perjantai 25. maaliskuuta 2011

Pakko paljastaa ;)

Paketti saapui ja kauan odotettu lahjamme Emilalle on kotiutunut:)
Tilasimme Emilian lahjan Kiinasta jo pari kuukautta sitten. Saimme kyllä tiedon toimituksen viivästymisestä, mutta viime päivät olemme olleet hieman hermona, että ehtiiköhän paketti Suomeen ennen viikon päästä olevia juhlia. Eilen se kuitenkin tuli :)

Meillä on neljä kännykkää, vanhemmilla ja kahdella isoimmalla tytöllä. Varsinkin vanhin tyttö pitää puhelintaan melkein aina äänettömällä ja jos yritän saada häntä kotoa kiinni, niin eihän hän kuule. Myös toinen neiti unohtelee puhelimen koulun jälkeen äänettömälle. Olemme jo kauan miettineet  ns. kotikännykän hankkimista, joka olisi koko ajan päällä ja sitä ei otettaisi (lankapuhelin laitettiin pois viitisen vuotta sitten) mihinkään mukaan. Sitten tämä osui silmiin. Puhelin, joka on takoitettu lapsille, ja miksei vanhuksillekkin -ihana nalle. Väreinä oli pinkki ja keltainen -pinkkiä odotettiin, mutta väri on Random.
Tämä on siis siksi hankittu 6 vuotiaalle (ettei kukaan ihmettele), että myös me saamme kotiin puhelimen. Emme tosiaankaan aio antaa Emilian soitella tällä, muutakun mummulle ja papalle -ei ainakaan vielä ;)
Tulitikkuaski on sen vuoksi, että näette koon :)


Puhelimessa on vastaus- ja sulkemisnappi. Lisäksi siihen saa asennettua neljän tärkeän ihmisen puhelin numeron. Tuo keskellä oleva pelottava nappi on hätäpuheluita varten. Siihen pystyy laittamaan esim äidin tai isän numeron hädän varalta. Puhelimella pystyy vastaanottamaan viestejä ja lähettämään niitä -älkää kysykö kuinka... En ole vielä ehtinyt perehtymään asiaan.
Soittoääni on aivan ihana! Harmi, että en osaa liittää sitä tänne.
Tarkoituksena on soittaa siihen, kun Emilia avaa pakettiaan. Katsotaan, kuinka hän säikähtää ;)


Oikein ihanaa viikonloppua, 
meillä viikonloppu vietetään talonäyttöjen keskellä.

6 kommenttia:

  1. Kiitos Mia, että olit käynyt blogissani ja jättänyt kommenttia! Tulin vastavierailulle ja jäin lukijaksesi :)

    Kauniita kevätpäiviä! Nyt jatkan blogisi tutkailua :)

    VastaaPoista
  2. Soma pieni puhelin :) Tuollaisia voisi hankkia myös mummoille ja vaareille, joille tuntuu (ainakin meidän perheessä) tämä nykytekniikka olevan liian monimutkaista, hih ;)
    Kivaa viikonloppua teille!!!

    VastaaPoista
  3. No haluaisin kyllä nähdä ilmeen, kun puhelin pirahtaa paketissa :D Mistä siis tilasit tuon? Alkoi kiinnostamaan, josko meillekin moinen..

    VastaaPoista
  4. Maria: Kiitos itsellesi! Juttujasi on kiva seurata:)

    Liisa: Tämä on ainakin helppokäyttöinen. Yhteen hätänappulaan tärkein numero ja linja auki -luulisi, ettei ole vaikeaa ;)

    Terhi: Meillä isosiskot oli molemmat omimassa sitä (päiväksi!). Yritän ikuistaa sitten Emilian ilmeen:) Olemme tilanneet ennenkin tuotteita samasta paikkaa, ja sen osoite on
    http://www.dealextreme.com/

    Toimitusajat on suht hitaita tietyillä tuotteilla, mutta ainakin tähän asti kaikki on aina tulleet -nuo hinnat sisältävät muuten postikulut. Mikäli te tilaatte, niin ota yhteyttä vaikka s-postilla, niin saat muutaman vinkin.

    VastaaPoista
  5. Meillä on vastaava puhelin 6-vuotiaalla, tosin on suomesta ostettu (www.teddyfone.fi) ja on ollut ihan huippuhyvä hankinta!
    Meidän puhelimessa paikat neljälle numerolle ja lisäksi hätänumero, joka lähettää tekstarin jos puheluun ei vastata eli jos painan punaista luuria kun lapsi soittaa ja on soittanut hätäpuhelun niin minulla on jo tekstari näkyvissä kun katkaisen puhelun vastaamatta siihe eli helppo tietää koska on soitettu hätäpuhelu. Ja tekstarin tekstin saa itse määritellä.
    Suomessa Teddyfonen hinta on 79 euroa ja Hobby Hall on myynyt sitä 49 euroon alessa.

    VastaaPoista
  6. En tiennytkään, että sitä myydään Suomessakin. Hinta oli Kiinassa vain vähän yli 30 e, mutta takuuasiat on sitten kyllä Suomessa ostetulla helpompi hoitaa. Muistaakseni tässäkin oli tuo tekstari mahdollisuus. Pitää illalla perehtyä noihin ohjeisiin oikein kunnolla, että saan sitten opetettua neidille.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin ♡