lauantai 12. maaliskuuta 2011

Takan pystytys ja Eveliina 15 v

Näytän ensin missä vaiheessa saunatilat on.
Urakoitsijoiden kanssa asiat edistyy nyt suht hyvin. 
Putkimiehen voisin ****

Lattiat on raudoitettu ja kaivot tuettu tiistain valamista varten. 
Putkimiehen kanssa olimme sopineet, että kaikki putket menevät rakenteiden sisällä, ja että mitään ei jää näkyviin... Näyttääkö tämä teistä siltä??? 
Kun lattia oli pois, olisi hän saanut vedettyä putket uuden lattian alta. Tämä vanha seniili päätti kuitenkin vetää ne ensin katon rajaan, sieltä kattoa pitkin toiselle puolelle huonetta ja sitten pintavetona alas!!! HEI HALOO. Tuon suihkun kohdan hän veti myös väärään kohtaan. Seinässä lukee isolla, että suihku tulee väliseinään ja nuoli, vaan EIIII. 
Perjantaina isäni oli käynyt paikalla vähän yli kolme, ja putkimies oli todennut ettei voi vielä lähteä kun työpäivää on jäljellä. Eli siellä se istua törrötti ja vahtasi muita neljään asti.

Arvatkaa vaan, kuka soittaa maanantai aamuna kyseiseen putkifirmaan langat punaisina. Ja arvatkaa muuten kuka on maanataina KOKO PÄIVÄN putkimiehen niskan takana kyttäämässä, että töitä tehdään -MINÄ!
Mä pihisen nytkin, varmaan savukin nousee ;)




Ja sitten mukanvimpiin asioihin eli takan pystyttämiseen.
Tekijöinä siis kolme ensikertalaista :) Hmm, mitä siitä tulee...

Kovasti suunnittelutöitä, laadunvalvontaa ja työkalujen tarkkaa tutkimista (Alexin toimesta), sekä täyttä työntekoa :) Siitä meidän päivä koostui.

Tuo viimeinen pala oli "hieman" painava, joten nosto apua tarvittiin -jos ei nostamaa, niin tuolia siirtämään. Huomatkaa minun tärkeä rooli tässä -olen kameran takana ;)

Ja tässä se takka nyt on (ilman kaakeleita). Jostain  kumman syystä se näyttää tosi vinolta, mutta vatupassin mukaan oli ihan suora :)
Aika hyvin ensikertalaisilta, vai mitä ? :)

Meillä vietettiin myös esikoisemme Eveliinan 15 vuotis synttäreitä. 
Eveliina ei halunnut kakkuun mitään ihmeellisempää (vaikka kuinka tarjosin ideoita) kuin M&M-karkkeja. Siitä syystä kakun ulkonäkö on ainakin mun mielestä melko "aneeminen" ;)
Eveliina vietti jo eilen illalla kaverisynttärit kotona, joten tänään ei sitten kuulemma tarvinnut niin juhlia. 
Tulevat rippijuhlat onkin sitten eri juttu ;) -sanoo Eveliina.



4 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää jo takka. Onpas teille sattunut ärsyttävä putkimies, tsemppiä sinne <3

    VastaaPoista
  2. Mä en tiedä mikä nyt on, mutta mua suututtaa siis ihan tosissaan tuo putkimies. Olen huomenna "ihan aikuisten oikeesti" menossa katsomaan sen perään, saanpahan samalla maalattua muutaman patterin ja siivoiltua huoneita lattianlaittoa varten.
    Huomenna putkityöt pitäisi saada päätökseen :)

    VastaaPoista
  3. Heippa ja kaunis kiitos kommentistasi blogissani :) Ihanaa,kun löysin itselleni taas uuden blogin mitä lukea!
    Hyvää sunnuntai-iltaa sinulle,Mia!

    VastaaPoista
  4. Eipä kestä :)
    Ja tervetuloa joukkoon!
    Hyvää alkavaa viikkoa sinullekkin:)

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin ♡