torstai 31. maaliskuuta 2011

Takan pystytys -uudelleen :( ja keittiö

Viikko on kohta lopuillaan ja tuntuu, että minä vain siivoilen koko ajan näyttöjä varten. No tänään ne loppuu. Meillä oli eilen lehdessä ilmoitus ja tänään on sitten yleinen näyttö. Katsotaan nyt montako tulee... Pikkasen jännittää ja toisaalta sapettaa, kun toiset tulevat arvostelemaan kotiani, jonka olen laittanut mieluiseksemme... Mietin jo, että jätän mieheni yksin tänne ja minä lähden lasten kanssa pois ;)

Talolla meillä menee taas kaikki pieleen... Takkaa piti alkaa kaakeloimaan, kun huomasimme, että takan sisus heilui. Kun tapausta alettiin tutkimaan tarkemmin, huomasimme, että kaikki mikä oli laitettu tulilaastilla (takan mukana tulleella) kiinni, olikin irti!!! Ei muu auttanut kuin purkaa koko takka. "Onneksi" se oli helppoa, koska palat sai vain nostaa pois... Ulkokuoren jouduimme irrottamaan vähän "järeimmillä aseilla". Olin yhteydessä myyjään, ja hän pyysi lähettämään kuvia laastin kiinnittymisestä ja minä olin niitä onneksi ottanut. Ylemmässä kuvassa on pala, jonka verran laastia oli suurimmassa osassa paloissa (olipa taas yksinkertaisesti selitetty). Alempana se, missä oli eniten!! Ei oli tullut kovin tiivis takka. Lisäksi meillä oli laastisanko lapsilla leikkisankona, joten saimme eränumerotkin myyjälle. Hän tutkii nyt asiaa, ja miettikin, että jos (ja kun) laastissa oli vikaa, niin nyt sitä samaa laastia on muillakin...



Tässä vaiheessa työ on jo päässyt uudelleen alkuun. Mieheni putsaa vanhoja laasteja pois ja Alexin kummi ja isäni kokoavat takkaa uudelleen.

Ja loppu häämöttää :) 
En kertakaikkiaan ymmärrä miksi takka näyttää taas noin vinolta. Sitä katsottiin vatupassilla joka ikisestä kulmasta, ja koko takan matkalla oli millin heitto (taaksepäin) ja sekin korjataan kaakeleita laitettaessa.

Keittiössä tapahtuu seuraavaa...
No nämä me saatiin paikalle viime tiistaina. Kiinni kaapit eivät vielä ole, koska viini/mikrokaapin takaa puuttuu pistoke.

Tälle puolelle tulee vielä yläkaapit.


Meillä mennään välillä kovaa... tai Elle menee. Olimme lähdössä ulos ja Elle hyppeli sohvalla. Tässä tulos. Alexin tukka on melkein aina tuollainen :)
Meidän pörröpäät =D

Lukijoita on tullut viime viikkojen aikana todella paljon ja 
haluankin toivottaa kaikki tervetulleiksi.


7 kommenttia:

  1. Tuo kyllä harmittaa varmasti suunnattomasti kun jo jotain valmista pitää purkaa ja tehdä uudestaa.
    Mutta aivan ihanaa seurata teidän urakkaa!
    Toivottavasti käy hyvin näytössä!

    VastaaPoista
  2. Toisaalta saa nyt olla kiitollinen, vaikka kova extratyöhän siinä tuli. Ajatella jos ensimmäisellä polttokerralla olisikin tullut savut sisään...

    VastaaPoista
  3. Harmillinen juttu, mutta onneksi ehditte ajoissa huomata ja saitte korjattua. Söpöjä pörröpäitä :)

    VastaaPoista
  4. Meinaapa vastustaa.. tsemppiä ja voimia! :) Meillä ei onneksi oo mitään suurempia onkkelmia tullu rakentamisen aikana, tohtiikohan sanoa ääneen ku vielä kerkeää tulla.

    VastaaPoista
  5. Voi että oli kökkö tuuri takan kanssa, mutta onneksi nyt korjattu jo :)
    Niin suloisia nuo pikkuiset! Meillä oli Peipposella kans varmaan 10 kuiseksi tukka AINA sähköisenä pystyssä, saikin meiltä mm. lisänimen "electro hair"... Sitten tukka kasvoi tarpeeksi pitkäksi ja vahvistui niin, että osoittaa nyt melkein aina alaspäin ;)
    Odotan jo innolla keittiökuvia lisää, kun saatte valmiimpaa!!!

    VastaaPoista
  6. Elle ja Alex kiittää :) Ihana lisänimi muuten Peipposella ;)
    On toisaalta tuuri, että takan vika huomattiin. Katsotaan nyt, mikä selitys laastivalmistajalta tulee. Korvaukset on kyllä luvattu.
    Meillä noita vastoinkäymisiä on ollut enemmän kuin tarvetta. Alkoi heti maalämmön laitosta, sitten saunan urakoitisijoilla sekä putkiasentajilla... :( Siks tämä projekti on venynytkin paljon pidemmälle kuin odotettiin. Eikö ne vastoinkäymiset pitäis pian loppua ;) Toivotaan ainakin niin!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin ♡