tiistai 29. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen tunnustus =D



Sain ihan ensimmäisen tunnustukseni Piias Dreams´n Piialta :) 
Olen aivan otettu ja innoissani!

Tämän yhteydessä kuuluu kertoa itsestään seitsemän "ennenkuulumatonta" seikkaa. 

  1. Olen horoskoopiltani Neitsyt ja perusluonteeltani täysi kuvaukseen sopiva -onko se nyt sitten hyvä vai huono... ehkä molempia.
  2.  Vaikka olen luonteeltani ujo, olen erittäin puhelias. Kaupassakin voin "jääda suustani kiinni" ja tyttäreni voi joskus kysyä, että kuka tuo oli. Ja minulla ei ole aavistustakaan. Tämä johtuu ehkä siitä, että veressäni on karjalaisuutta:) Mummuni oli lähtöisin Suojärvellä.
  3. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja erikoistunut sekä lasten sairaanhoitoon että terveydenhoitoon. Tällä hetkellä olemme mieheni kanssa yksityisyrittäjinä ihan toisella alalla.
  4. Pelkään hämähäkkejä yli kaiken. Loikin pöydälle, jos lattialla on iso hämähäkki. Jopa kaikkein pienimmätkin saavat minut tolalta. Keväisin, kun menemme ensimmäisen kerran mökille, otan ensimmäisenä imurin, ja imuroin koko mökin katosta lattiaan; nurkkia, listoja ja patterintaustoja unohtamatta. KÄÄK!!!
  5. Perhe on minulle kaikki kaikessa. Olen aina halunnut ison perheen -siitä syystä 5 lasta;)
  6. Olen itse tosi herkkä kritiikille ja tästä syystä on mielestäni parempi olla hiljaa, kuin pahoittaa toisen ihmisen mieli. 
  7. Olemme olleet mieheni kanssa kahdestaan ulkona viimeksi yli 15 vuotta sitten. Ja viimeisen 15 vuoden aikana olemme olleet kahdestaan 2 kertaa viikon etelänlomalla. Muuten meillä on aina joko kaikki tai 3 pienintä lasta mukana.
 
 Haluaisin antaa tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille 
-Piia olisi tämän minulta saanut, mutta hän ehti ensin ;)

Elämää Villa Honkasalossa
Villa Harmonia
Onnentähdet 
Vaniljainen



    6 kommenttia:

    1. Paljon kiitoksia Mia <3 Mä oon jossain vaiheessa näihin jo vastannutkin, joten en nyt uusiksi ota :) Olipa kiva lukea nuo seitsemän kohtaa sinusta. Tuo kahdenkeskinen aika miehen kanssa on vähän samankaltaista täälläkin. Just tosin yritetään suunnitella jotain kahdenkeskistä lomareissua kesäksi, saa nähdä tuleeko koskaan toteutumaan, mutta olis kyllä ihan luksusta.

      VastaaPoista
    2. Oih kiitos!!!! Ihana Mia :) Tosi kiva yllätys!
      J tosi hyviä paljastuksia, kiva oli lukea nuo asiat sinusta, etenkin tuo huonon kritiikin juttu, sopii myös minuun, mutta usein ihmiset eivät itsestään tohdi tuota asiaa tunnustaa..
      Mitähän sitä itsestään paljastaisi... ;)
      Onnea tunnustuksen johdosta, saisit takaisin minulta, jos et olisi jo saanut, hih ;)
      Hyvää yötä! Halauksia...

      VastaaPoista
    3. OIkein paljon onnea tunnustuksesta.

      VastaaPoista
    4. Terhi: Olisi se kyllä joskus... Kesällä lähdemme kahden vanhimman kanssa etelään, se on melkein kuin kahdenkeskistä aikaa;)

      Liisa: Oleppa hyvä vaan:) Ja kiitos! Odotan innolla sinun "paljastuksia" ;)

      Johanna: Kiitos :)

      VastaaPoista
    5. Hienoja tunnustuksia Mia! Tuo kahden keskinen aika on todellakin kortilla, meillä tuntuu että lasten harrastus vie kaiken mahdollisen ajan... Ja kiitos...!

      VastaaPoista
    6. onnea tunnustuksesta ja oikeen paljon kiitoksia että ojennat sen juuri minulle!!!kakkonen sopii muhunki,paitsi että suonissani ei virtaa karjalaisuus:)ja 5 ja 7 sopii:)

      VastaaPoista

    Kiva, kun jätit viestin ♡