keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Jotain näkyvää =)

Tuntuu, että remontti kestää ja kestää... Yksi syy siihen on varmasti se, että meillä on vain muutama tunti illasta aikaa. Mieheni pääsee kotiin kuuden maissa ja sitten lasten vuoksi on oltava kotona yhdeksän kieppeillä. Toinen syy on se, että vanhempani ostivat talon myös samana päivänä kuin me eli heidän aikansa menee siellä. Äiti ja isä on kuitenkin ollut auttamassa meitä (isä on ollut sähköasentaja) sähköjen laitossa ja tapetoinnissa. Mekin pystyimme auttamaan heitä vuorostaan, kun kävimme maanantai iltana kaakeloimassa heidän keittiön välitilan. Vielä olisi heidän eteisenlattia laittamatta.



Lupasin eilen, että otan kuvia valmiiksi tapetoiduista huoneista. Minulla kuitenkin on niin huono kamera, että en tämän parempia kuvia saanut :( Ehkä saatte niistä kuitenkin jonkin verran selvää.
Alla on lasten tuleva makuuhuone. Nuo pilkut tuossa vaaleassa tapetissa on kultaisia tähtiä. Viereinen kuva on heille tulevista vaatekaapeista. Tuosta leveästä tulee tankokaappi ja muuten jokainen saa oman hyllykaapin. Tällä hetkellä tämä huone toimii työkaluvarastona ;)



Tässä taas on lasten leikkihuone. Tapetissa on leijonan kuvia. Minä hölmö menin sanomaan 2 vuotiaalle Ellelle, että leijonat tarkkailee, että täällä leikitään kunnolla ja laitetaan lelut pois, kun leikki on loppu. Nyt reppana luulee, että ne pääsee seinästä liikkeelle... Tähän huoneeseen laitoimme kaksi 80 cm leveää hyllykaappia, jotta saamme "kaikki" lasten lelut piiloon. Kuvassa  näkyy olevan myös tulevat väliovemme.


Tässä on olohuone. Noista tapeteista en saa hyvää kuvaa, vaikka kuinka yritän. Pohjassa on sellaista pientä kimallusta, ja se kiiltää tosi kauniisti valossa, mutta jos otan kuvan ilman salamaa, niin se on liian tumma ja taas salamalla se näyttää ihan valkoiselta. Toinen kuva on takan taustasta ja samalla vieraseteisen sisäänkäynnistä.



Tässä on meidän makuuhuone. Myös tuo pohja kiiltää. Ehkä sitten kun saamme kattolamput paikoilleen, nin tapetitkin pääsevät oikeuksiinsa :)

Toivottavasti saitte jonkinlaista kuvaa huoneistamme. Eilinen ilta muuten meni seuraavanlaisissa merkeissä. Takan seinästä piti saada vanha rappaus pois ja tässä urakka vasta alkutekijöissä. Oli muuten pikkusen pölyistä touhua ;)



3 kommenttia:

  1. Ihania tapettivalintoja. Tsemppiä remontoimiseen <3

    VastaaPoista
  2. täällä remontti siintää vasta mielessä - voi kunpa olisikin noin pitkällä!

    VastaaPoista
  3. Johanna: Kiitos :)

    Marita: Meillä on talossa tavallaan kaksi siipeä, ja tämä on vasta ensimmäinen puoli eli samanlainen urakka odottaa toisella puolella... Mutta kohta on kuitenkin puolet tehty :)

    VastaaPoista

Kommentit saavat minut iloiseksi :)