja :)

    VastaaPoista
  48. Upea blogi,yhdellä arvalla mukana...olen ruokabloggaaja pirkanmaalta ja kiinnostunut myös sisustamisesta =)

    VastaaPoista
  49. Yhdellä arvalla mukaan!
    Olenkin etsinyt liukuoviin tarroja, nyt lähden katseleen,josko löytyis vielä oikeinlaiset tuolta!!

    VastaaPoista
  50. Kahdella arvalla kokeilen onneani:-)

    VastaaPoista
  51. Kolmella arvalla mukaan arvontaasi!

    VastaaPoista
  52. Kahdella arvalla Tiina Salosta mukana arvonnassa :))

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvalla mukana. Juuri löysin blogisi ja kivalta näyttää. Pitääpä jatkaa lukemista :-) Ja täällä siis Hanna Pohjois-pohjanmaalta.

    VastaaPoista
  54. kahdella arvalla mukaan lähtee jessika seinäjoelta ja pirpanaunelmia blogista

    VastaaPoista
  55. Kolmella arvalla mukana.:)
    Löysin blogisi toisen blogin kautta ja nyt ollaankin vasta ensi vierailulla täällä.:)
    T.Essi Espoosta

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukana ja juuri löysin blogisi :)

    VastaaPoista
  57. Myös yhdellä arvalla mukaan!! Löysin juuri blogiisi erään toisen blogin kautta! :)

    t. Terhi

    VastaaPoista
  58. Yhdellä arvalla mukaan Treelta, olen uusi lukija seuraamani blogin linkityksen perässä. Ei varmasti jää tähän, sen verran kivalta blogisi näyttää! :)

    -marjaana7-

    VastaaPoista
  59. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla. Olen Itä-Suomesta ja muutaman kerran aikaisemminkin blogissasi vieraillut.

    VastaaPoista
  60. Mukana kahdella arvalla. Tuikkasin itseni juuri lukijaksesi, jään lueskelemaan! Löysin tänne Vaniljainen-blogista.

    Terkkuja Tampereelta!

    VastaaPoista
  61. Mukana kahdella arvalla, tuore lukija Keski-Pohjanmaalta.

    VastaaPoista
  62. Kauniita tekstejä , haaveena onkin ollut jo jonkin aikaa sopiva teksti keittiön seinälle.
    kokeilen onnea kolmella arvalla.
    Kiitos vierailustasi Pajupirtissä.
    Kaisa
    Ai niin, olen kahden täysi-ikäisen tytön iloinen äiti,vaimo ja kahden nakkikoiran emäntä Kymijoen varrelta. Blogailua takana 2 1/2 vuotta.Hurahtanut kaikkeen käsillätekemiseen.
    Seikkailen ihastuttavissa blogeissa inspiraatioita keräillen ja jaan omia askarteluideoita toisille toteutettavaksi.
    Kevätiloja♥

    VastaaPoista
  63. arvalla mukaan.
    Olen hieman yli 30 v kahden lapsen äiti keskeltä Suomea. Eksyin eka kertaa blogiisi, mutta en viimeistä.
    Kivalta näyttää blogisi

    VastaaPoista
  64. Arvalla mukana.
    Likka Pohjois-Pohjanmaalta. :)

    VastaaPoista
  65. Makuuhuoneen remontti ajankohtainen ja juuri noita sisustustarroja etsiskelen, joten nyt kaikki "koukut veteen", eli 3:lla arvalla mukaan osallistuu ope pohjoisesta. Piipahtelen sivuillasi silloin tällöin, ihania kuvia ;)

    VastaaPoista
  66. Hei

    Olen uusi lukija ja olen innoissani sivuistasi. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  67. Pojoisesta mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  68. Voi kahdella arvalla ehdottomasti lähden arpaonnea koittamaan :) Kahden pojun äiskä, innokas näpertelmään ja sisustelemaan :)

    VastaaPoista
  69. Kahdella arvalla mukana.. Kahden pojan äiti Keski-Suomesta yökyöpelinä :)

    VastaaPoista
  70. Kahdella arvalla mukana. Olen sisustuksesta kiinnostunut Kotkalainen kahden tytön äiti.

    VastaaPoista
  71. Kaksi arpaa minulle, kiitos. Löysin blogisi jokin aika sitten, ja taas eksyin tänne ihastelemaan.
    Olen Kymenlaaksosta. Pikku hiljaa sisustamma/kuunostamme vanhaa -20 rakennettua taloa (kaksi alaikäistä ja yksi aikuinen lapsi). Olen näitä tarroja ihastellut, mutta en vielä hankkinut ;)

    VastaaPoista

Kommentit saavat minut iloiseksi :)